Mitä juuri mainitsin näistä neljästä mielenliikutuksesta pitää paikkansa
ainoastaan tarkastettaessa niitä semmoisinaan, kun ne eivät synnytä
mitään toimintaa. Sillä siinä määrässä kuin ne herättävät meissä jonkun
halun, jonka välityksellä ne määräävät toimintamme, on varmaa, että
kaikki ne, joiden syy on väärä, saattavat vahingottaa, ja että
päinvastoin kaikki ne, joiden syy on oikea, saattavat hyödyttää. Jos
niiden syyt ovat yhtä aiheettomat, on ilo tavallisesti vahingollisempi
kuin suru, koska jälkimäinen, saattaen meidät esteleviksi ja
pelokkaiksi, tekee meidät jossakin määrin varovaisiksi, jotavastoin
edellinen saattaa ajattelemattomiksi ja huiman rohkeiksi ne, jotka
siihen antautuvat.