Oleskelin siihen aikaan Saksassa, jonne sota,[1] joka ei vielä ole
päättynyt, oli minut saattanut. Kun palasin keisarin kruunauksesta[2]
armeijaan, asetuin talven alussa kaupunginosaan, jossa minulla ei ollut
mitään seuraa ja jossa kaikeksi onneksi eivät huolet eivätkä
mielenliikutukset minua vaivanneet. Pysyin koko päivän yksin
sulkeutuneena lämpimään huoneeseen, jossa minulla oli hyvä aika syventyä
ajatuksiini.
[1] Kolmikymmenvuotinen sota. Suom. huom.
[2] Keisari Ferdinand II:n kruunauksesta, joka tapahtui Frankfurtissa v.
1619. Suom. huom.
Ensimäisiä ajatuksiani oli se, ett'eivät useinkaan sellaiset teokset,
jotka on kokoonpantu monesta osasta ja jotka ovat eri mestarien
valmistamat, ole yhtä täydelliset kuin yhden ainoan henkilön
aikaansaamat. Sellaiset rakennukset esimerkiksi, joita yksi ainoa
arkkitehti on alkanut rakennuttaa ja jotka hän on valmiiksi
rakennuttanut, tavallisesti ovat kauniimmat ja mukavammat kuin ne, joita
useammat ovat koettaneet parannella käyttämällä hyväkseen vanhoja
muureja, jotka alkuperäisesti oli rakennettu toista tarkoitusta varten.
Siten vanhat kaupungit, jotka alussa vain olivat pieniä kauppaloita,
mutta joista aikojen kuluessa on paisunut suuria kaupunkeja, ovat
tavallisesti sangen huonosti laaditut verrattuina niihin, jotka
insinööri mielensä mukaan piirustuksiensa johdolla sovittaa tasangolle.
Jos näet tarkastamme edellisten talojen rakennuksia erikseen, huomaamme
niissä usein yhtä paljon jopa enemmänkin taidetta kuin jälkimäisten
kaupunkien taloissa, mutta jos otamme huomioon miten edelliset on
järjestetty, kuinka on sekaisin pieniä taloja suurten vieressä sekä
kuinka kadut ovat väärät ja epätasaiset, niin pikemmin pidämme niitä
sattuman kuin järkevien ihmisten laatimina. Ja kuitenkin on ammoisista
ajoista ollut muutamia virkamiehiä, joiden on täytynyt pitää huolta
siitä että yksityisten talot kohottaisivat kaupungin yleistä kaunista
ulkomuotoa. Tästä huomaamme miten vaikeaa on aikaansaada mitään
täydellistä ainoastaan jatkamalla toisen työtä. Tämän johdosta tulin
ajatelleeksi ett'eivät ne muinoin puoleksi villit kansat, jotka vasta
vähitellen ovat sivistyneet, ja jotka sikäli ovat laatineet lakinsa,
mikäli rikokset ja riidat ovat heidät siihen pakottaneet, voi olla yhtä
korkealla kehityskannalla kuin ne kansat, jotka muodostettuaan
yhteiskuntansa heti ovat ottaneet huomioon jonkun viisaan lainlaatijan
asetukset. Varmaa myös on, että oikean uskonnon kanta, jonka Jumala
yksin on säätänyt, on verrattomasti etevämpi kuin kaikkien muiden. Mitä
inhimillisiin seikkoihin tulee, en luule Spartan muinaisen korkean
kukoistuksen johtuneen siitä, että jokainen sen yksityisistä laeista
olisi ollut hyvä, sillä usea niistä oli kovin omituinen ja ristiriidassa
siveellisyyden kanssa, vaan siitä, että yksi ainoa mies oli ne keksinyt
ja että niillä kaikilla siis oli sama tarkoitus. Samanlaiseen
johtopäätökseen tulin kirjoissa esitettyjen tieteiden suhteen, ainakin
niiden, joiden perusteet vain ovat luultavia, mutta jotka itse teossa
eivät todista mitään ja jotka ovat vähitellen syntyneet ja kasvaneet
useiden eri henkilöiden mielipiteistä. Ne eivät likimainkaan lähene
totuutta siinä määrin kuin selväjärkisen miehen yksinkertaiset
luonnolliset mietteet hänen omassa kokemuspiirissään esiintyneistä
seikoista. Vielä tulin ajatelleeksi, että me täysi-ikäiset kaikki olemme
olleet lapsia ennenkun tulimme aikaihmisiksi ja että kauan olemme olleet
mielihalumme ja opettajamme ohjattavina, jotka usein ovat olleet
ristiriitaiset keskenään, ja joita ehkä ei kumpikaan aina neuvonut
meille parasta. On siis mahdotonta, että arvostelukykymme olisi yhtä
selvä ja luotettava kuin jos syntymästämme alkaen olisimme täydellisesti
käyttäneet järkeämme ja olleet yksistään sen ohjaamat.
