Mutta ohi ajoivat avovaunut, pienet ihastuttavat vaunut, joita veti
nelistäen kaksi pientä valkoista hevosta. Hevosilla oli liehuva harja
ja häntä, ja niiden ohjia piteli pieni, nuori vaaleaverinen nainen,
tunnettu hienostokokotti. Takana istui kaksi palvelijaa. Duroy pysähtyi
tuntien halua tervehtiä tuota rakkauden nousukasta ja taputtaa hänelle
käsiään. Rohkenihan tuo nainen tänä kauniina aamuhetkenä ja keskellä
tätä teeskentelevän hienoston valtaväylää häikäilemättä pöyhkeillä
sillä karkealla loistolla, jonka hän oli ansainnut lakanoittensa
välissä. Duroy ehkä hämärästi tunsi, että heidän välillään oli jotakin
yhteistä, jokin luonnollinen side, että he molemmat olivat lajiltaan
ja luonteeltaan samanlaisia ja että hänen oma menestyksensä käytti
hyväkseen yhtä karkeita keinoja.
Hän kääntyi takaisin päin hitaasti, sydän kuumana mielihyvästä, ja
saapui vähän liian aikaisin entisen rakastajattarensa ovelle.
Rouva de Marelle otti hänet vastaan ojennetuin huulin, aivan kuin ei
mitään väliensärkymistä olisi koskaan tapahtunut, ja unohti hetkeksi
sen viisaan varovaisuudenkin, jolla hän kotonaan tavallisesti koetti
hillitä rakastajansa hyväilyjä. Sitten hän sanoi suudellessaan Duroyn
viiksien käherrettyjä kärkiä: "Et tiedä mitä ikävää on tapahtunut. Olin
toivonut ihanaa kuherruskuukautta, ja nyt saankin mieheni niskoilleni
kuudeksi pitkäksi viikoksi. Hän on ottanut eron. Mutta minä en voi
kestää kuutta viikkoa näkemättä sinua, varsinkaan pienen kiistamme
jälkeen, ja nyt saat kuulla, kuinka olen ajatellut järjestää asian.
Sinä tulet tänne päivälliselle maanantaina. Olen jo puhunut sinusta ja
esittelen sinut."
Duroy epäröi hieman hämmentyneenä, sillä hän ei ollut vielä koskaan
silmästä silmään tavannut aviomiestä, jonka vaimo oli hänen
rakastajattarensa. Hän pelkäsi, että hän saattaisi jollakin tapaa
paljastaa itsensä syyllistymällä jäykkään käytökseen, varomattomaan
katseeseen tai johonkin muuhun sellaiseen. Hän änkytti: "Ei, en halua
tulla miehesi tuttavaksi!" Clotilde pysyi pyynnössään ja kohotti hyvin
hämmästyneenä viattomat silmänsä häntä kohden: "Mutta miksi? Oletpa
sinä naurettava. Tällaistahan sattuu joka päivä. En todellakaan olisi
luullut sinua noin lapselliseksi."