SALMELA. Mutta se on mahdotonta, kun sinä tuoten meluat.
HKILIö. Vai niin! -- Hohhoo! Mennään maata sitten.
SALMELA. Minä jään hetkiseksi tänne; ota sinä vain kynttilä mukaasi.
HEILIÖ. "Olkoon menneeks' viiteen plootuun!" (Ottaa kynttilän).
Täytyyhän välin elää aineellisenkin maailman mieliksi -- --
SALMELA. Nuku makeasti!
HEILIÖ. Kiitos! "Ei kestä!" (Kamarinsa ovessa; laulaen). "Nukkuos, sä
armas jo -- --!"
(Pujahtaa huoneesensa).
Seitsemäs kohtaus.
Salmela (yksin).
SALMELA. Niin, -- Heiliö on tehnyt oikein. Minä kadehdin hänen
rohkeuttaan. -- Olenhan minäkin varma rakkaudestani! Ja Laura? Sallihan
hän minun katsoa herttaisen sydämensä sisimpään syvyyteen. Semmoista
tilaisuutta en kenties saa milloinkaan. -- Voi, mua mieletöntä, kun en
käyttänyt sitä silloin, kun se oli käsissäni! Jospa vain kerrankin
vielä saisin semmoisen -- -- (Kolkutus). Kenpä se? -- Astukaa sisään!
Kahdeksas kohtaus.
Laura. Salmela.
SALMELA. Laura-neiti!
LAURA (kynttilä kädessä). Tuloni nyt varmaankin kummastuttaa teitä; --
mutta mun täytyy -- minun täytyy saada puhua kanssanne sananen.
SALMELA. Te tahdotte puhua kanssani!
LAURA. Älkää, herran-tähden, puhuko niin kovaa! -- Te olette hyvä
ihminen, minä olen varma siitä. Minä olen luottanut teihin, -- min'en
saata epäillä teidän rehellisyyttänne. Mutta saattaisihan kuitenkin
olla tapahtunut jotain, jotain -- min'en sitä oikein ymmärrä -- jotain,
joka ei ole aivan lainmukaista. Ehkä olette laimiinlyönyt joitakuita
ulkonaisia tapoja tai -- -- --
SALMELA. Min'en todellakaan ymmärrä teitä. Mitä olisi täällä saattanut
tapahtua?
LAURA. Niin, sitä min'en tiedä; mutta nimismies puhuu syytöksistä tai
jostain semmoisesta teitä ja herra Heiliötä vastaan, ja isä sanoo, että
pitää asetettaman vahti huoneitten ympäri, jotta te ette pääsisi
pakoon, ja Sievä itkee tuolla ulkona; -- varmaankin on jotain
tapahtunut.
SALMELA. Sepä merkillistä!
LAURA. Min'en usko teidän tehneen mitään pahaa; mutta saattaahan
nuori ihminen helposti hairahtua. Ehkä olette syypäät johonkin
varomattomuuteen, josta on huonot seuraukset, ja varsinkin täällä, kun
nimismies on typerä -- -- --
SALMELA. Te olette varmaankin erehtyneet.
LAURA. Niinpä mietin minäkin; ja juuri sentähden tahdoinkin varoittaa
teitä, että ajoissa pääsisitte pakoon, jos teillä olisi jotain
peljättävää.
SALMELA. Minulla ei ole pienintäkään syytä pelkoon.
LAURA. Sananen vielä! Koko talon väki on poissa ja palajaa vasta noin
tunnin päästä. Jos siis kuitenkin olisi jotain syytä, niin tuon ikkunan
alla on puu, jota myöden pääsee alas. -- Tämä oli sanottavani, -- hyvää
yötä!
SALMELA. Laura -- neiti! Sallitteko minun pyytää teitä viipymään
silmänräpäyksen vielä! -- Kaikkityyni on pelkkää erhetystä. Se pian
selviää. -- Neitini! Tämä on ehkä viimeinen kerta kuin teidät
kahdenkesken tapaan, kun huomenna jo erohetkemme lyöpi. Min'en saata
teiltä salata tunnettani, joka sydämeni valtaa nyt: Minä rakastan
teitä!
LAURA (its.) Oi, katkera suloisuus!
SALMELA. Te vaikenette, Laura? Oletteko suuttunut? -- Älkää luulko tätä
hetken vaikututseksi. Min'en ole huikentelevainen. Uskokaa minua, tämä
on sydämeni totisinta, syvällisintä kieltä!
LAURA. Minä uskon.
SALMELA. Olenko siis käsittänyt väärin teidän käytöksenne minua
kohtaan? -- Te sanotte luottaneenne minuun; te tulette yönaikana
pelastamaan minua. Laura -- vastatkaa -- olenko sen väärin ymmärtänyt?