Tosin ei pureta kaupungin kaikkia taloja ainoastaan siinä
tarkoituksessa, että ne uudelleen paremmin rakennettaisiin ja että kadut
tulisivat kauniimmiksi; vaan näemme monenkin purkavan talonsa
rakentaakseen sen uudestaan, jopa talonomistajien joskus pakosta niin
tekevän, kun heidän talonsa ovat vähällä luhistua kokoon ja kun niiden
perustukset eivät ole tarpeeksi vahvat. Tämän esimerkin johdosta
arvelin, ett'ei luultavasti kukaan yksityinen ihminen rupea parantamaan
valtiota muuttamalla siinä kaikki perustuksia myöten ja kumoamalla
kaikki uudistusta varten, ja ett'ei täten liioin voi parantaa tieteitä
kokonaisuudessaan eikä niiden juurtunutta opettamistapaa kouluissa.
Mutta mitä siihen asti saavuttamiin vakaumuksiin tuli, pidin sopivimpana
syrjäyttää ne kerrassaan ja sitten asettaa sijaan parempia tai ehkä
samatkin, mutta järjellisesti punnittuina. Olin varma siitä, että näin
menettelemällä onnistuisin paljon paremmin järjestämään elämäni, kuin
jos ainoastaan olisin rakentanut vanhoille perustuksille ja nojautunut
yksistään niihin vakaumuksiin, joita minulle nuoruudessani oli
tyrkytetty, ilman että itse koskaan olin tutkinut niiden
todenperäisyyttä. Tosin huomasin tämän menetystavan tarjoavan paljon
vaikeuksia, mutta ne eivät kuitenkaan olleet voittamattomia, eivätkä
verrattavat niihin vaikeuksiin, jotka liittyvät vähimpienkin
yhteiskunnallisten olojen korjaamiseen. Näitä suuria rakennuksia on
hyvin vaikea uudelleen pystyttää jos ne kerta on revitty alas, jopa
niitä on vaikea pystyttää, pystyssäkin, jos ne kerran ovat ruvenneet
horjumaan; ja niiden kaatuminen aikaansaa suuria tuhoja. Niiden
puutteellisuuksia, jos niitä on olemassa--ja niissä havaittava
erilaisuus tarpeeksi todistaa että useissa on puutteellisuuksia--on
tottumus epäilemättä suuressa määrin lieventänyt, vieläpä välttänyt tai
vähitellen poistanut sellaisia, joita ei harkinnan avulla niin helposti
voitaisi korjata. Sanalla sanoen, olevat olot ovat melkein aina
siedettävämmät kuin niiden vaihdos, samoin kuin vuoren rinteitä
kiertelevät valtatiet liikkeestä vähitellen niin tasoittuvat ja tulevat
niin mukaviksi, että on paljon parempi kulkea niitä pitkin, kuin
oikaista kiipeämällä kallioiden yli ja laskeutua jyrkänteiden pohjaan.
