Clotilde jatkoi ottamatta hattua päästään: "Jospa tietäisit, kuinka
kaunis kuutamo nyt on. Olisi todella nautinto mennä tänä iltana
kävelemään."
"Mahdollisia kyllä, mutta minä puolestani en välitä kävelemisestä."
Duroy oli sanonut tämän suuttuneella äänellä. Clotilde hämmästyi ja
kysyi loukkaantuneena: "Mikä sinun on? Minkä tähden käyttäydyt tuolla
tapaa? Minua haluttaa lähteä kävelylle, enkä voi käsittää, miksi se
suututtaisi sinua."
Duroy hyppäsi pystyyn aivan vimmastuneena: "Se ei suututa minua
lainkaan. Se ikävystyttää minua, jos haluat sen tietää."
Clotilde oli niitä ihmisiä, joita vastustus ärsyttää ja jotka töykeys
saattaa raivoon.
Ylpeästi ja jäätävän kylmästi hän sanoi:
"En ole tottunut siihen, että minua puhutellaan tuolla tapaa. Menen
siis yksin. Hyvästi."
Duroy ymmärsi hänen olevan vakavissaan ja syöksyi kiivaasti hänen
luokseen, tarttui hänen käsiinsä, suuteli niitä ja änkytti:
"Anna anteeksi rakkaani, anna anteeksi, olen tänään hyvin hermostunut
ja ärtyinen. Minulla oli ollut vähän vastoinkäymisiä, vähän ikävyyksiä,
ymmärräthän, toimituksessa."
Vähän leppyneempänä, mutta silti vielä tuohtuneena Clotilde vastasi:
"Se ei kuulu minuun! En halua olla pahantuulisuutenne maalitauluna."
Duroy suuteli häntä ja talutti hänet leposohvan luo:
"Kuule minua, rakas pikku ystäväni, en tahtonut loukata sinua. En
ajatellut, mitä sanoin."
Hän oli pakottanut Clotilden istuutumaan ja polvistui nyt hänen
eteensä: "Oletko antanut minulle anteeksi? Sano, että olet antanut
anteeksi!"
Clotilde mutisi kylmästi: "Olkoon menneeksi, mutta älä tee sitä
uudelleen." Ja noustuaan hän lisäsi:
"Mennään nyt kävelemään."
Duroy oli vielä polvillaan syleillen molemmin käsivarsin hänen
jalkojaan sekä sammaltaen: "Pyydän sinua, ollaan täällä. Rukoilen
sinua. Tee se minun takiani. Tahtoisin tänä iltana niin mielelläni
pitää sinut vain itseäni varten, tässä hiilloksen ääressä. Sano, että
suostut!"
Clotilde vastasi kylmästi ja kovasti: "Ei. Tahdon mennä ulos. En halua
myöntyä oikkuihisi."
Duroy oli itsepäinen: "Pyydän sinua! Minulla on eräs syy. Hyvin tärkeä
syy..."
Clotilde sanoi uudelleen: "Ei. Ja koska et tahdo lähteä ulos kanssani,
niin menen tieheni. Hyvästi."
Hän irrottautui äkkiä ja lähti ovea kohden. Duroy juoksi hänen
jälkeensä ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen:
"Kuule, Clo, pikku Clo’ni, kuule, jää tänne minun takiani..." Clotilde
pudisti mitään vastaamalta päätään, koetti välttää hänen suudelmiaan ja
vapautua hänen syleilystään yrittäen yhä poistua.