Kaikesta siitä mitä edellä olen maininnut johdun olettamaan sielumme ja
ruumiimme välillä vallitsevan sellaisen vuorovaikutuksen, että jos joku
ruumiin toimitus kerran on ollut yhteydessä jonkun ajatuksen kanssa,
toisen toistuminen palauttaa myöskin toisen. Tämän huomaamme niistä,
jotka sairaana ollessaan ovat ruvenneet inhoamaan jotakin juomaa;
jälestäpäin he eivät voi syödä eivätkä juoda mitään sellaista, jonka
maku muistuttaa tuota juomaa, ilman että sama inho heissä herää. Samoin
he eivät voi ajatella lääkkeiden synnyttämää vastenmielisyyttä ilman
että tuon maun mielle selvänä palaa heidän mielikuvitukseensa. Sillä
luulen, että ensimäiset mielenliikutukset, jotka sielulla on ollut
jouduttuaan ruumiin yhteyteen, syntyivät siitä, että sydämeen virtaava
veri tai muu mehu välistä tavallista tehokkaammin ylläpiti sydänlämpöä,
joka on elon perustus. Senvuoksi sielu vapaaehtoisesti kohdisti tahdon
tähän ravintoaineeseen, s. o. mieltyi siihen, ja samaan aikaan
elonhengekkeet valuivat aivoista niihin lihaksiin, jotka panivat nopeaan
toimintaan ne ruumiinosat, joista tuo ravintoaine oli tullut sydämeen,
jotta sitä niistä tulisi runsaammin. Nämät osat olivat vatsa ja
sisälmykset, joiden toiminta lisää ruokahalua, tai myöskin maksa ja
keuhkot, joita pallean lihakset saattavat kiihottaa toimimaan. Sentähden
on tämä elonhengekkeiden liike aina seurannut rakkauden synnyttämää
mielenliikutusta.