En siis saata mitenkään hyväksyä niiden hätäisten ja levottomien
henkilöiden menettelyä, jotka, huolimatta siitä, ett'ei heidän
syntymänsä eivätkä olonsa ole kutsuneet heitä yhteiskunnallisia asioita
ohjaamaan, eivät saata olla yhäti keksimättä jotakin uutta parannusta.
Jos tämä kirjoitus vähimmässäkin määrässä saattaisi lukijoitani
epäilemään minussa moista turhamielisyyttä olevan, niin minua sen
julkaiseminen suuresti pahoittaisi. Tarkoitukseni ei suinkaan ole ollut
muu kuin se, että olen koettanut saattaa paremmalle tolalle oman
ajattelemiseni ja rakentaa perustalle, joka on kokonaan minun omani.
Vaikka tässä esitän työni kaavan, koska se minua on tyydyttänyt, en
kuitenkaan tahdo kehottaa ketään sitä jäljittelemään. Niillä, joille
Jumala on antanut suuremmat lahjat, on ehkä korkeammat tuumat; mutta
pelkään jo että minun tässä esittämäni tuuma monesta tuntuu liian
rohkealta. Yksistään päätös hyljätä kaikki ne mielipiteet, joita ennen
on pidetty tosina, on yritys, jota ei jokainen saata tehdä. Maailmassa
näet on olemassa melkein vain kahdenlaisia henkilöitä, joita ei
kumpiakaan mainittu yritys miellytä. Toiset näistä pitävät itseään
viisaampina kuin ovat, eivätkä saata olla tekemättä hätäisiä
arvosteluja, eivätkä malta ajatella säännöllisesti. Jos tällaiset
ihmiset kerran rupeaisivat epäilemään saavuttamiaan vakaumuksia ja
poikkeamaan yhteiseltä tieltä, eivät he koskaan voisi seurata sitä
polkua, joka johdattaa heitä suoraan, vaan harhailisivat koko
elinaikansa. Toiset taas ovat tarpeeksi järkevät ja vaatimattomat
ymmärtääkseen, että he huonommin kuin jotkut toiset erottavat toden
väärästä; he ottavat senvuoksi oppia näiltä ja noudattavat ennemmin
heidän mielipiteitään, luopuen tavoittelemasta itse parempia.
Minä puolestani olisin epäilemättä kuulunut jälkimäisten lukuun, jos
minulla vain olisi ollut yksi ainoa opettaja tai jos en olisi huomannut
erotusta, joka ammoisista ajoista on ollut olemassa kaikkein
oppineimpien mielipiteiden välillä. Olin jo koulussa huomannut, ett'emme
saata kuvitella mitään niin outoa ja uskomatonta seikkaa, jota ei joku
filosofi jo olisi lausunut. Huomasin sittemmin matkoillani lisäksi,
ett'eivät nekään, joiden mielipiteet suuresti poikkeavat meidän
mielipiteistämme, siltä ole raakalaisia tai villejä, vaan että he usein
käyttävät järkeänsä yhtä hyvin ja paremmin kuin me. Vielä ajattelin että
sama ihminen, samoine hengenlahjoineen kehittyy toisenlaiseksi eläessään
Ranskalaisten tai Saksalaisten parissa, kuin jos hän alati eläisi
Kiinalaisten tai ihmissyöjien keskuudessa, ja että mitä vain
vaatteidemme kuosiin tulee, sellainen kuosi, joka meitä miellytti
kymmenen vuotta sitten, ja joka ehkä taas miellyttää meitä ennenkuin
seuraavat kymmenen vuotta ovat kuluneet, nyt tuntuu meistä
huomiotaherättävältä ja naurettavalta. Meitä siis johtaa paljoa enemmän
tapa ja esimerkki kuin varma tieto; äänien enemmistö taas ei ole mikään
todistus vaikealöytöisen totuuden pätevyydestä, koska on
todenmukaisempaa, että yksi ainoa henkilö sen on keksinyt kuin koko
kansa. Mutta koska en tavannut ainoatakaan henkilöä, jonka mielipiteet
olisivat olleet muita etevämmät, oli minun melkein pakko omin voimin
pyrkiä eteenpäin ajatuksen tiellä.
