Hän otti pussin, maistoi yhtä ja selitti: "Ne ovat mainioita. Arvaan,
etten jätä jäljelle ainoatakaan."
Sitten hän katsoi Georges’iin silmät täynnä aistillista iloa: "Sinä
viljelet minun kaikkia paheitani!"
Hän alkoi hitaasti syödä kastanjia ja silmäsi alituisesti pussiin
nähdäkseen, montako vielä oli jäljellä.
Hän sanoi: "No, istuudu nyt tähän nojatuoliin, niin että saan ryömiä
jalkojesi väliin syömään makeisiani. Siellä minun on hyvä olla."
Du Roy hymyili, istuutui ja otti hänet polviensa väliin kuten äsken
rouva Walterin.
Clotilde kohotti päätään häntä kohden puhuakseen hänelle ja sanoi, suu
täynnä makeisia:
"Etpä tiedä, rakkaani, kuinka paljon olen sinusta uneksinut. Näin
unta, että teimme pitkän matkan, sinä ja minä, kamelilla. Sillä oli
kaksi kyttyrää, ja me istuimme hajareisin kumpikin kyttyrällämme ja
matkasimme läpi erämaan. Meillä oli voileipiä pussissa ja viiniä
pullossa ja me söimme eväämme siinä missä istuimme, kyttyröittemme
päällä. Mutta minusta oli ikävää, ettemme voineet tehdä mitään muuta.
Olimme aivan liian kaukana toisistamme, ja minä tahdoin hypätä alas."