1
Georges Duroy oli palannut vanhoihin tapoihinsa.
Hän asui nyt rue de Constantinoplen pienessä alakertahuoneistossa
elellen ymmärtäväisesti kuin mies, joka valmistautuu uuteen elämään.
Hänen suhteensa rouva de Marelleen oli luonteeltaan muuttunut aivan
avioliittomaiseksi; oli kuin Duroy olisi etukäteen harjoittautunut
tulevaa muutosta varten. Ja hänen rakastajattarensa hämmästeli usein
sitä levollista järjestystä, joka oli ominainen heidän suhteelleen, ja
väliin hänen täytyi nauraen huudahtaa: "Sinähän olet vielä suurempi
kotikissa kuin mieheni. Eipä juuri kannattanut vaihtaa."
Rouva Forestier ei vielä ollut palannut. Hän viipyi Cannes’issa. Duroy
sai häneltä kirjeen, jossa hän ilmoitti palaavansa vasta huhtikuun
puolivälissä. Kirjeessä ei sanallakaan viitattu heidän jäähyväisiinsä.
Nuori mies oli nyt lujasti päättänyt käyttää kaikkia keinoja
saadakseen hänet vaimokseen, jos hän näyttäisi epäröivän. Mutta Duroy
luotti onneensa, hän luotti siihen viehätysvoimaan, jonka hän tiesi
omistavansa, siihen epämääräiseen, mutta vastustamattomaan voimaansa,
joka kukisti kaikki naiset.
Lyhyt kirjelippu ilmoitti hänelle, että ratkaisun hetki oli ovella:
"Olen Pariisissa. Tulkaa tervehtimään minua.
_Madeleine Forestier_."
Siinä kaikki. Hän sai kirjeen aamupostissa kello yhdeksältä ja meni
rouva Forestier’n luo kello kolmelta samana päivänä. Tämä ojensi
hänelle molemmat kätensä hymyillen kaunista, rakastettavaa hymyään. Ja
he katsoivat toisiaan silmiin muutaman sekunnin ajan.
Sitten rouva Forestier kuiskasi: "Teitte kiltisti tullessanne luokseni
noiksi kauheiksi päiviksi."