Mutta miehen tavoin, joka kulkee yksin ja pimeässä, päätin astua niin
hitaasti ja olla joka suhteessa niin varovainen, että ainakin välttäisin
kompastumista, vaikka matkani siten edistyisikin hyvin hitaasti. Jopa
päätin, ett'en koskaan hylkäisi ainoatakaan niistä mielipiteistä, jotka
ennen ilman järjen johtoa olivat juurtuneet mieleeni, ennenkuin olisin
tarpeeksi punninnut aiottua yritystäni ja löytänyt oikean metodin, jonka
avulla oppisin tuntemaan kaiken sen, jota henkeni kykenisi tajuamaan.
Olin nuorempana filosofian alalla tutkinut vähän logiikkia ja
matematiikin alalla geometrista analyysiä, ja algebraa, ja näistä
kolmesta tieteestä näytti voivan olla tuumalleni hyötyä. Mutta
tutkiessani niitä tarkasti huomasin että logiikin päätelmät ja useimmat
sen säännöistä enimmästi selittävät toiselle niitä seikkoja, jotka jo
tunnetaan, tai, Lulluksen tieteen tavoin, puhuvat arvostelematta
seikoista, joita ei tunneta, sen sijaan että niitä opettaisivat.
Logiikki tosin sisältää, paljon tosia ja hyviä sääntöjä, mutta siihen on
myös sekoitettu paljon vahingollisia ja tarpeettomia, joita meidän on
melkein yhtä vaikea erottaa edellisistä, kuin Dianan tai Minervan
kuvapatsasta marmorilohkareesta, jota ei vielä ole veistelty. Mitä
vanhojen kansojen geometriseen analyysiin ja molempien kansojen
algebraan tulee, käsittelevät ne yksinomaan hyvin abstraktisia ja
hyödyttömiä tiedonesineitä. Edellinen on aina niin liittynyt kuvioiden
tarkastamiseen, ett'ei se voi kehittää ajatuskykyä suuresti väsyttämättä
kuvitusvoimaa. Jälkimäisessä on niin takerruttu muutamiin sääntöihin ja
merkkeihin, että siitä on syntynyt sekava ja himmeä taito, joka rasittaa
henkeä, eikä sitä kehitä oikean tieteen tavoin. Tämä seikka antoi
minulle aihetta etsimään toista metodia, joka tarjoaisi näiden kolmen
tieteen edut, mutta olisi vapaa niiden virheistä. Ja kuten lakien
paljous usein on paheiden verukkeena, ja se valtio on sangen hyvin
järjestetty, jossa vain on vähän, mutta ehdottomasti noudatettuja
lakeja, samoin luulin noiden lukuisien logiikin sääntöjen asemesta
neljän seuraavan säännön riittävän, kunhan vain varmasti ja
järkähtämättä päättäisin aina niitä noudattaa.
Ensimäinen sääntö oli se, ett'en koskaan pitäisi totena mitään seikkaa,
ennenkuin ilmeisen selvästi olisin huomannut sen todeksi; s. o. että
huolellisesti välttäisin hätäilemistä ja ennakkoluuloja ja että olisin
tekemättä johtopäätöksiä mistään muusta kuin sellaisesta seikasta, joka
esiintyisi hengelleni niin selvänä ja tarkkana, ett'ei minulla olisi
mitään syytä sitä epäillä.
Toinen sääntö oli se, että jakaisin jokaisen tutkittavaksi valitsemani
seikan niin moneen yksinkertaiseen osaan kuin suinkin olisi mahdollista
ja kuin olisi tarpeellista asian ratkaisun helpottamiseksi.
