Hän oli lopettanut pukeutumisensa. Hattu päässä hän silmäisi
ympärilleen, oliko mitään unohtunut. Huomatessaan kaiken olevan
kunnossa hän meni sängyn luo ja suuteli vaimoaan otsalle: "Näkemiin,
rakkaani. En tule kotiin, ennen kuin aikaisintaan seitsemältä."
Ja niin hän lähti. Herra Laroche-Mathieu odotti häntä, sillä hän söi
aamiaista tänään kello kymmeneltä, koska ministerineuvoston oli määrä
kokoutua kello kahdeltatoista, ennen parlamentin avajaisistuntoa.
Istuuduttuaan pöytään ministerin ja hänen yksityissihteerinsä seuraan,
sillä rouva Laroche-Mathieu ei ollut halunnut muuttaa aamiaisaikaansa,
Du Roy alkoi heti puhua kirjoituksestaan ja selosti sen suurin
piirtein, vilkaisten silloin tällöin muistiinpanoihinsa, joita hän
oli töhertänyt nimikortilleen. Lopetettuaan selostuksensa hän kysyi:
"Haluatteko, rakas ministeri, jotakin muutettavaksi?"
"Hyvin vähän, hyvä ystävä. Olette ehkä vähän liian hyökkäävä Marokon
kysymyksessä. Puhukaa retkikunnasta aivan kuin se lähetettäisiin, mutta
tehkää samalla ymmärrettäväksi, ettei sitä lähetetäkään ja ettette
itse lainkaan usko koko asiaan. Antakaa yleisön lukea rivien välistä,
ettemme suinkaan aio pistää nenäämme tuohon ampiaispesään."
"Hyvä. Ymmärrän täydellisesti ja saatan asian myös yleisön tietoon
tässä muodossa. Vaimoni pyysi minua kysymään teiltä, lähetetäänkö
kenraali Belloncle Oraniin. Sen jälkeen, mitä äsken sanoitte, otaksun,
ettei häntä lähetetä."