Jos joku aikoo uudestaan rakennuttaa talonsa, ei ole riittävää, että se
puretaan, että hankitaan rakennusaineita ja arkkitehti, tai että itse
perehtyy rakennustaiteeseen ja että sitäpaitsi huolellisesti laaditaan
uuden rakennuksen piirustukset; tulee myös hankkia toinen asunto, jossa
mukavasti saattaa asua rakennustöiden kestäessä. Samalla tavoin minäkin,
voidakseni toimia varmasti ja elää niin onnellisena kuin mahdollista,
sillä aikaa kun järkeni pakotti minua olemaan epäilevällä kannalla
arvostelujeni suhteen, muodostin itselleni väliaikaisen siveysopin,
jossa vain oli kolme tai neljä periaatetta, jotka tässä tahdon esittää.
Ensimäinen periaate määräsi noudattamaan isänmaani lakeja ja tapoja
sekä pysyvästi pitämään kiinni siitä uskonnosta, jota minulle Jumalan
armosta lapsuudesta oli opetettu, sekä muuten noudattamaan maltillisia
ja kaikesta liioittelusta vapaita mielipiteitä, jotka ohjasivat
järkevimpiä seurustelutovereitani heidän toiminnassaan. Sillä tästä
hetkestä alkaen en pitänyt omia mielipiteitäni minkään arvoisina, koska
tahdoin arvostellen punnita niitä kaikkia, ja sentähden luulin tekeväni
viisaimmin siinä, että noudatin kaikista järkevimpien henkilöiden
mielipiteitä. Persialaisten ja Kiinalaisten joukossa saattaa olla yhtä
järkeviä ihmisiä kuin meillä; mutta siitä huolimatta pidin
hyödyllisimpänä noudattaa niiden henkilöiden esimerkkiä, joiden joukossa
minun tuli elää. Oppiakseni tuntemaan näiden varsinaiset mielipiteet,
luulin tarpeelliseksi tarkastaa enemmän heidän tekojaan kuin heidän
puheitaan. Sillä meidän aikojemme tapainturmeluksen vallitessa ihmiset
eivät kernaasti sano kaikkea, mitä oikeana pitävät; moni ei sitä edes
tiedäkään. Se sieluntoiminta näet, jota kutsutaan oikeanapitämiseksi on
erilainen kuin itsetietoisuus siitä, ja useinkaan ne eivät ole
yhdistyneinä. Useista samassa määrin tunnustetuista mielipiteistä
valitsin maltillisimmat, osaksi sentähden, että ne aina ovat kaikista
käytännöllisimmät ja todenmukaisesti paraat ja että jokainen liioittelu
tavallisesti on paha; osaksi sentähden, että mahdollisimman vähän
poikkeaisin oikealta tieltä jos olisin erehtynyt, koska näet siinä
tapauksessa, että väärin olisin valinnut jonkun äärimäisyyden, oikea
seikka olisi ollut vallan päinvastainen. Tällaisena äärimäisyytenä pidin
erityisesti jokaista lupausta, jonka kautta rajoitetaan omaa vapautta.
Näin tehden en tahtonut moittia niitä lakeja, jotka tukeaksensa
epäröivien henkilöiden heikkoa tahtoa, sallivat hyvää tarkoitusta varten
tai ainoastaan kanssakäynnin turvaamiseksi, joka on vähemmänarvoinen
tarkoitusperä, tehdä lupauksia ja sopimuksia, jotka ovat velvoittavaa
laatua.[1] Mutta koska en huomannut maailmassa mitään pysyvää ja koska
puolestani toivoin yhä enemmän kehittäväni arvostelukykyäni, enkä
suinkaan tahtonut sitä huonontaa, luulin, että olisin menetellyt vastoin
tervettä järkeä, jos olisin velvoittautunut myöhemminkin pitämään hyvänä
sellaista seikkaa, jonka silloin hyväksyin, mutta joka myöhemmin olisi
voinut lakata olemasta hyvä, tai jonka oivallisuudesta en enää olisi
ollut varma.
[1] Descartes arvatenkin tässä muistelee niitä hankaluuksia, joihin hän
joutui sen kautta, että hän oli luvannut muutamille ystävilleen oikeuden
julkaista jonkun teoksistaan. Suom. huom.
Siveysoppini toinen periaate sääsi, että pysyisin niin lujana ja
päättäväisenä toimissani kuin mahdollista ja että pitäisin yhtä vakaasti
kiinni mitä epäilyttävimmistäkin mielipiteistä, joita kerran olisin
ottanut seuratakseni, kuin jos ne olisivat olleet vallan varmat.
Noudatin tässä suhteessa niiden matkustajien esimerkkiä, jotka eksyneinä
metsään menettelevät viisaasti siinä, ett'eivät samoele sinne tänne,
eivätkä pysy samassa paikassa, vaan että kulkevat yhä suoraan yhteen
suuntaan, väistymättä ilman syytä toisaalle, vaikka aluksi olisivatkin
vain sattumalta valinneet tämän suunnan. Sillä joll'eivät he täten
saavukaan minne aikoivat, tulevat he kuitenkin johonkin paikkaan jossa
heidän todenmukaisesti on parempi olla kuin metsän keskellä.
Toimimisemme täällä elämässä näet useinkaan ei siedä mitään lykkäystä,
ja sentähden on varma totuus siinä ohjeessa, että meidän tulee noudattaa
todennäköisimpiä mielipiteitä silloin kun emme voi erottaa mitkä ovat
oikeat; vieläpä siinä, että, kun emme useammista mielipiteistä huomaa
enempää todennäköisyyttä toisessa kuin toisessakaan mielipiteessä,
meidän tulee hyväksyä vain yksi niistä ja sitten luopua pitämästä sitä
epäiltävänä toimintamme suhteen ja päinvastoin pitää sitä vallan oikeana
ja varmana, koska se järjellinen peruste, joka on saattanut meitä
toimeenpanemaan tuon valinnan, on oikea ja varma. Näin vapauduin
kaikesta siitä katumuksesta ja tunnonvaivasta, joka tavallisesti
rasittaa niitä heikkoja ja epäröiviä henkiä, jotka ryhtyvät hankkeisiin,
joita ensin pitävät hyvinä, mutta jälestäpäin huonoina.
Kolmas periaatteeni sääsi, että aina ennemmin voittaisin itseni kuin
valittaisin kohtaloani sekä ennemmin muuttaisin omat haluni kuin
maailman järjestyksen, ja että yleensä totuttaisin itseäni siihen
vakaumukseen, että ainoa seikka, joka kokonaan on vallassamme, on omat
ajatuksemme. Jos siis olemme koettaneet parastamme tahdostamme
riippumattomien seikkojen suhteen, niin kaikki, mikä ei meiltä onnistu,
on sellaista, jota meidän on vallan mahdoton toteuttaa. Tämä näytti
minusta riittävältä estämään minua tulevaisuudessa toivomasta
saavuttamattomia sekä saattamaan minut tyytyväiseksi. Sillä tahtomme
tavoittelee vain sellaisia seikkoja, joita ymmärryksemme pitää jossakin
suhteessa mahdollisina saavuttaa; jos siis pidämme kaikkia hyviä
seikkoja, joita emme omista, yhtä etäisinä saavutuskyvyllemme, emme sure
enempää sellaistenkaan seikkojen puutetta, jotka näyttävät kuuluvan
meille syntymme nojalla, silloin kun ilman omaa syytämme olemme niitä
vailla, kuin sitä, ett'emme ole Kiinan tai Meksikon keisari. Ja jos
teemme hädästä hyveen, kuten sanotaan, niin yhtä vähän toivomme
terveyttä ollessamme sairaat tai vapautta ollessamme vankilassa, kuin
nyt haluamme ruumista, joka olisi tehty yhtä kulumattomasta aineesta
kuin timantti, tai siipiä lentääksemme lintujen tavoin.
Mutta tunnustan, että tarvitsemme pitkää harjaantumista ja usein
toistettua harkintaa, ennenkuin totumme tarkastamaan kaikkia asioita
tältä näkökannalta. Ja luulen etupäässä tässä piilleen niiden vanhojen
filosofien salaisuuden, jotka osasivat vapautua kohtalon vallasta ja
huolistaan ja köyhyydestään huolimatta kilpailla jumaliensa kanssa
onnessa. Sillä kun he alati tarkastivat luonnon heidän toiminnalleen
asettamia rajoja, saivat he sen vahvan vakaumuksen, ett'ei mikään muu
ollut heidän vallassaan kuin heidän omat ajatuksensa, ja tämä yksin
riitti kokonaan kääntämään heidän halunsa pois muista seikoista. Ja he
hallitsivat niitä niin täydellisesti, että syystä saattoivat pitää
itseään rikkaampina ja voimakkaampina kuin muut, jotka, vaikka
omistaisivatkin rikkaat luonnonlahjat ja onnen suosion, kuitenkin ollen
vailla tätä filosofiaa, kaipaavat täydellistä tahtonsa hallitsemiskykyä.
