Kamarien kokoutumispäivänä nuori nainen, vaikka lojui vielä vuoteessa,
antoi miehelleen tuhansia ohjeita. Georges oli parhaillaan pukeutumassa
mennäkseen aamiaiselle Laroche-Mathieun luokse, jolta hänen oli
määrä ennen istuntoa saada neuvoja _La Vie Françaisen_ seuraavan
päivän poliittista artikkelia varten, tämän artikkelin kun tuli
olla jonkinlainen virallinen tiedonanto hallituksen tärkeimmistä
suunnitelmista.
Madeleine sanoi: "Mutta älä missään tapauksessa unohda kysyä häneltä,
aiotaanko kenraali Belloncle lähettää Oraniin, kuten on ollut puhetta.
Se on mitä tärkein asia."
Georges vastasi hermostuneesti: "Minä tiedän yhtä hyvin kuin sinä, mitä
minun on tehtävä. Anna minun olla rauhassa lörpötyksiltäsi."
Madeleine jatkoi tyynesti: "Sinä et muista, rakas ystävä, että aina
unohdat puolet niistä tehtävistä, jotka annan sinulle ministerin luo
mennessäsi."
Georges murisi: "Sinun ministerisi hermostuttaa minut vihdoin
kuoliaaksi. Hän on aasi."
Madeleine vastasi levollisella äänellä: "Hän ei ole enempää minun
ministerini kuin sinunkaan. Mutta sinulla on hänestä enemmän hyötyä
kuin minulla."
Pilkallisesti hymyillen Georges kääntyi vilkaisemaan vaimoaan:
"Anteeksi, minua hän ei sentään hakkaile."
Madeleine sanoi hitaasti: "Ei minuakaan. Mutta hän luo meidän
omaisuutemme."
Georges vaikeni ja sanoi hetken kuluttua: "Jos saisin valita sinun
ihailijoittesi välillä, niin luulenpa, että valitsisin sen vanhan
pässinpään de Vaudrecin. Missä hän muuten oleilee? En ole nähnyt häntä
kahdeksaan päivään."
Tunteitaan näyttämättä Madeleine vastasi: "Hän on sairaana. Hän on
kirjoittanut minulle, että hänen on täytynyt paneutua vuoteeseen
reumatisminsa takia. Sinun pitäisi mennä katsomaan kuinka hän voi. Se
ilahduttaisi häntä. Tiedäthän, että hän kovasti pitää sinusta!"