_Madeleine Forestier_.
Ihmeellinen tunne valtasi Georgesin sydämen. Se tuli kuin tuulenpuuska,
vapauttavana ja näköaloja avartavana, ja hän mumisi: "Tietysti
matkustan, Charles parka! Mitä me ihmiset oikeastaan olemme?"
Johtaja, jolle hän kertoi nuoren naisen kirjeestä, antoi muristen
hänelle luvan matkustaa, mutta toisti moneen kertaan:
"Tulkaa pian takaisin. Me tarvitsemme teitä."
Seuraavana päivänä kello seitsemältä Georges Duroy matkusti Cannes’iin
pikajunassa ilmoitettuaan ensin sähkeellä lähdöstään herrasväki de
Marellelle.
Hän saapui perille kello neljältä seuraavana iltapäivänä.
Kantaja saattoi hänet Villa Joliehin. Se sijaitsi Cannes'in ja Juanin
lahden välisellä kuusimetsän rinteellä, joka oli täynnä valkoisia
taloja.
Villa Jolie oli aivan tien vieressä. Se oli matala ja italialaiseen
tyyliin rakennettu. Tie poimutteli puiden välissä, ja joka mutkassa
avautui ihana näköala.
Palvelijatar avasi oven ja huudahti:
"Oh herra Duroy! Rouva on odottanut teitä hyvin kärsimättömästi."
Duroy kysyi:
"Kuinka isäntänne voi?"
"Huonosti, herra. Hänellä ei ole jäljellä montakaan päivää."
Huoneessa, johon nuori mies tuli, lattiaa peitti vaalea, sinikuvioinen
persialaismatto. Korkeasta ja leveästä ikkunasta oli laaja näköala
kaupunkiin ja merelle.
Duroy mumisi: "Jumaliste, tämähän on hieno ollakseen maalaishuvila!
Mistä hitosta he saavat rahaa?"
Hameen kahina sai hänet kääntymään.
Rouva Forestier ojensi hänelle molemmat kätensä: "Olitte hyvin
ystävällinen, kun tulitte!" Ja äkkiä hän sulki Duroyn syliinsä. Sitten
he katselivat toisiaan.
Rouva Forestier oli hieman kalpea ja laihtunut, mutta kuitenkin terveen
näköinen. Hän näytti ehkä vieläkin kauniimmalta ja hienommalta kuin
ennen. Hän kuiskasi:
"Mieheni on hirmuinen, tiedättekö. Hän tietää päiviensä olevan lopussa
ja kohtelee minua kuin tyranni. Olen kertonut hänelle, että te olette
saapunut. Mutta missä matkalaukkunne on?"
Duroy vastasi: "Jätin sen asemalle. En tietänyt, mihin hotelliin te
kehottaisitte minua asettumaan, jotta olisin lähellänne."
Rouva Forestier epäröi, mutta sanoi sitten: "Te jäätte asumaan tänne
meille. Huoneenne on jo kunnossa. Mieheni voi kuolla millä hetkellä
tahansa, ja jos se tapahtuisi yöllä, olisin aivan yksin. Lähetän
noutamaan matkalaukkunne."