Paraiten jaettuna maailmassa on terve järki, sillä jokainen luulee
saaneensa siitä niin riittävän osan ett'eivät tavallisesti nekään
henkilöt, joita kaikissa muissa seikoissa on vaikea tyydyttää, halua
että heillä olisi sitä enemmän kuin heillä on. Ei sovi olettaa kaikkien
tässä suhteessa erehtyvän; päinvastoin tämä seikka osottaa, että oikea
arvostelukyky ja toden ja väärän erottamistaito, jota nimenomaan
kutsutaan terveeksi järjeksi, luonnoltaan on samanlainen kaikissa
ihmisissä, sekä myös, ett'ei mielipiteiden erilaisuus johdu siitä, että
toisella on enemmän järkeä kuin toisella, vaan siitä, että ajatuksemme
kulkevat eri teitä ja ett'emme tarkasta samoja seikkoja. Sillä terve
järki ei yksinään riitä, pääasia on, että sitä osataan oikein käyttää.
Suurimmat henget saattavat yhtä hyvin harjottaa suurimpia paheita kuin
suurimpia hyveitä; ja vitkalleen astuvat saattavat edistyä paljoa
enemmän jos he yhä seuraavat suoraa tietä, kuin ne, jotka juoksevat ja
poikkeavat tieltä.
Minä puolestani en koskaan ole pitänyt järkeäni missään suhteessa
täydellisempänä muiden ihmisten järkeä; päinvastoin olen usein halunnut
yhtä nopeaa käsityskykyä, yhtä selvää ja varmaa kuvitusvoimaa tai yhtä
laajaa ja pettämätöntä muistia kuin olen tavannut muutamissa muissa
henkilöissä. Ainoastaan näiden ominaisuuksien perustuksella henki
mielestäni saattaa kehittyä täydellisemmäksi; sillä koska järki on ainoa
seikka, joka on ihmiselle olennoinen, ja joka erottaa hänet eläimestä,
luulen sen olevan täydellisenä kussakin ihmisessä ja yhdyn tässä
suhteessa niihin filosofeihin, jotka väittävät, että saman lajin
yksilöt eroavat toisistaan ainoastaan satunnaisten ominaisuuksien
enemmyyden tai vähemmyyden, eivätkä olemuksensa puolesta.
Mutta en pelkää mainita että onneksi ne olot, joissa nuoruudesta alkaen
olen elänyt, minussa ovat herättäneet mietteitä ja periaatteita, joiden
johdolla olen muodostanut metodin. Sen avulla toivon voivani vähitellen
lisätä tietojani ja kehittää ne niin korkealle, kuin henkeni
keskinkertaisuus ja elämäni lyhyys sallivat. Sillä minulla on siitä jo
ollut niin paljon hyötyä, että tarkatessani filosofin silmällä ihmisten
eri tekoja ja yrityksiä, huomaan niiden melkein kaikkien olevan
turhamielisiä ja tarpeettomia. Ja kuitenkin olen itseäni arvostellessani
taipuvampi epäilemään kykyäni kuin siitä kerskaamaan. Enkä senvuoksi
saata olla tuntematta vilpitöntä tyydytystä siitä edistyksestä, jonka jo
luulen saavuttaneeni totuuden etsimisessä, ja toivon tulevaisuuden
osottavan todeksi sen seikan, että minun kaikista puhtaasti
inhimillisistä toimista valitsemani tehtävä, kuten rohkenen luulla,
todella on hyvä ja arvokas.
Kuitenkin saatan erehtyä, ja kenties pidän pelkkää kuparia kultana ja
lasipalasia jalokivinä. Tiedänhän kuinka herkät olemme erehtymään
itsemme suhteen, sekä kuinka epäiltävinä ystäviemmekin arvostelut ovat
pidettävät, silloin kun ne ovat meille suotuisat. Mutta mielihyvällä
olen tässä esityksessä mainitseva noudattamani menetystavan sekä kuvaava
elämääni ikäänkuin maalauksessa, jotta jokainen itse siitä saattaisi
muodostaa mielipiteensä. Jos sittemmin kuulen näitä mielipiteitä, olen
niistä saava uuden oppimiskeinon entisten lisäksi.
