"Kuten haluat."
He nousivat paikoiltaan, ja kävelevien virta vei heidät heti mukaansa.
Toisten tyrkkiminä, lykkiminä ja tuuppimina he työntyivät eteenpäin
tässä hattumeressä. Ja kokotit kuljeskelivat parittain herraryhmien
keskellä, pujahtelivat liukkaasti ja kevyesti heidän välistään, liukuen
kyynärpäiden, rintojen ja selkien ohitse, aivan kuin olisivat olleet
kotonaan. He liikehtivät nokkelasti kuin kalat vedessä tässä koiraiden
virrassa.
Duroy oli ihastunut ja antautui virran vietäväksi, hengittäen ahnaasti
sisäänsä tupakansavua, kevytmielisten naisten hajuvesien ja ihmisten
hien pilaamaa ilmaa.
Mutta Forestier hikoili, puhkui ja yski: "Mennään puutarhaan", hän
sanoi.
He kääntyivät vasemmalle ja tulivat jonkinlaiseen talvipuutarhaan, jota
vilvoitti kaksi isoa, rumaa suihkulähdettä. Puulaatikoissa kasvavien
punakatajien ja tuijien väliin sijoitettujen sinkkipöytien ääressä
istui miehiä ja naisia juomassa.
"Otammeko vielä oluen?" Forestier kysyi.
"Kernaasti."
He istuutuivat ja alkoivat tarkastella yleisöä.
Silloin tällöin joku kokotti pysähtyi heidän pöytänsä ääreen ja kysyi
kuluneesti hymyillen: "Tarjoatteko minulle jotakin, herra?" Ja kun
Forestier vastasi: "Saatte lasin vettä suihkukaivosta", he poistuivat
mutisten: "Hävetkää, hölmöt."
Mutta lihava tummaverikkö, joka äsken oli nojannut ystävysten aitiota
vasten, ilmestyi jälleen. Hän tuli itsetietoisin askelin, mukanaan
vaaleaverinen ystävättärensä. He olivat todella kaunis ja sopusuhtainen
pari.
Huomatessaan Duroyn nainen hymyili, ikään kuin heidän silmänsä jo
olisivat ripittäneet toisilleen likeisiä salaisuuksia. Hän otti tuolin,
istuutui varsin rauhallisesti vastapäätä Duroyta, kehotti ystävätärtään
istumaan ja tilasi kirkkaalla äänellä: "Vahtimestari, kaksi
omenamehua!" Forestier huudahti hämmästyneenä: "Etpä sinä haikaile!"
Nainen vastasi: "Ystäväsi on niin viekoitteleva. Hän on todella sievä
nuorukainen. Luulenpa, että voisin tehdä hullutuksia hänen tähtensä!"
Duroy oli hämillään eikä keksinyt mitään sanottavaa. Hän kierteli
käherrettyjä viiksiään hymyillen yksinkertaisen näköisenä. Tarjoilija
toi mehut, ja molemmat naiset joivat ne yhdellä siemauksella. Sitten he
nousivat, ja tumma sanoi Duroylle nyökäten hänelle ystävällisesti ja
näpsäyttäen hänen olkapäätään viuhkallaan: "Kiitos, rakkaani. Kylläpä
sinä olet harvapuheinen."
Ja he poistuivat lanteitaan keinutellen.
Forestier alkoi nauraa: "Kuulehan, vanha ystävä, ymmärrätkö lainkaan,
että sinulla on menestystä naisten piirissä? Sitä sinun on käytettävä
hyväksesi. Sen avulla voit päästä pitkälle." Hän vaikeni hetkeksi,
mutta jatkoi sitten aivan kuin itsekseen: "Heidän kauttaan joka
tapauksessa pääsee päämääräänsä nopeimmin."
Ja kun Duroy yhä vain mitään puhumatta hymyili, hän kysyi: "Jäätkö
vielä tänne? Minä puolestani olen saanut tarpeekseni ja lähden kotiin."