Kolmas, että ajattelemisessani noudattaisin sellaista järjestystä, että
alkaisin yksinkertaisimmista ja helpoimmin ymmärrettävistä seikoista ja
vasta vähitellen ikäänkuin asteittain kohoaisin tutkimaan kaikkein
vaikeimpia ja että olettaisin sellaisissakin seikoissa olevan
keskinäistä järjestystä, jotka eivät luonnosta seuraa toinen toistansa.
Neljäs vihdoin, että kaikkialla suorittaisin niin täydellisen
luettelemisen ja panisin toimeen niin yleisiä katsauksia, että varmaan
tietäisin, ett'ei minulta jäisi mitään lukuunottamatta.
Ne pitkät, vallan yksinkertaiset ja helpot perustesarjat, joita
geometrikot käyttävät laatiessaan vaikeimmat todistuksensa, antoivat
aihetta siihen olettamukseeni, että kaikki seikat, jotka voivat langeta
ihmisen tietopiiriin, samalla tavoin johtuvat toisistaan. Ja jos siis
vain kartamme pitämästä mitään sellaista totena, joka on väärää, ja jos
noudatamme sitä järjestystä, joka on tarpeellinen toisen seikan
johtamiseksi toisesta, ei saata olla niin etäistä tiedonesinettä,
ett'emme sitä saavuttaisi, eikä niin salaista, ett'emme sitä löytäisi.
En ollut neuvoton sen suhteen, mistä minun tuli alkaa. Sillä tiesin jo,
että oli alkaminen siitä, mikä on yksinkertaisinta ja helpointa
käsittää. Otin myös huomioon, että kaikista niistä, jotka tätä ennen
tieteistä ovat etsineet totuutta, ainoastaan matematikot ovat löytäneet
muutamia todisteita, s. o. muutamia varmoja ja ilmeisen selviä
perusteita, joiden avulla epäilemättä ovat suorittaneet tutkimuksensa.
Tosin en niistä odottanut mitään muuta hyötyä, kuin että totuttaisin
henkeäni hakemaan ravintoa totuudesta ja hylkäämään väärät perusteet.
Tätä varten en kuitenkaan aikonut oppia kaikkia niitä yksityisiä
tieteitä, joita yhteisesti kutsutaan matematiikiksi; sillä huomasin
niiden kaikkien, huolimatta siitä, että niillä on eri esineensä,
kuitenkin siinä pitävän yhtä, että ne tarkastavat ainoastaan suureidensa
eri suhteita. Pidin siis sopivana tutkia ainoastaan näitä suhteita
yleensä sekä etsiä niitä ainoastaan sellaisista suureista, joista ne
helpoimmin minulle selviäisivät, mutta kuitenkaan supistamatta niitä
yksinomaan mainittujen suureiden alaan kuuluviksi, jotta jälestäpäin
helpommin voisin sovittaa nämät suhteet kaikkiin muihin suureisiin,
joihin ne vain soveltuisivat?[1] Sitten huomasin, että minun, oppiakseni
hyvin tuntemaan ne, oli tarpeellista tarkastaa niitä kutakin erikseen,
jopa välistä muistaa ne ulkoa ja yhdistää useita yhteen. Luulin siis
sopivimmaksi keinoksi tarkastaa niitä kutakin erityisesti niiden
kuvaamisen viivoilla, koska tämä mielestäni oli mitä yksinkertaisinta ja
kuvitusvoimalle ja aistimille kaikkein havainnollisinta. Mutta
pysyttääkseni ne muistissani, tai yhdistääkseni useampia yhteen, tuli
minun selittää ne muutamilla mahdollisimman lyhyillä luvuilla. Täten
luulin lainaavani geometrisesta analyysistä ja algebrasta sen mikä
niissä on parasta ja korjaavani toisen puutteellisuuden toisen
eduilla.[2]
[1] Tämä yleisten suhteiden tarkastaminen abstraheeraamalla erityisistä
suureista, on Descartes'n keksimän n. k. yleisen matematiikin (la
mathématique universelle) esineenä. Suom. huom.
