SIEVÄ. Hoho -- --!
HEILIÖ. -- -- että minua hävettää, kun vielä olen ilman varsinaista
tointa. Mutta nyt olen tulevaisuudestani päättänyt. Minä rupean
maanviljeliäksi.
SIEVÄ. Vai niin?!
HEILIÖ. Minulla on aina ollut halu siihen. Mutta isä-vanhus sanoi yhä:
"Jahkahan tulet ylioppilaaksi ensin".
SIEVÄ. Oikein sanottu!
HEILIÖ. Minä olen jo suorittanut kaksi lakitieteellistä tutkintoa;
mutta nyt, kun näin teidät, heräsi haluni maanviljelykseen uudestaan.
Minä tunnen, ett'en saata ruveta yksitoikkoiseksi kirjatoukaksi, ja
senvuoksi kirjotan huomenna isälleni, että tahdon mennä Mustialaan ja
sitte ostaa tilan.
SIEVÄ. Ja muutatte sitte Savoon tietysti? Minun koti-seuduillani on
juuri teille sopivia tiloja. -- Mutta luuletteko isänne suostuvan
siihen?
HEILIÖ. Se on kelpo ukko.
SIEVÄ. Niin, se näkyy jo pojastakin! -- Vai niin -- --? Vai tilaa te
vain halusittekin?
HEILIÖ. Niin, -- -- ja sitten yhtä seikkaa vielä; mutta sitä min'en
tohdi teille sanoa.
SIEVÄ. Sanokaa vain. Ettehän toki peljänne minua?
HEILIÖ. Nyt ei todellakaan aikaa kaunisteluihin. -- Saanko lausua
suoraan?
SIEVÄ. Suoraan, suoraan tietysti.
HEILIÖ. Te olette oiva neitonen.
SIEVÄ. Hyi, olkaa vaiti!
HEILIÖ. Mutta vastahan te juuri mulle annoitte luvan puhua?
SIEVÄ. Mutta ei noin; -- muistakaa, nyt ei aikaa kaunisteluihin.
HEILIÖ. Totta, koht' on mulla matka eessä jälleen. Muisteletteko minua,
kun olen poissa?
SIEVÄ. Saattepa nähdä!