Risto (yksin).
RISTO. Hm -- --! Se lienee toki ihmisen kurjin kohtalo, kun täytyy
varastaa, saattaakseen olla varastamatta. Eikä ole ainoatakaan, jonka
luoksi voisi mennä, sanoen: "Min'en tahdo enään olla varas, sillä minä
tiedän sen olevan tuhminta, mihin ihminen voipi ryhtyä. Sentähden: --
Tahdotteko pelastaa ihmis-hengen ja sielun, -- se maksaa teille
ainoastaan kaksikymmentä markkaa?" -- Ei, eipä, jumal' avita, löydy
sitä ihmistä, joka antaisi viisi penniäkään, heti odottamatta siitä
markan edestä mairitusta, -- sieluni kautta, semmoista ei löydy koko
maan pinnalla! -- Hahaha! Nyt on nuuskioilla hätä, kun tietävät
Risto-sihteerin olevan tipo-tiessään! -- Oi, jospa toki olisinkin
kaukana, kaukana täältä! (kuultelee) Tuoll' on joku! -- Vaanimaan,
vanhus, -- ehk' on kala apajassa.
(Menee).
Kolmas kohtaus.
Salmela (yksin).
SALMELA (kesä-matkapuvussa, valkoinen juuri-hattu päässä, matkalaukku
kädessä, tulee). Täss' on viileä! -- Ja tääll' on kaikki niin kaunista!
-- Tässä voin levähtää hetkisen rauhassa, (istuu). Kauvan olenkin jo
kaivannut yksinäisyyttä. -- Olen jo kokonaista pari päivää ollut
Heiliön hilpeyden orjana. -- Minä tunsin usein palavan halun vaipua
oikein syviin ajatuksiin noissa jylhissä metsissä, joiden lävitse
matkailimme, pohjastapitäin päästäkseni luonnon salaisuuksien perille;
mutta Heiliön läsnä-olo ja ääretön puheliaisuus on aina pilannut
jok'ainoan raittiin vaikutuksen. -- Toivonpa nyt toki kestävän vähän
aikaa, ennenkuin hän minut täältä löytää. -- (Heittäikse pitkäkseen).
Tuolta pilkistelee sininen taivas. Oi, minä saattaisin näin lepäillä
koko päivän, tuijottaen tuonne puiden latvoihin, -- -- Mikähän lie tuo
musta, joka istun tuolla? Varmaankin varis, -- -- Kas niin, nyt se
lensi pois.
Neljäs kohtaus.
Salmela. Heiliö.
HEILIÖ (Myöskin matkapuvussa, tulee viimeisten lauseiden aikana,
kantaen jotain nenäliinassaan). Niin! anna sinä linnun lentää vain,
hahaha!
SALMELA (hypähtää ylös närkästyneenä). Kas niin! Siihen meni
rauhallinen yksinäisyyteni.
HEILIÖ. Hahaha! Aina haaveksiva.
SALMELA. Aina kuivakielinen...
HEILIÖ. No, no, vaari-hyvä! Ei sitä tarvinnut nenään pistää. Sinä olet,
mielestäni, näinä kahtena viimeisenä päivänä muuttunut varsin
naurettavaksi. (Totisena). Niin, minä olen melkein varma siitä, ett'et
enään oikein kärsi minua.