"Kernaasti. Nyt onkin lämmin."
He menivät erääseen kahvilaan ja tilasivat virvoitusjuomia. Ja
Saint-Potin alkoi jutella. Hän juorusi lehdestään ja kaikista ihmisistä
ladellen ällistyttävän runsaasti jos jonkinlaisia yksityiskohtia.
"Johtaja? Oikea juutalainen! Ja tiedättehän, ettei juutalaisia voi
koskaan muuttaa. Kummallinen rotu!" — Ja hän kertoi ihmeellisiä
piirteitä ahneudesta, Israelin lapsille ominaisesta ahneudesta,
tavattomasta säästäväisyydestä, inhottavista tinkimisistä, rumista
alennuksista, joita vaadittiin ja saatiin sekä kokonaisesta
koronkiskomis- ja panttilainausjärjestelmästä.
"Ja kaikesta huolimatta hän on kunnon mies, joka ei usko mihinkään
ja joka osaa pitää kaikki ihmiset puuhassa. Sanomalehtensä, joka
on puoluelehti, katolilainen, vapaamielinen, tasavaltalainen ja
legitimistinen, kerman ja rahan äänenkannattaja, hän on perustanut
tukeakseen pörssikeinottelujaan ja kaikkia muita sekä mahdollisia
että mahdottomia yrityksiään. Sellaisessa hän on erittäin taitava ja
ansaitsee miljoonia yhtiöillä, joiden osakepääoma tuskin on neljää
souta..."
Hän puhui väsymättä ja nimitti Duroyta koko ajan rakkaaksi ystäväkseen.
"Se veitikka puhuu asioita, jotka olisivat Balzacin arvoisia!
Ajatelkaahan, olin hiljattain hänen huoneessaan Norbert’in, tuon vanhan
pöhkön, ja Don Quijote Rivalin kanssa, kun Montelin taloudenhoitaja,
tuli huoneeseen kainalossaan nahkasalkku, jonka koko Pariisi tuntee.
Walter nosti nenänsä ja kysyi: 'Mitä uutta kuuluu?'"
Montelin vastasi viattomasti: 'Olen maksanut ne kuusitoistatuhatta
frangia, jotka olimme velkaa paperinvälittäjälle.'
Johtaja ponnahti pystyyn hämmästyneenä:
'Mitä sanotte?'
'Olen maksanut herra Privas’n laskun.'
'Mutta tehän olette hullu.'
'Miksi?'
'Miksi... miksi... miksi...'
Hän otti silmälasinsa nenältään ja pyyhki ne. Sitten hän hymyili
sitä hullunkurista hymyään, joka kiertää hänen paksuja poskiaan joka
kerta, kun hän aikoo sanoa jotakin pahaa tai mahtipontista, ja selitti
äänellä, joka vaikutti sekä leikilliseltä että vakavalta:
'Miksi? Siksi, että olisimme voineet saada alennusta noin neljä- tai
viisituhatta frangia.'
Montelin vastasi hämmästyneenä: 'Mutta, herra johtaja, laskuthan olivat
järjestyksessä, minä olin ne varmentanut ja te olitte ne hyväksynyt.'
Silloin johtaja tuli vakavaksi ja selitti: "Ihminen ei saa olla niin
tyhmä kuin te. Ettekö tiedä, herra Montelin, että täytyy aina kartuttaa
velkojaan, jotta voisi tinkiä."
Ja pudistaen tietorikasta päätään Saint-Potin lisäsi: "No, eikö se ole
Balzacia, häh?"
Duroy ei ollut lukenut Balzacia, mutta hän vastasi jyrkästi:
"On, hitto vie!"
Sitten reportteri puhui rouva Walterista, jota hän piti suurena
hanhena, Norbert de Varennesta, joka oli vanha epäonnistunut huuhkaja,
ja Rivalista, joka on itserakas narri. Sitten tuli Forestier’n
vuoro: "Mitä häneen tulee, niin hänen on onnistunut päästä naimisiin
todellisen naisen kanssa, siinä kaikki."