[2] Descartes viittaa tässä keksimäänsä analyytiseen geometriaan. Suom.
huom.
Rohkenen sanoa, että näiden muutamien valitsemieni sääntöjen tarkka
noudattaminen saattoi minulle helpoksi ratkaista kaikki ne kysymykset,
jotka kuuluvat kahden mainitun tieteen alaan. Koska olin alkanut
yksinkertaisimmasta ja yleisimmästä ja koska jokainen löytämäni totuus
oli sääntö, jonka johdolla myöhemmin löysin toisia totuuksia, onnistui
minun kaksi- tai kolmikuukautisen tutkimisen jälkeen ratkaista
sellaisia tehtäviä, joita ennen olin pitänyt hyvin vaikeina, ja luulin
lopulta ratkaisemattomienkin kysymysten suhteen voivani määrätä niiden
ratkaisun keinot ja mahdollisuuden. Toivottavasti minua ei tämän takia
pidetä turhamielisenä; otettakoon näet huomioon, että joka seikan
suhteen on olemassa vain yksi totuus, ja että jokainen, joka sen on
löytänyt, siitä tietää sen, mikä on tiedettävissä. Niin esimerkiksi
lapsi, jolle on opetettu laskuoppia, saattaa, suoritettuaan yhteenlaskun
sääntöjen mukaisesti, olla varma siitä, että hän hakemansa summan
suhteen tietää kaikki, mitä ihmishenki siitä voi tietää. Sillä se
metodi, joka opettaa noudattamaan oikeaa järjestystä ja tarkasti
ottamaan huomioon tehtävän kaikki eri puolet, sisältää edellytyksenä
kaiken sen, mikä muodostaa laskuopin sääntöjen varmuuden.
Enimmin tämä metodi miellytti minua sentähden, että sitä käyttäessäni
varmaan tiesin kaikessa noudattavani järkeäni, joll'en täydellisesti,
niin ainakin voimieni mukaisesti. Sen lisäksi huomasin, että
käsityskykyni vähitellen tottui tarkemmin ja selvemmin erottamaan
esineitänsä; ja vaikka en vielä ollut käyttänyt tätä metodia mitään
erityistä tieteellistä ainetta varten, toivoin siitä samaa hyötyä
koettaessani voittaa muiden tieteiden vaikeuksia kuin minulla siitä oli
ollut algebrassa. En siltä rohjennut tämän metodin avulla tutkia kaikkia
vaikeita seikkoja, jotka kohtasin, sillä se olisi ollut vastaista
metodini säännöille. Saatuani sen vakaumuksen, että muiden tieteiden
perustukset ovat lainattavat filosofiasta, jonka peruksia en vielä
pitänyt ollenkaan varmoina, katsoin ennen kaikkea tarpeelliseksi näiden
varmistamisen. Mutta koska juuri tämä on mitä tärkeintä ja hätäileminen
ja ennakkoluulot sitä suuresti vahingottaisivat, en luullut voivani
toteuttaa tätä yritystä ennenkuin olisin saavuttanut paljoa
varttuneemman iän. Olin näet silloin ainoastaan kahdenkymmenen kolmen
vuoden vanha; ja minun täytyi ensin käyttää paljon aikaa siihen
valmistautuakseni, osaksi juurta jaksain poistamalla hengestäni kaikki
aikaisemmin saavuttamani väärät mielipiteet, osaksi kokoamalla useita
kokemuksia, joita myöhemmin voisin käyttää tutkimuksieni aineksina.
Lisäksi tuli minun uutterasti harjottaa itseäni keksimäni metodin
käyttämisessä, saadakseni siinä yhä suurempaa varmuutta.