HEILIÖ. Hiiteen koko historiat toistaiseksi, -- ruvetkaamme nyt vain
ruualle! (Istuu, levittää nenäliinan). Tee hyvin! Ota eteesi! Täss' on
ruokalajit.
SALMELA. Viinamarjoja! Kuinka niitä olet saanut?
HEILIÖ (syöden). Olen varastanut.
SALMELA. Varastanut?
HEILIÖ (syöden). Varkain varastanut, niin! Noo, syö sinä vain! Sitä
paremmalta ne maistuvat. Huomasithan kai tuon suuren puutarhan tuolla
aivan metsän reunassa; ainakin minun nälkäinen vatsani, jonka tänään
täytyi päivällisestä luopua, heti huomasi sen herkulliset marjat. Kun
ei ollut puutarhassa ketään, jolta olisi saanut pyytää lupaa, otin ne
omin luvin. Siinä koko juttu! No, syö sinä vain!
SALMELA (syöden). Mutta siitä saattais olla huonot seuraukset.
HEILIÖ. Se on minun asiani. Jalkamatkalla käypi kaikki kaupaksi, --
viinamarjat myöskin. Mutta tottakin, -- annappas nyt kuulla, miksikä
äsken olit niin äkäinen.
SALMELA. No, herranpäivät, tiedäthän, että välin haluan olla yksinäni.
HEILIÖ. Niin, mutta mistäs se halu on tullut? Matkailumme ensi päivinä
olit sinä yhtä iloinen, avosydäminen ja puhelias, kuin minäkin; sinä
olit oikein maan-kuleksian humöörillä. Mutta nyt, -- kun minä olen
villaton, rupeat sinä suruiseksi; kun minun mieleni halajaa iltaruokaa,
haaveksit sinä iltaruskoa (pistää viimeisen marjan suuhunsa) --
terveeksi! -- ja sen lisäksi olet sinä muuttunut niin riivatun
syvämietteiseksi. Kaikkea pitäisi muka tarkastaa ihan joka taholta,
perinpohjin kourin tunnustella; mutta siihenpä meill' ei ole aikaa
ollenkaan.
SALMELA. Luonnon tarkastelemista vartenhan me juuri matkailemmekin,
HEILIÖ. Emmepä. Matkailumme tarkoitus on pyrkiä huvista huviin. --
Heitä sinä hornan tuuttiin kaikki haaveksimisesi. Nyt pitää
tarkasteltaman rahavarojen hallintoa. Siis -- kassa auki, herra
kassööri!
SALMELA (ottaa esiin lompakon). Täss' on lompakko!
HEILIÖ. Minä tarkastelen ensiksi ropomme -- (ottaa pikkurahat
taskustaan) viisikolmatta penniä eli, toisin sanoen, "suutarin-markka!"
(Avaa lompakon). Nyt pitää tarkastaa, kuinka kauvas näillä päästään. --
Tämä lokkero on typi tyhjä, -- ne lienevät tuossa naapuri-"osastossa".
-- Se -- se on myöskin tyhjä. (Naurattavalla toivottomuudella).
Salmela! Tääll' ei ole mitään!
SALMELA. Eikö mitään? Pitäähän siellä toki olla viidenmarkan seteli.
HEILIÖ. Pitääkö -- --? Ei -- tää -- tää on myöskin autio ja tyhjä. --
Ehkä se on pudonnut sinun lakkariisi?
SALMELA. Ei, -- siell' ei ole mitään. -- -- On tosiaankin, -- tuo
franskalainen kulta-raha.
HKTLIö. Niin, se ei meitä paljon hyödytä täällä talonpoikien joukossa;
sinun olisi pitänyt vaihtaa se Naantaalissa. -- No, entäs sitte! Mitäs
nyt tehdään?
SALMELA. Niin, min'en tiedä muuta neuvoa, meidän pitää heti lähteä
Helsinkiin, -- mutta millä sinnekkään päästään?
HEILIÖ. Eipäs! -- Kiitoksia paljon! -- Hiisikö nyt menis Helsinkiin,
kun sieltä vain saa poissa olla. -- Käykäämme vain jonnekkin tätä
"franskalaista" suomentamaan.
SALMELA. Ei, siihen mull' ei ole halua.
HEILIÖ. Eikä mullakaan. -- Mutta kuuleppas! Aletaanpas hieromaan
tuttavuutta jossain perheessä tässä naapuristossa.
SALMELA. Ei, veliseni, -- siihen minuss' ei ole miestä.
HEILIÖ. Niin, mutta -- mitäs nyt tehdään? (Lehdittelee lompakon
muistikirjaa). Hm! Tännekkään ei ilmesty pienintä hituakaan. -- Ei,
-- -- hä? Kuivettunut ruusu?!
SALMELA (tavoittaen sitä). Ruusu! Annappas se tänne!
HEILIÖ (piilottaa sen). Kas vain! Vai kokoot sinä ruusujakin! -- Mistä
tämän olet saanut?
SALMELA. Anna se tänne!
HEILIÖ. Enpä, junkkari, ennenkuin täydellisesti olet ripittänyt itses.
Vai niin, -- sinulla on siis ollut salaisia seikkailuja?
SALMELA. Ei salaisuutta eikä seikkailuakaan. Sinä päivänä, kuin söimme
päivällistä tuolla naapuripitäjään kestikievarissa, ja sill'aikaa kuin
sinä olit tuvassa vartioimassa kananmunain keittämistä, makasin
minä metsässä maantien varrella, kun avoimet vaunut kulkivat
sivuitseni -- -- --
HEILIÖ. Ja niissä --- --?
SALMELA. Istui monta ihmistä, joihin en suurin huomiotani kiinittänyt.
Mutta niiden joukossa oli tyttönen, kaunein kuin koskaan olen nähnyt.