Molemmat pysähtyivät heti aivan mykkinä hämmästyksestä. Eukko tointui
ensin ja änkytti paikallaan seisten: "Sinäkö se olet, poika?"
Nuori mies vastasi: "Minähän se olen, äiti kulta." Ja hän meni muorin
luo ja painoi hänen molemmille poskilleen voimakkaan, pojallisen
suudelman. Sitten hän hieroi ohimoitaan isän ohimoita vasten. Ukko oli
ottanut hatun päästään, mustasilkkisen rouenilaishatun, joka oli hyvin
korkea ja muistutti karjakauppiaiden päähinettä.
Sitten Georges esitteli: "Vaimoni." Ja molemmat maalaiset tuijottivat
Madeleinea. He tuijottivat häntä kuin ihmettä jonkinlaisen levottoman
säikähdyksen vallassa, johon isässä liittyi eräänlaista tyytyväistä
hyväksymisiä, äidissä taas mustasukkaista vihamielisyyttä.
Mies, joka oli vilkas, makean omenaviinin ja alkoholin läpiliottama
luonne, rohkaisi vihdoin mielensä ja kysyi silmiään veitikkamaisesti
räpyttäen: "Saa kai sinulle sentään antaa pusun?"
Poika vastasi: "Tottakai, hitto vieköön." Ja Madeleine ojensi
epämääräisiä vastenmielisyyttä tuntien molemmat poskensa
vastaanottamaan talonpoikaisukolta kaksi kajahtavaa suudelmaa, joiden
jälkeen ukko pyyhki suunsa kämmenensä selkäpuolella.
Kun tuli eukon vuoro, hän suuteli poikansa vaimoa epäluuloisen
karsaasti. Ei, tämä ei ollut se miniä, josta hän oli uneksinut, tämä
ei vähääkään muistuttanut lihavaa, tervettä talonpoikaisnaista, joka
on punainen kuin omena ja pyöreä kuin siitostamma. Hän oli lutkan
näköinen, tuo nainen hetaleineen ja myskinhajuineen. Sillä kaikki, mikä
kävi hajuvesistä, oli eukolle samaa kuin myski.
Ja jälleen lähdettiin kulkemaan ajopelien jäljessä, kuljettivat
vastanaineiden matkatavaroita.
Ukko tarttui poikansa käsivarteen pidätti hänet toisten jälkeen ja
kysyi jännittyneenä:
"No, onko taloutesi hyvällä tolalla?"
"Onpa niinkin, kaikki on hyvässä kunnossa."
"Mainiota. Mutta entä vainiosi, onko hänelläkin rahoja?"