Forestier nousi: "No, hyvästi sitten! Älä unohda huomista. Puoli
kahdeksan, 17 rue Fontaine."
"Sovittu. Kiitos tästä päivästä."
He löivät kättä, ja sanomalehtimies poistui.
Hänen mentyään Duroy tunsi olonsa vapaammaksi, ja mielissään hän taas
hypisteli taskussaan olevia kultarahoja. Sitten hän nousi ja ryhtyi
tutkivasti silmäilemään yleisöä.
Pian hän sai näkyviinsä molemmat naiset, sekä tumman että vaalean,
jotka yhä kuljeskelivat ylpeillen kerjäläisten kaltaisina meluavan
yleisön joukossa.
Duroy meni suoraan heitä kohden, mutta kun hän tuli lähelle, hänen
rohkeutensa katosi.