Sekunnissa Duroy oli kääntänyt nurin kaikki taskunsa, housuntaskunsa,
liivintaskunsa ja takintaskunsa mutisten: "Oletko nyt tyytyväinen?"
Ja äkkiä Clotilde kiersi voimakkaan intohimon pakottamana käsivartensa
hänen kaulaansa ja sopersi:
"Voi oma, oma rakkaani... oma rakkaani... jospa olisin tietänyt...!
Kuinka sinun näin on käynyt?"
Ja hän pakotti Duroyn istuutumaan, heittäytyi itse hänen polvelleen,
kiersi käsivartensa hänen kaulaansa, suuteli häntä tuhat kertaa,
suuteli häntä viiksille, suuteli häntä suulle ja silmille, pakottaen
hänet kertomaan, kuinka hän oli joutunut tähän pulaan.
Duroy keksaisi liikuttavan kertomuksen. Hänen oli ollut pakko auttaa
vanhaa isäänsä, joka oli joutunut ahdinkoon. Hän oli antanut hänelle
kaikki säästönsä, ja lisäksi hänen oli ollut pakko tehdä velkaa.
Hän lisäsi: "Minun täytyy nyt kärsiä nälkää kuusi kuukautta, sillä
kaikki apulähteeni ovat lopussa. Mutta mitäpä siitä, onhan elämässä
vaikeuksia. Eivätkä rahat kaiken lopuksi ansaitse sitä huolta, jota
niihin tuhlataan."