Katumus on tunnonrauhan vastakohta ja se on surua sen johdosta, että
tiedämme tehneemme huonon teon. Se on hyvin katkera, koska yksinomaan
itse olemme siihen syypäät. Siitä huolimatta se on sangen hyödyllinen,
jos katumamme teko todella on huono, ja jos olemme tästä kokonaan
tietoiset, koska se kehottaa meitä toimimaan paremmin vastedes. Usein
heikot henget katuvat tekojaan, joiden huonoudesta eivät ole varmat. Ei
muu kuin pelko tuota heille tätä luuloa, ja jos he olisivat toimineet
päinvastaisella tavalla, katuisivat he samoin tätä tekoansa. Tämä on
säälittävä heikkous, ja parannuskeino tässä suhteessa on sama kuin
epäröimisessä.