Tarkoitukseni ei siis ole tässä opettaa sitä metodia, jota kunkin tulee
noudattaa ohjaukseksi oikeaan ajattelemiseen, vaan ainoastaan osottaa,
millä tavoin minä olen koettanut ohjata omaa järkeäni. Sen, joka rupeaa
muita neuvomaan, tulee pitää itseänsä opastettavaansa taitavampana,
sillä pieninkin erehdys neuvojan puolelta tuottaa hänelle moitetta.
Tarjoan siis tämän kirjoituksen ainoastaan kertomuksena tai tarinana,
jossa sellaisten esimerkkien ohella, joita sopii seurata ehkä on useita
toisia, joita syystä ei sovi seurata. Toivon että siitä on hyötyä
monelle, eikä vahinkoa kellekään, ja että kaikki tunnustavat
avomielisyyteni.
Minulle on lapsuudesta alkaen opetettu kirjallisuutta ja tieteitä, ja
koska minulle vakuutettiin, että niiden avulla saattaa saavuttaa selvän
ja varman tiedon kaikesta siitä, mikä on hyödyllistä elämälle, heräsi
minussa tavaton halu niitä oppia. Mutta niin pian kuin olin saavuttanut
sen oppimäärän, jonka omistaminen tavallisesti oikeuttaa oppineiden
lukuun pääsemisen, muuttui mielipiteeni kokonaan. Sillä minua rupesi
vaivaamaan niin moni epäilys ja erehdys, ett'en opinnoistani arvellut
saaneeni muuta etua kuin sen, että yhä enemmän huomasin
tiedottomuuttani. Ja kuitenkin kävin koulua, joka oli Europan
kuuluisimpia ja jossa oli opettajina niin oppineita miehiä kuin yleensä
saattaa olla. Olin siellä oppinut kaiken sen, minkä muutkin. Ja koska en
tyytynyt niihin tieteisiin, joita siellä opetettiin, olin lisäksi
lukenut kaikki mitä harvinaisimpia ja huomattavimpia seikkoja
sisältävät kirjat, jotka vain olivat joutuneet käsiini. Tämän ohella
sain tietää miten muut minua arvostelivat ja huomasin, ett'ei minua
suinkaan pidetty tovereitani huonompana, vaikka heidän joukossaan oli
muutamia, jotka oli määrätty täyttämään opettajiemme paikkoja, niiden
avoimiksi jouduttua. Päälle päätteeksi meidän vuosisadallamme oli
mielestäni yhtä suuria ja lukuisia neroja kuin kuluneillakin. Tämän
johdosta pidin itseäni oikeutettuna arvostelemaan muita ihmisiä itseni
mukaan sekä arvelemaan, ettei maailmassa ollut olemassa yhtään sellaista
oppia, jommoista minua aikaisemmin oli saatettu toivomaan.
En kuitenkaan halveksinut niitä opinharjotuksia, jotka koulussa ovat
käytännössä. Käsitin, että ne kielet, joita siellä opetetaan, ovat
välttämättömät vanhojen kirjojen ymmärtämiseksi, että miellyttävät tarut
vilkastuttavat kuvitusvoimaa, että historian huomattavat tapaukset
kohottavat mieltä ja että niiden punnitseva tarkastaminen kehittää
arvostelukykyä. Sillä kaikkien hyvien kirjojen lukeminen on kuin
keskustelua niiden tekijäin, s. o. kuluneiden vuosisatojen parasten
miesten kanssa, jopa lisäksi tarkoin punnittua keskustelua, jossa he
ilmaisevat meille vain paraat ajatuksensa. Niinpä on
kaunopuheliaisuudella verraton pontensa ja viehätyksensä; runoudella on
hienoutensa ja valtaava suloutensa; matematiikilla on hyvin tarkat
tuloksensa, jotka yhtä suuressa määrässä miellyttävät tiedonhaluisia
kuin ne helpottavat kaikkia taiteita ja vähentävät inhimillistä työtä.
Samoin siveellisyyttä käsittelevät kirjoitukset sisältävät paljon
opettavaista sekä useita hyödyllisiä kehotuksia hyveeseen; teologia
opastaa taivasta ansaitsemaan; filosofia opettaa puhumaan
todennäköisesti kaikista seikoista ja tuottaa sen harjottajalle
kunnioitusta vähemmän oppineiden puolelta; lakitiede, lääketiede ja muut
tieteet tuottavat kunniaa ja rikkautta niiden harjottajille. Sanalla
sanoen, on hyvä tutkia niitä kaikkia jopa mitä taikauskoisimpia ja
epäluotettavampia, jotta saattaisi tuntea niiden oikean arvon ja karttaa
niiden aikaansaamaa erehdystä.
