Ja kuusi herraa, joilla oli hyvin ruumiinmukaiset puvut, jotta
vartalon piirteet paremmin näkyisivät, astui lavalle ja istuutui
arvostelulautakunnalle varatuille tuoleille.
Vieraat selittivät toisilleen heidän nimiään: kenraali de Raynaldi,
puheenjohtaja, pieni, tuuheaviiksinen mies, taidemaalari Joséphin
Roudet, pitkä, kaljupäinen ja isopartainen herra, Matthéo de Ujar,
Simon Ramoncel, Pierre de Garvin, kolme nuorta, hienoa herrasmiestä, ja
Gaspard Merleron, eräs miekkailunopettaja.
Kaksi ilmoitustaulua ripustettiin kellarin molemmille puolille.
Oikeanpuoleiseen oli kirjoitettu: herra Crévecourer, ja
vasemmanpuoleiseen: herra Plumeau.
He olivat kaksi mestaria, kaksi hyvää toisen luokan mestaria. Molemmat
olivat laihoja, ryhdiltään sotilaallisia ja liikkeiltään hiukan
jäykkiä. Tervehdittyään toisiaan koneellisin liikkein he alkoivat
taistella muistuttaen valkoisissa liina- ja nahkapuvuissaan kahta
ilveilijäsotilasta, jotka ottelevat houkutellakseen ihmiset nauramaan.
Silloin tällöin kuului huuto: "Touché!" Ja kuusi juryn herraa nyökkäsi
asiantuntevan näköisinä. Yleisö näki vain kaksi elävää marionettia,
jotka heiluttelivat käsivarsiaan. Se ei ymmärtänyt asiasta mitään,
mutta oli tyytyväinen. Molempia taistelupukareita se ei kuitenkaan
pitänyt erikoisen siroina, vaan pikemminkin vähän naurettavina. Mieleen
johtuivat sätkyttäjät, joita uudenvuodenpäivinä myydään bulevardeilla.
Kahden ensimmäisen miekkailijan jälkeen seurasivat herra Planton ja
Carapin, siviilimestari ja sotilasmestari. Herra Planton oli hyvin
pieni ja herra Carapin hyvin lihava. Olisi luullut, että ensimmäinen
floretinpisto repäisisi tämän ilmapallon halki kuin kumielefantin.
Kuului naurua. Herra Planton hyppi kuin apina. Herra Carapin liikutti
vain toista kättään, hänen muita ruumiinosiaan piti kahleissaan
lihavuus. Joka viides minuutti hän syöksyi hyökkäysasentoon,
ponnistellen niin raskaasti, että näytti siltä, kuin hän olisi tehnyt
elämänsä tarmokkaimman päätöksen.
Tuntijat selittivät, että hän miekkaili hyvin kiinteästi ja hyvin
suljetusti. Ja yleisö taputti luottavaisesti käsiään.
Sitten tulivat herrat Porion ja Lapalme, mestari ja amatööri, jotka
toimeenpanivat jonkinlaisen päättömän voimisteluesityksen, syöksyivät
raivokkaasti toistensa kimppuun, pakottivat tuomarit pakenemaan syrjään
tuoleineen, juoksivat lavan toisesta päästä toiseen tehden kiihkeitä,
naurettavia hyppyjä. He astelivat pienin lystikkäin askelin taaksepäin
saattaen naiset nauramaan ja tekivät hurjia hyppyjä eteenpäin,
saavuttaen niillä kaikesta huolimatta jonkinlaista ihailua. Tämän
hyppykaksintaistelun aikana eräs tuntematon olento huusi yleisön
joukosta: "Älkää vain katkaisko niskojanne!" Yleisö, jota suututti
tällainen maun puute, hyssytti. Juryn arvostelu kiersi suusta suuhun.
Miekkailijat olivat osoittaneet suurta voimakkuutta, mutta olivat
väliin laiminlyöneet mahdollisuutensa.
Ohjelman ensimmäisen osaston lopetti Jacques Rivalin ja kuuluisan
belgialaisen ammattimiekkailijan Lobéguen hyvin kaunis ottelu. Naiset
ihailivat Rivalia suuresti.
Hän oli todella komea nuori mies, kaunisvartaloinen, voimakas, notkea
ja hänen liikkeensä olivat paljon sirommat kuin kenenkään aikaisemman
miekkailijan. Asettuessaan asentoon tai tehdessään hyökkäyksen hän
liikkui jonkinlaiseen hienoon maailmanmiehen tapaan, joka herätti
suosiota ja suuresti poikkesi hänen vastustajansa tarmokkaasta, mutta
epäkauniista liikehtimisestä. "Kyllä heti huomaa sivistyneen miehen",
sanottiin.
Hänellä oli menestystä. Hänelle taputettiin käsiä.
Mutta muutamien minuuttien aikana oli yläkerrasta kuuluva merkillinen
meteli alkanut herättää katsojissa levottomuutta. Kuului kovaa
jalkaintöminää, jota säesti kova naurunremakka. Ne kaksisataa vierasta,
jotka eivät olleet mahtuneet kellariin, nähtävästi huvittelivat omalla
tavallaan. Pienillä kiertoportailla seisoi ankarassa ahdingossa
viitisenkymmentä herraa. Kuumuus kellarissa oli tukahduttava.
Huudeltiin: "Ilmaa! Juotavaa!" Sama leikinlaskija kirkui kimakalla
äänellä, joka tunkeutui matalaäänisen puheensorinan lävitse: "Vettä!
Mehua! Olutta!" Rival ilmestyi lavalle kasvot punaisina ja edelleenkin
miekkailupuvussa sekä huusi: "Minä järjestän tänne virvokkeita!" Ja hän
syöksyi portaita kohden. Mutta kaikki yhteys yläkertaan oli katkaistu.
Yhtä helposti olisi voinut tehdä reiän kattoon kuin tunkeutua sen
ihmismuurin lävitse, joka oli puristautunut portaisiin.