"Olkaa hyvä!"
"Aivan vapaasti?"
"Niin."
"Hyvä. Menkää siis tervehtimään rouva Walteria, joka pitää teitä
suuressa arvossa, ja olkaa hänelle jollakin tavoin mieliksi. Voitte
hyvin imarrella häntä, vaikka hän onkin kunniallinen, ymmärrättekö,
ehdottomasti kunniallinen. Oh, sillä taholla teillä ei ole mitään...
mitään valloituksen toiveita. Mutta voitte saavuttaa paljon, jos
osaatte tehdä itsenne suosituksi. Minä tiedän, että teillä on varsin
vähäpätöinen toimi sanomalehdessä. Mutta älkää pelätkö, he ottavat
yhtä hyväntahtoisesti vastaan kaikki toimittajansa. Voitte hyvin mennä
sinne, luottakaa minuun!"
Duroy vastasi hymyillen: "Kiitos, te olette enkeli... oikea
suojelusenkeli." Sitten he puhuivat muista asioista.
Duroy viipyi kauan tahtoen osoittaa, miten hyvin hän viihtyi rouva
Forestier’n seurassa. Ja hyvästellessään hän vielä kysyi: "Onko siis
sovittu, että olemme ystäviä?"
"Sovittu."
Koska hän oli huomannut äskeisen kohteliaisuutensa tehon, hän lisäsi
vielä:
"Ja jos joskus tulette leskeksi, niin pyydän, että pidätte minut
muistissanne."
Hän poistui nopeasti, jottei rouva Forestier olisi ennättänyt osoittaa
suuttumustaan.
Meno rouva Walterin luokse teki Duroyn vähän levottomaksi, sillä
häntä ei ollut koskaan pyydetty käymään johtaja Walterin kotona, eikä
hän tahtonut tehdä mitään tyhmyyttä. Johtaja osoitti häntä kohtaan
hyväntahtoisuutta, piti arvossa hänen palveluksiaan ja lähetti hänet
mielellään suorittamaan vaikeita tehtäviä. Mikä esti häntä käyttämästä
hyväkseen johtajansa suopeutta ja yrittämästä päästä suhteisiin hänen
perheensä kanssa.
Eräänä päivänä Duroy siis nousi varhain, meni halliin ja osti
kymmenellä frangilla tusinan hyviä päärynöitä. Hän sulloi ne
huolellisesti koriin, niin että ne näyttivät kaukaa maaseudulta
tulleilta, ja vei ne johtajan portinvartijalle, jolle hän samalla jätti
seuraavasti tekstatun nimikorttinsa: