PETTERSSON. Hss! Ja huomenna pistämme ne kellariin!
KAIKKI (poistuvat koomillisen varovasti ulos).
Muutos.
Huone Wäinölän ylikerroksessa. Kolme ovea. Ikkuna, joka on auki.
Valoissa kesä-yö.
Neljäs kohtaus.
Risto (yksin).
RISTO (tulee ikkunasta sisään). Kas niin! -- Tuo varmaankin on mun
rahamieheni ovi. -- Oi! -- Jospa toki saisin jättää tämän tekemättä! --
Vaan ei! Mun täytyy! Säälimätön kohtaloni vaatii multa kaksikymmentä
varastettua markkaa tahratun kunniani pesemiseksi. Siis -- sukkelaan!
(menee Stenforsin ovelle). Hän pani maata jo tunti sitte, -- kaipa hän
nyt jo nukkuu. -- (Aukasee oven). Hän nukkuu! -- Ja tuoll' on
rahalompakko pöydällä. -- Hiljaa! -- Hiljaa! -- (Menee Stenforsin
huoneesen; palajaa heti). Tässä on rahat! -- Täss' on avain, joka
aukasee varkaalle parannuksen portin! -- Nyt vain kymmenen askelta --
ja minä olen pelastettu! -- Hah! Joku tulee! -- Mitä nyt! -- Olkoon
menneeksi, -- syteen tai saveen!
(Pujahtaa takaisin Stenforsin huoneesen).
Viides kohtaus.
Strömberg. Heiliö. Salmela.
STRÖMBERG (kynttilä kädessä, johdattaa Heiliöä ja Salmelaa huoneesen).
Tehkää hyvin, hyvät herrat! Hehehe. Täss' on Teidän huoneenne ja tuoss'
on Teidän makuukamarinne. (Kynttilä pöydälle). Tämä on nyt niinkuin
maalla olla voipi. Hehe.
HEILIÖ. Tämmöiseen mukavuuteen emme ole matkoillamme tottuneetkaan.
STRÖMBERG (Itseks.). Sen uskon sanomattasikin, sinä pää-rosvo!
HEILIÖ. Minne tuo ovi viepi?
STRÖMBERG (itseks.), Kas, kas! Joko tekee mieles naapurin taskuun!
(Ään.). Se viepi herra Stenforsin huoneesen. Hehehe. Mutta hän on
peloittavan herkkä, hän herää pienimmästäkin kokeesta, -- hehe.
SALMELA. Kyllä me olemme hiljaa.
HEILIÖ. Kuulkaapa, herra Strömberg, -- tiedättekö, kuinka paljon kello
nyt on?
STRÖMBERG. Kyllä -- -- (ottaa kellon taskustaan, mutta pistää sen heti
takaisin jälleen), -- En sentään tiedäkkään -- minull' ei olekkaan
kelloa. Hehe.
HEILIÖ. Sievä-neiti pelkäsi varkaiden tulevan hätyyttämään meitä, kun
koko talon väki on tanssissa.
STRÖMBERG (tarkoituksella). Hehe. Ne tulevat nyt juuri kotiin -- olkaa
varmat siitä -- ne tulivat jo -- hehe -- ne tulivat jo! (Itseks.). Onpa
ihminen oikein pulassa noiden roistojen kanssa! (Ään.). Hyvää yötä, --
saakel -- hyvät "herrat"!
SALMELA. Hyvää yötä! Sulimmat kiitokset tästä päivästä!
STRÖMBERG. Hehe, -- ei kestä! Nauttikaa terveydeksenne, per. -- --
(Kättelee), Hehe, -- hyv' yötä, herra Heiliö! Hyv' yötä, herra Salmela!
-- Nukkukaa nyt oikein makeasti ja uneksikaa menneistä riemuista!
(Menee selkä eellä; sulkee varovasti oven).
HEILIÖ ja SALMELA. Hyv' yötä, herra Strömberg, hyv' yötä!
Kuudes kohtaus.
Heiliö. Salmela.
SALMELA. Hän on yht'äkkiä muuttunut kummallisen naurattavaksi!
