STRÖMBERG. Hehehe. (Lukee), "Kesäpalttoot, olkihatut -- j.n.e." --
Niin, mutta -- --. Tämmöisiä kirjeitä olen minä kuullut jossain
varkaiden itsekkin kirjoittaneen. Hehehe.
PETTERSSON (mietiskellen). Varkaiden itse -- --! Jos ne hunsvotit
todellakin olisivat pitäneet kruununkäskynhaltiata narrinaan.
BRIITA. Muistatteko, kuinka Salmela, puhellessamme varkaista,
puolusteli rosvoja, kuin itseään ainakin.
PETTERSSON. Hss! -- Niin, ja minulla on yksi todistus vielä. -- Mikko
näki puutarhastamme juoksevan miehen, jolla oli kourat täynnä
varastettuja viinimarjoja, ja jolla oli kesäpalttoo, olkihattu --
j.n.e.
BRIITA. Ei, kyllä meillä on täydet syyt epäillä niitä herroja.
STRÖMBERG. Tulisko noista kelpo pojista noin vain yht'äkkiä rosmoja.
Kyllä se on kummallista. Hehehe?
PETTERSSON. Semmoisia tapauksia on minun aikanani monta ollut.
BRIITA. Ja ajatelkaamme vain Sutkia. Hän on monta nimismiestä pettänyt;
on nimismiesten kanssa veljenmaljankin juonut, on niiden kanssa
"pruuri" ollut.
PETTERSSON. Niin, ja miettikääpä nimismiestä vetänyt nenästä;
esimerkiksi semmoista, kuin minä! Sitä min'en saa päähäni, -- vaikka
totta se on. -- Mutta minun tarkan silmäni sivuitse ei Sutkikaan
koskaan olisi päässyt. Sillä, kehumatta itseäni, miaä olen jo
viisikolmatta vuotta tässä pyhässä virassa ollut. Kun varas vain minun
luokseni tulee, niin kyllä se varas on.
STRÖMBERG (miettii). Hehehe, -- Sutki. Kyllä vain minäkin jo pian alan
epäillä noita kelpo poikia. -- Mutta onko velikin aivan varma siitä,
että nuo herrat todella ovat rosvoja?
PETTERSSON (vaipastellen). Aivan varma -- -- todella rosvoja -- --? Hm,
-- -- Hss! -- -- Sitä min'en saa päähäni, mutta -- -- --
BRIITA. Kyllä ne ovat rosvoja!
PETTERSSON. Ovat, ovat, tietystikin!
BRIITA. Nyt täytyy ruveta niitä tutkimaan vain!
PETTERSSON. Tutkimaan, tutkimaan, tiettyä se. Lain ja oikeuden mukaan.
STRÖMBERG. Mutta se häpäsee koko tämän talon. Hehehe.
BRIITA. Eipä! Päinvastoin se kunnioittaa talon oikeuden harrastusta.
STRÖMBERG. No, koska te olette niin varma asiasta, niin -- olen
minäkin. -- Mutta mitä se tutkinto hyödyttää? -- Paiskataan ne teidän
rattaillenne suorastaan vain. Hehehe. On kai meillä niin paljon voimia.
PETTERSSON. Mutta onhan koko talon väki tanssissa.
STRÖMBERG. Saakeli! Niin onkin. Ja ne tulevat vasta aamu-puolla kotiin.
Hehehe.
BRIITA. Miks'et sinä ottanut Mikkoa mukaasi?
PETTERSSON. Niin no, kun en tiennyt varkaiden olevan täällä.
BRIITA. Nimismiehen pitää tietää kaikki.
PETTERSSON. Kyllähän minä tiedänkin, mutta tätä min'en saanut päähäni.
-- Mutta onhan useilla toki vähän apua, -- herra Stenfors?
STRÖMBERG. Hän oli jälleen laiskan-kipeä ja meni maata.
BRIITA. Täytyy herättää hän sitte.
PETTERSSON. Ei, ei, Briita! -- Hm. -- Me emme jaksa sittenkään.