Lopuksi päätin täydentääkseni tämän siveysopin säännöt, tarkastaa
ihmisten eri toimia tässä elämässä, valitakseni niistä paraan. Ja
tahtomatta moittia muiden toimia, luulin tekeväni paraiten jatkamalla
minun valitsemaani tointa, että nimittäin käyttäisin koko elinaikani
järkeni kehittämiseen ja koettaisin edistyä niin paljon kuin mahdollista
totuuden etsimisessä keksimäni metodin mukaan. Olin tuntenut niin suurta
tyydytystä aina siitä asti kun rupesin käyttämään tätä metodia, ett'en
luullut tämän elämän voivan tarjota sen suloisempaa tyydytystä. Ja
löydettyäni joka päivä sen avulla muutamia totuuksia, jotka minusta
näyttivät sangen tärkeiltä, ja jotka olivat yleisesti muille ihmisille
tuntemattomat, täytti tämän seikan tuottama ilo niin mieleni, ett'ei
mikään maailmassa huomiotani kiinnittänyt.
Sitäpaitsi oli kolmen edellämainitun periaatteen tarkoitus tietojeni
laajentaminen. Sillä koska Jumala meille jokaiselle on antanut kykyä
erottamaan toden väärästä, en olisi luullut hetkeäkään voivani tyytyä
toisten mielipiteisiin, ell'en olisi päättänyt tutkia niitä oman järkeni
kannalta sopivan ajan tarjoutuessa. Enkä olisi voinut vapautua
omantunnon syytöksistä niitä noudattaessani, ell'en olisi aikonut
käyttää hyväkseni joka tilaisuutta löytääkseni parempia vakaumuksia, jos
niitä olisi olemassa. Lisäksi en olisi voinut rajoittaa toivomuksiani,
enkä olla tyytyväinen, ell'en olisi noudattanut menetystapaa, jonka
kautta tiesin saavuttavani kaikki ne tiedot, jotka minun oli mahdollista
saavuttaa ja siis kaiken mahdollisen tosihyvän. Sillä koska tahtomme ei
tavoittele eikä hylkää yhtään seikkaa, ilman että järkemme pitää sitä
hyvänä tai pahana, on riittävää, että hyvin arvostelemme asioita,
voidaksemme hyvin toimia. Ja jos arvostelukykymme on niin hyvä kuin
suinkin mahdollista, kykenemme myös toimimaan sangen hyvin, eli
saavuttamaan kaikki hyveet ja samalla kaikki saavutettavissa olevat
hyvät seikat. Kenellä on tämä vakaumus, se varmaankin on tyytyväinen.
Havaittuani nämät periaatteet hyviksi ja liitettyäni ne niihin uskon
totuuksiin, joita aina olen pitänyt tärkeimpinä, luulin arvelematta
voivani hyljätä kaikki muut vakaumukset. Ja koska arvelin paremmin
saavuttavani tarkoitukseni seurustelemalla ihmisten kanssa kuin
viipymällä siinä huoneessa, jossa kaikkea tätä olin ajatellut, lähdin jo
ennen talven loppua taaskin matkoille. Yhdeksänä seuraavana vuotena en
tehnyt muuta kuin matkustelin alituisesti eri maissa, ja koetin olla
etupäässä katselijana, enkä näyttelijänä kaikissa niissä komedioissa,
joita siellä näytellään. Tutkimalla erityisesti jokaisen seikan
epäilyttävää puolta sekä sitä, mikä siinä saattaa meitä erehdyttää,
karkotin mielestäni kaikki ne erehdykset, jotka siihen ennen olivat
pujahtaneet. En kuitenkaan menetellyt skeptikkojen tavoin, jotka
epäilevät vain epäilläksensä ja aina ovat olevinaan epäröivällä
kannalla. Päinvastoin pyrin kaikin tavoin saavuttamaan varmuutta sekä
hylkäämään notkuvan maaperän ja löysän hiedan löytääkseni vankan
kallioisen perustan. Ja tämä onnistuikin minulle, luulen ma, sangen
hyvin, sillä en suinkaan hakenut tutkittavaksi ottamissani tehtävissä
piilevää epätodellisuutta tai epävarmuutta heikkojen olettamuksien
nojalla, vaan selvien ja varmojen perusteiden avulla. En siis kohdanne
yhtään niin suuressa määrin epäilystä herättävää tehtävää, ett'en aina
voisi siitä tehdä jotakin varmaa johtopäätöstä, vaikkapa ainoastaan
sen, ett'ei kysymyksessä oleva seikka sisällä mitään varmaa. Samaten
kuin vanhaa rakennusta purettaessa pannaan talteen puretut
rakennusaineet siinä tarkoituksessa, että niitä käytettäisiin uuden
talon rakentamiseen, niin minäkin hyljätessäni kaikki ne vakaumukseni,
joita pidin löyhästi perustettuina, tein useita huomioita ja saavutin
monta kokemusta, joista minulla myöhemmin on ollut hyötyä muodostaessani
varmempia mielipiteitä.