HKILIö. Sitä min'en huomannut. Hän on minusta oikein kunnon ukko, oikea
verkkasen kelpo mies. -- Noin ylimalkaan lukien, min'en ole vielä
koskaan ollnt niin kelpo seurassa, kuin tän' iltana.
SALMELA. Mitä pidät kilvoitteliastamme, Stenforsista -- --?
HKILIö. Siitä ketun-silmästä? No -- -- -- hän ei ole hullumpi, --
tietysti kelpo mies; mutta pohjastaan hän on suuri lurjus. Vaan minäpä
löylytinkin häntä illallispöydässä. Huomasitkos? Minun sanani olivat
oikein purevia, -- sen sanoi Sieväkin. Niin, sin'et tunne sitä tyttöä,
mutta me olemme jo puhelleet kahdenkesken kaikenlaisista asioista.
(Laulaen). "Sievä, Sievä, Sievä! Sä tunnet salaisuutein!"
SALMELA. Olehan nyt vähän hiljaa, höperö!
HEILIÖ. Älähän toki luonnottomia vaadikkaan! Min'en, peitturi olkoon,
nyt voi olla hiljaa, vaikka -- --! Kuule, tuleppas tanssimaan!
(Laulaa). "Pois huoli, ja murhe nyt haihtukohon!"
(Ottaa häntä ympäriltä, pyörittää, rallittain valssia).
SALMELA. Kuule, kuule, raivio! Sinä olet saanut jotain kalloosi,
luulen ma.
HEILIÖ. En tiedä, mutta minä olen vain niin surman iloinen -- hei! --
kuuleppas, oletko kuullut uusia? Mutta suu poikki: Minä olen hurjasti
rakastunut!
SALMELA. Sinäkö?!
HEILIÖ. Minä juuri -- aivan korvia myöden -- ja vähän enemmänkin.
SALMELA. Oikeinko totta?
HEILIÖ. Niin, eikös se ole naurettavaa? -- Sin'et usko minua, kun en
käy pää nyykyksissä kuin torkkuva hevonen, murehtien, -- niinkuin sinä
teet. Mutta usko pois: Minun sydämeni on yhtä haaveksiva kuin sinunkin,
-- hahaha!
SALMELA. Onko tuo totta vai leikkiä?
HEILIÖ. Totta vai leikkiä! -- Mietippäs, minä olen jo puolittain
kihloissa; -- mitäs siitä sanot?
SALMELA. No, joutavia!
HEILIÖ. Sinä nyt olet mokoma kovakuoriainen. Näetkös, me tulimme
kumpainenkin siihen päätökseen, että se mahdollisesti voipi käydä
laatuun, se historia. Mutta äläs huoli: Kuinka sinun historias on
laita? Niin sinä oletkin vain pelkkää kirkkohistoriaa, koko mies!
SALMRLA. Minulla ei ole mitään kerrottavaa.
HEILIÖ. Eikö? Suo anteeksi, että luulin sinun huoleksivan silmäsi
takertuneen Laura-neidin sydämeen, näetkös sinne vasempaan
"herttakamariin." -- "No no, suo anteeks', suutari!" Hahaha!
SALMELA. Älä noin ilvehdi, se tuskastuttaa mua.
HKILIö. Kuules ukko, sin'et ole oikein terve. Sin'et ole iloinen?
SALMELA. Min'en ole milloinkaa ollut niin iloinen, kuin tänään.
HEILIÖ. Voi, riemu ja polska, en minäkään! -- Kuuleppas, oletko saanut
tuoreen ruusun tuon surkastuneen -- piti sanomani -- käpristyneen
sijaan? Niin, taivaalle kiitos, että nälkä pakoitti meidät
kuokkavieraiksi tänne Wäinölään. Muutenhan sin'et olis saanut ruusua
enkä minä Sievä-armastain! (Laulaa). "Voi, kuin nyt on sydämmen'
köykäinen ja iloinen" -- laulaa tuo näpsä rouva Aspegrén "Marin
rukkasissa".
SALMELA. Hiljaa, sinä tuuli-viiri! Stenfors makaa tuolla, kuulithan
sen.