Mutta arvelin jo käyttäneeni tarpeeksi aikaa kielien oppimiseen sekä
myös vanhojen kansojen, kirjojen, historian ja tarujen lukemiseen. Sillä
keskustelu kuluneiden vuosisatojen ihmisten kanssa on verrattava
matkustamiseen. Meidän on hyvä oppia tuntemaan eri kansojen tapoja, että
voisimme järkevästi arvostella oman maan tapoja ja ett'emme luulisi
kaikkea sitä, mikä poikkeaa oman maan tavoista, naurettavaksi ja
järjettömäksi, kuten niiden on tapa tehdä, jotka eivät ole mitään
nähneet. Mutta se, joka panee liian paljon aikaa matkustamiseen, käy
viimein vieraaksi omalle maalleen, ja siltä, joka on liian halukas
tuntemaan kuluneiden vuosisatojen tapahtumia, oman vuosisadan tapaukset
suuressa määrin jäävät tuntematta. Sitäpaitsi tarut saattavat
kuvittelemaan useita mahdottomia seikkoja mahdollisiksi; ja tarkimmatkin
historioitsijat, joll'eivät juuri muuta tai suurenna esittämiensä
seikkojen arvoa tehdäkseen ne huvittavammiksi, kumminkin melkein aina
jättävät syrjään vähäpätöisemmät ja vähemmän huomattavat asianhaarat.
Täten heidän esittämänsä seikat eivät ole todellisuuden mukaiset; ja ne,
jotka järjestävät elämänsä niistä noutamiensa esimerkkien mukaan,
saattavat helposti menetellä yhtä omituisesti kuin kuljeksivat
romaanisankarimme, sekä ryhtyä yrityksiin, jotka käyvät yli heidän
voimiensa.
Pidin suuressa kunniassa kaunopuheliaisuutta ja runoutta, mutta arvelin
molempia enemmän luonnonlahjoiksi kuin ahkeruuden hedelmiksi. Se, jolla
on erittäin etevä arvostelukyky ja joka sangen hyvin järjestää
ajatuksensa tehdäkseen ne selviksi ja ymmärrettäviksi, voi aina mitä
helpoimmin vakuuttaa muille väitöksiään, vaikka se tapahtuukin huonolla
murteella, ja vaikk'ei hän koskaan ole tutkinut kaunopuheliaisuutta.
Samoin ovat ne, joilla on mitä miellyttävimmät mielijohteet, joita
sangen sirosti ja vienosti osaavat esittää, paraat runoilijat, vaikkapa
runousoppi onkin heille tuntematon.
Pidin etupäässä matematiikistä sen todistuksien varmuuden ja selvyyden
tähden, mutta en vielä huomannut sen tuottamaa todellista hyötyä. Sillä
ajattelin, että se vain oli mekanisen taidon palveluksessa ja
ihmettelin, ett'ei sen vankalle ja varmalle perustalle oltu rakennettu
mitään korkeampaa. Päinvastaisesti vertasin vanhojen pakanallisten
kirjailijain siveysopillisia kirjoituksia hyvin muhkeisiin ja komeisiin
palatseihin, jotka on rakennettu pelkälle hiedalle ja loalle. He näet
suuresti ylistävät hyveitä ja esittävät niitä mitä kunnioitettavimmassa
valossa, mutta eivät tarpeeksi opasta niiden tuntemiseen. Usein se,
mille he antavat niin kauniin nimen, ei ole muuta kuin tunteettomuutta,
ylpeyttä, epätoivoa tai isänmurhaa.
Kunnioitin meidän teologiaamme ja toivoin yhtä hyvällä syyllä kuin
muutkin pääseväni taivaaseen. Mutta havaittuani varmaksi sen seikan,
että tie sinne on avoinna yhtä hyvin kaikkein oppimattomimmalle kuin
oppineimmalle ja että sinne johdattavat ilmoitetut totuudet käyvät yli
ymmärryksemme, en uskaltanut alistaa niitä heikon järkeni punnittavaksi,
vaan arvelin, että sen, joka tahtoisi ryhtyä niitä tutkimaan ja siinä
toivoisi onnistuvansa, täytyisi saada erityistä apua taivaasta ja olla
ihmistä etevämpi olento.