Koetin yhä edelleen harjaantua siinä metodissa, jota olin ottanut
noudattaakseni. Pidin huolta etenkin siitä, että ajatukseni yleensä
noudattivat sääntöjä, ja käytin sen ohella erityisesti muutamia vapaita
tunteja vaikeiden matematisten kysymysten käsittelemiseen, jopa
sellaistenkin kysymysten, jotka saatoin matematisten kaltaisiksi,
erottamalla niistä kaikkien muiden tieteiden epävarmat perukset, kuten
saattaa huomata useista tässä nidoksessa käsittelemistäni
kysymyksistä.[1] Näin elin näennäisesti niiden tavoin, joilla ei ole muu
tarkoituksena kuin viettää hauskaa ja viatonta elämää ja senvuoksi
koettavat erottaa huvitukset paheista, ja jotka kuluttaakseen
joutoaikansa ilman ikävää, käyttävät kaikkia säädyllisiä huvituskeinoja.
En kuitenkaan lakannut tavoittelemasta päämäärääni ja edistyin totuuden
tuntemisessa ehkä enemmän kuin jos vain olisin lukenut kirjoja tai
seurustellut oppineiden kanssa.
[1] Descartes julkaisi ensin teokset »La Diotprique« (Dioptriikki), »Les
Météores« (Meteorit) ja »La Géometrie« (Geometria) samassa nidoksessa
kuin kysymyksessä olevan teoksen »Discours de la Méthode« (Metodin
Esitys). Suom. huom.
Tosin nämät yhdeksän vuotta kuluivat ilman että olin tullut mihinkään
ratkaisevaan päätökseen niiden vaikeiden kysymysten suhteen, joista
oppineet tavallisesti väittelevät, sekä ilman että olin alkanut etsiä
tavallista varmemman filosofian perusteita. Niiden monien etevien
miesten esimerkki, jotka ennen minua olivat tätä yrittäneet, eivätkä
siinä mielestäni olleet onnistuneet, saattoi minua arvelemaan yritystä
niin vaikeaksi, ett'en kenties olisi niinkään pian rohjennut siihen
ryhtyä, ell'en olisi saanut tietää muutamien levittelevän sellaisia
huhuja, että jo olin saavuttanut päämääräni. En tiedä mihin he
perustivat tämän luulonsa. Jos minun omat puheeni ovat jossakin määrin
antaneet siihen aihetta, niin se on saattanut tapahtua vain sen
johdosta, että avomielisemmin olen tunnustanut tietämättömyyttäni kuin
niiden on tapana tehdä, jotka ovat vähän tutkineet, ja ehkä myös sen
johdosta, että olen esittänyt ne syyt, jotka aiheuttivat minua
epäilemään monta sellaista seikkaa, joita muut pitävät varmoina; mutta
en koskaan ole kehunut keksineeni mitään oppisuuntaa. Omatuntoni ei
sallinut, että minua pidettiin etevämpänä kuin olin; sentähden pidin
välttämättömänä kaikin keinoin tehdä itseni mainettani ansaitsevaksi.
Tämän vuoksi päätin täsmälleen kahdeksan vuotta sitten vetäytyä pois
niiltä seuduilta, joissa minulla oli tuttavia, sekä siirtyä tähän
maahan,[1] jossa pitkällinen sota on aikaansaanut sellaisen
järjestyksen, että maan ylläpitämät sotajoukot turvaavat vain rauhan
tuottamien hedelmien nauttimista, ja jossa erittäin toimelias kansa
enemmän harrastaa omia asioitaan kuin utelee muiden asioita. Siten
saatoin, kaipaamatta ainoatakaan suurkaupungin mukavuutta, elää yhtä
yksinäni ja syrjässä kuin mitä syrjäisimmässä erämaassa.
[1] Hollantiin. Suom. huom.