BRIITA. Kyllä minä toisen pitelen.
PETTERSSON (epäilevästi). Luuletkos minun jaksavan hillitä toista? --
Ja kukas sitte Pollea ajaa, kun sinä rosvoa rutistelet?
STRÖMBERG. Hehehe. Paras lie jättää kaikki aamuksi. Kun miehet
palajavat tanssista, ruvetkoot vahtimaan taloamme. -- Min'en enää
tahtoisi nähdä koko verkkasen poikia; sillä ne alkavat vähitellen
kammottaa minua. Hehehe. -- Häpeä sanoa, kipeä kärsiä, mutta minä vähän
pelkään roistoja; piru ties, vaikka niill' olisi puukot ja revolverit.
PETTERSSON. Jätetään huomiseksi, jätetään huomiseksi!
STRÖMBERG. Saksan korkki! Mitä lempoa tästä vielä tulee?!
Kolmas kohtaus.
Entiset: Sievä.
STRÖMBERG. Sievä-tyttöseni, tiedätkös, missä varkaat nyt ovat? Hehehe.
SIEVÄ. Varkaat?
PETTERSSON. Hss!
STRÖMBERG. Niin, varkaat, -- tai Heiliö ja Salmela?
SIEVÄ. Ovatko ne varkaita? -- Hengellisessäkö vai aineellisessa
katsannossa?
PETTERSSON. Niin, sitä min'en saa päähäni; mutta te olette älykäs
neitonen, -- me epäilemme niitä herroja -- --
SIEVÄ (hymyillen). Varkaiksiko? (Veitikkamaisesti). Ja mistä te sen jo
olette huomanneet?
STRÖMBERG. Tiedätkö mitä: Ne ovat nuo kaksi karannutta vankia. Hehehe.
SIEVÄ (katsoo heihin kummastellen; sitte jälleen veitikkamaisesti). Ne,
ne varmaan ovatkin.
PETTERSSON. Tekin olette siis huomannut -- -- --?
BRHTA. Mitä minä sanoin -- --!
STRÖMBERG. Sinä olet siis huomannut -- -- --?
SIEVÄ. Että Salmela varmaankin on Venkka-Jussi.
PETTERSSON. Vai hän se onkin? Mistä sen olette huomannut?
SIEVÄ. Siitä -- että Heiliö ei voi olla Venkka-Jussi; sillä hän on
varsin sorea-vartaloinen.
PETTERSSON. Niin, niin! Se onkin ihan luultavaa; sillä min'en saa muuta
päähäni, kuin että Venkka-Jussi on saanut nimensä siitä, että hän on --
Venkka-Jussi.
SIEVÄ. Hahaha! Mutta oletteko te aivan mielettömät -- -- --?
STRÖMBERG (antaa hälle kirjeen). Lue!
SIEVÄ (lukee, pudottaa kirjeen).
BRHTA. No, olenko minä nyt oikeassa vai väärässä?
PETTERSSON. Älkää surko, älkää surko! Kyllä minä teitä varjelen.
Luottakaa te vain lain jykevään käteen!
STRÖMBERG. Ties' vaikka ne jo olisivat puhdistaneet talon putisten
puhtaaksi. Hehehe.
SIEVÄ (aikoo pois).
STRÖMBERG. No, minne nyt?
SIEVÄ (itkien). Minä menen katsomaan, onko kaikki hopeakalut jälellä
vielä.
STRÖMBERG. Missä ne roistot nyt ovat, -- hehehe?
SIEVÄ. Ulkona, aivan lähellä, tuolla.
(Menee).
PETTERSSON. Ellei ne vain olisi kuulleet!
BRIITA. Parasta lie mennä ulos niiden luo.
PETTERSSON. Niin, niin, mene sinä edellä; -- me emme ole tietävinämme
tuon taivaallista koko asiasta.
STRÖMBERG. Meidän pitää kahlehtia ne ystävyydellä, -- vai kuinka --
hehehe?