Ja luoden katseensa kohti kalpean täysikuun hopeoimaa taivasta hän
deklamoi:
"Mä tutkin taikasanaa oudon ongelman
tuikkeesta taivaan ja tähden kalpean."
He tulivat place de la Concordelle, jonka poikki he kulkivat ääneti.
Sitten he sivuuttivat Palais-Bourbonin. Norbert de Varenne alkoi
jälleen puhua: "Menkää naimisiin, ystäväni. Te ette tiedä, miltä
tuntuu, kun tässä minun iässäni täytyy elää yksinään. Tämä yksinäisyys
täyttää minut kauhealla tuskalla. Väliin minusta tuntuu, kuin olisin
koko maailmassa aivan ypö yksin ja salaperäisten vaarojen, kamalien
väijytysten ympäröimä. Seinä, joka erottaa minut tuntemattomasta
naapuristani, loitontaa minut hänestä ikkunastani näkemieni tähtien
etäisyyteen. Ja seinien hiljaisuuden värisyttäessä minua minut valtaa
kumma kuume, tuskan ja pelon kuume. Huoneessa, jossa täytyy asua yksin,
hiljaisuus on syvä ja kolkko. Eikä tämä hiljaisuus vallitse ainoastaan
ruumiini ympärillä, vaan myös sieluni ympärillä on hiljaista, ja jonkin
huonekalun narahtaessa hätkähdän rajusti, sillä synkässä asunnossani en
osaa odottaa mitään ääniä."
Hän vaikeni vielä kerran. Sitten hän lisäsi: "Kun tulee vanhaksi,
lapset olisivat joka tapauksessa hyvät olemassa."
He olivat tulleet rue de Bourgognen puoliväliin. Runoilija pysähtyi
korkean talon edustalle, soitti, puristi Duroyn kättä ja sanoi:
"Unohtakaa kaikki tämä ukkorähjän lörpöttely, nuori mies, ja eläkää
ikänne mukaisesti: hyvää yötä!"
Ja hän katosi mustaan porttikäytävään.
Duroy jatkoi alakuloisin sydämin yksin matkaansa. Hänestä tuntui, kuin
hänelle olisi näytetty kuoppaa, joka oli täynnä lahoavia ihmisjätteitä,
väistämätöntä kuoppaa, johon hänenkin jonakin päivänä täytyi pudota.
Hän mutisi: "Perhana, eipä hänellä taida olla hauskaa kotonaan. Enpä
haluaisi istua aitiossa katselemassa hänen ajatustensa revyytä!"
Hän pysähtyi päästääkseen erään hajuvesiltä tuoksuvan naisen ohitseen.
Nainen oli tulossa kotiinsa ja laskeutui juuri vaunuistaan. Duroy
hengitti pitkään ja ahnaasti ilmassa leijuvaa rautayrtin ja iiriksen
tuoksua. Hänen keuhkonsa ja sydämensä alkoivat äkkiä paisua toivosta ja
ilosta, ja ajatus, että hän seuraavana päivänä jälleen tapaisi rouva de
Marellen, täytti hänet päästä jalkoihin.
Kaikki hymyili hänelle, elämä kohteli häntä ystävällisesti. Oli
suloisia saada toiveensa täyttymään!
Hän nukahti huumaansa ja nousi aamulla jo varhain tehdäkseen
kävelymatkan avenue du Bois-de-Boulognelle ennen lemmenkohtaukseensa
menoa.
Tuuli oli kääntynyt, sää oli yön kuluessa tullut lauhemmaksi, huhtikuun
aurinko paistoi, ja ilma oli ihana. Kaikki Boulognen metsän vakinaiset
vieraat olivat tänä aamuna noudattaneet lempeän, kirkkaan taivaan
kehotusta ja lähteneet kävelylle.
Duroy asteli hitaasti hengittäen raikasta ilmaa, joka oli keväisen
suloinen. Hän kulki Riemukaaren ohitse ja saapui tuolle lavealle
valtakadulle, joka oli täynnä ratsastajia. Hän katseli noita tämän
maailman rikkaita, herroja ja naisia, jotka ratsastivat neliä tai
ravia, ja tuskinpa hän nyt enää heitä kadehti. Hän tunsi heidät nimeltä
melkein kaikki, tiesi heidän omaisuutensa suuruuden ja heidän elämänsä
salaiset tarinat, sillä hänen toimensa oli tehnyt hänestä Pariisin
kuuluisuuksien ja häväistysjuttujen tietosanakirjan.
Naisratsastajia kiiti ohitse. He olivat kireävyötäröisiä, aivan kuin
tummiin verkapukuihinsa valettuja ja vaikuttivat, kuten yleensä
satulassa istuvat naiset, ylpeiltä ja saavuttamattomilta. Ja kuin
kirkossaan messua lukeva pappi Duroy höpisi huvikseen puoliääneen
noiden naisten kuviteltujen ja todellisten rakastajien nimiä, arvonimiä
ja toimia.
Tämä leikki huvitti häntä suuresti. Juhlavan kuoren alta hän aivan kuin
kiskoi päivänvaloon ihmisten ikuisen ja uskomattoman kauhean kierouden,
joka näytti häntä ilahduttavan, riemastuttavan ja lohduttavan.
Sen jälkeen hän huudahti ääneen: "Kurjat teeskentelijät!" ja hänen
katseensa etsi niitä ratsastajia, joista olivat kulussa karkeimmat
juorut.
Hän näki heidän joukossaan useita, joita epäiltiin pelipetturuudesta
tai joille pelipöydät joka tapauksessa olivat suurena tulolähteenä.
Toiset suuret kuuluisuudet elivät, kuten kaikki tiesivät, yksinomaan
vaimojensa tuloilla, toiset taas, kuten väitettiin, rakastajattariensa
tuloilla. Monet olivat maksaneet velkansa — mikä oli rehellinen
teko — kenenkään olematta selvillä siitä, mistä he olivat saaneet
rahat — mikä taas oli löyhkäävä salaisuus. Hän näki rahamiehiä,
joiden omaisuuden alkuna oli ollut varkaus ja jotka otettiin vastaan
kaikkialla, hienoimmissakin taloissa, edelleen miehinä, jotka olivat
niin kunnioitettuja, että pikkuporvarit kumarsivat heidän mennessään
ohitse, mutta joiden röyhkeät keinottelut suurissa valtionyrityksissä
eivät olleet tuntemattomia niille, jotka olivat saaneet silmätä heidän
kulissiensa taakse.
Kaikilla oli ylhäinen ilme, ylpeä suu, häikäilemätön katse, olipa
heillä sitten viikset tai poskiparta.