Filosofiasta sanon ainoastaan, ett'ei siinä, vaikka etevimmät nerot
vuosisatoja sitten ovat sitä viljelleet, vielä ole ainoatakaan seikkaa,
josta ei väiteltäisi ja joka ei olisi epäiltävä. En siis ollut niin
itserakas, että olisin toivonut onnistuvani siinä paremmin kuin muut.
Ajatellessani mitenkä paljon samaa seikkaa koskevia oppineiden
puolustamia erilaisia mielipiteitä saattaa olla, vaikka ei koskaan voi
olla muuta kuin yksi ainoa, joka vastaa todellisuutta, pidin melkein
vääränä kaikkea, mikä ainoastaan oli todennäköistä.
Mitä tulee muihin tieteisiin, mikäli ne lainaavat periaatteensa
filosofiasta, en arvellut niin löyhälle perustukselle voitavan rakentaa
mitään pysyväistä; eikä niiden tuottama kunnia ja raha-ansio voineet
houkutella minua niitä oppimaan. Sillä varallisuussuhteeni eivät,
Jumalan kiitos, pakottaneet minua tekemään tieteestä ammattia
elatuksekseni. En tosin kyynikon tavoin halveksinut kunniaa; mutta panin
hyvin vähän arvoa sellaiseen kunniaan, jota en luullut täydellä syyllä
ansaitsevani. Lisäksi tunsin tarpeeksi väärien oppien arvon, niin
ett'eivät alkemistien lupaukset, astrologien ennustukset, noitien
petokset, eivätkä muiden sellaisten henkilöiden vehkeet ja kerskaukset,
jotka ovat tietävinään enemmän kuin mitä tietävät, voineet viedä minua
harhaan.
Sentähden hylkäsin kokonaan tieteiden tutkimisen, niin pian kuin ikäni
vapautti minut opettajieni holhouksesta. Päätin yksinomaan etsiä sitä
tiedettä, jonka saattaisin löytää itsestäni tai maailman suuresta
kirjasta ja käytin lopun nuoruuttani matkustelemiseen. Näin hallitsijain
hoveja ja sotajoukkoja, seurustelin eri-säätyisten ja -luonteisten
henkilöiden kanssa, kokosin eri kokemuksia, koettelin itseäni onnen eri
vaiheissa ja punnitsin jokaista kohtaamaani seikkaa niin, että siitä
saisin jotakin hyötyä. Sillä arvelin voitavan löytää paljon enemmän
totuutta niistä mietteistä, joihin jokaisen itsensä kokemat tapahtumat
antavat aihetta, ja joita pian rangaistuksena seuraa huono tulos, jos on
tehty väärä johtopäätös, kuin oppineen tehottomasta mietiskelystä
työhuoneessaan. Tämän mietiskelyn tuloksista näet on vain se seuraus,
että oppinut niistä ehkä on sitä ylpeämpi, kuta enemmän ne poikkeavat
tavallisista mielipiteistä, sillä hänen on täytynyt osottaa kahta
suurempaa nerokkaisuutta ja keinotekoisuutta tehdäkseen ne
todennäköisiksi. Minä puolestani aina palavasti halusin oppia erottamaan
toden väärästä, voidakseni selvästi punnita tekojani ja varmasti kulkea
eteenpäin elämässä.
En tarkastaessani muiden ihmisten tapoja niistä löytänyt mitään
luotettavaa toiminnan ohjetta, sillä huomasin niissä melkein yhtä paljon
erilaisuutta kuin sitä ennen olin havainnut filosofien mielipiteissä.
Tästä sain ainoastaan sen hyödyllisen kokemuksen, että toiset suuret
kansat yleisesti omistavat ja hyväksyvät useita seikkoja, jotka meistä
näyttävät hyvin omituisilta ja naurettavilta, ja ett'en enää uskonut
varmasti mitään sellaista, jonka perustuksena ei ollut muu kuin
esimerkki ja tapa. Näin vähitellen vapauduin monesta erehdyksestä, joka
saattaa himmentää luonnollisen käsityskykymme selkeyttä ja tehdä meidät
vähemmän kykeneviksi kuuntelemaan järjen ääntä. Ja kulutettuani muutamia
vuosia näin tutkien maailman kirjaa ja tavoittaen kokemusta, päätin
eräänä päivänä myös ruveta tutkimaan omaa itseäni ja käyttämään kaikki
henkeni voimat oikean menetystavan löytämiseen. Tämä minulle onnistuikin
paljoa paremmin kuin jos en olisi poistunut omasta maasta ja kirjojeni
luota.