LAURA. Hyvästi!
(Menee).
Kahdeksas kohtaus.
Stenfors.
STENFORS. Tuo on sievä tyttö, ja hänen teeskentelemisensäkin koristaa
häntä. Joka kerta, kun näen hänet, kasvaa toivoni. -- Hoo! Kun nyt vain
pian päästäisiin päivälliselle; se on todellakin maaelämän ainoa huvi.
-- Jos tämä olisi minun kartanoni, elettäisiin täällä vallan toisella
tavalla. No, no, -- eipä tiedä, mitä vielä voipi tapahtua. Laura kyllä
jo pian antautuu, kun vain säännöllisesti pidän häntä vireillä. Täytyy
takoa niinkauvan, kuin rauta kuuma on. -- Ja Aino? -- -- Ainolle pitää
mun aikoinaan antaa viittaus; -- huomaan nyt aivan selvään, että se
rakkaus oli vain kuvittelua, -- luulettelua.
Yhdeksäs kohtaus.
Stenfors. Sievä.
SIEVÄ. Herra Stenfors! Ettepäs osaa arvata, mitä minä nyt teille tuon.
STENFORS. Tiedänpä, Sievä-neiti -- tiedänpä kyllä.
SIEVÄ. No, sanokaa sitte, -- koska tiedätte!
STENFORS. Te suotte mulle suloisen silmäyksen.
SIEVÄ. Mitä pakinaa tuo! Kuinka niin luulette?
STENFORS. Kaikki naiset tekevät siten, niin -- minä tarkoitan: Kaikki
sievät naiset.
SIEVÄ. Ei mikään estä sievääkään olemasta järkevä. -- Mutta koska te
olette noin herkkä-uskoinen, niin ettepä saakkaan kirjettänne!
STENFORS. Saanpa! Lyödäänkö vetoa?
(Sieppaa sen hänen kädestään).
SIEVÄ. No -- no! Vähän -- siistimpiä tapoja, jos pyytää saan! -- Niin,
niin, kyllä te heti huomasitte, keltä se on, mutta -- minä huomasin
myöskin.
STENFORS. Vai niin?
SIEVÄ. Niin, näettekös, minulla on merkit, jotk'eivät koskaan petä. --
Hahaha! -- Näkeehän heti käsi-alasta, ett'ei se ole mies-puoliselta, --
eikä teillä ole sisaria -- -- --