FRANS. Olenko minä velvollinen tekemään sinulle tiliä? Saako kirves
kysyä pyöveliltä, miksi sinne eikä tuonne? -- Mutta katsos, kuinka
pitkämielinen minä olen -- minä tarjoan sinulle palkintoa siitä, mihin
kuuliaisuudenlupauksesi sinut velvoittaa.
DANIEL. Mutta tehdessäni kuuliaisuudenlupauksen minä toivoin saavani
pysyä kristittynä.
FRANS. Ei vastaväitteitä! Kuules, minä annan sinulle miettimisaikaa
vielä kokonaisen päivän. Harkitse vielä asiaa. Onnea ja onnettomuutta
-- kuuletko, ymmärrätkö? Korkeinta onnea ja surkeinta onnettomuutta!
Minä teen ihmeitä keksiäkseni kidutuksia.
DANIEL (hiukan mietittyään). Minä teen sen, huomenna minä teen sen.
(Pois.)
FRANS. Kiusaus on kova, ja tuo ei näy syntyneen uskonsa marttyyriksi --.
Olkoon siis onneksenne, herra kreivi! Todennäköisesti saatte
huomenillalla nauttia kuolinehtoollisenne! -- Kaikki riippuu vain
siitä, mitä asiasta ajattelee, ja narri se on, joka ajattelee vastoin
etuaan. Isän, joka on ehkä juonut pullon viiniä liikaa, tapaa himo, --
ja tuloksena on ihmissikiö, ja ihmissikiötä varmasti ajateltiin
viimeksi koko Herkuleen-työn aikana. Nytpä sattuu minutkin tapaamaan
himo -- ja siitä muudan ihminen heittää henkensä, ja varmaan on tässä
enemmän järkeä ja tarkoitusta kuin tuossa hänen syntymässään oli --.
Eikö useimpien ihmisten olemassaolo riipu pääasiallisesti jonkun
heinäkuunpäivän lämpimyydestä, tai jonkun vuodeliinan viehättävästä
näöstä, tai jonkun nukkuvan keittiösulottaren vaakasuorasta asennosta,
tai sammutetusta kynttilästä? -- Jos ihmisen syntymä on eläimellisen
oikun, sattuman työtä, kuka silloin joutuisi syntymisensä kieltämisen
takia ajattelemaan jotakin suuriarvoista? Kirottu olkoon imettäjiemme
ja hoitajiemme typeryys, jotka turmelevat mielikuvituksemme hirveillä
jutuilla ja painavat pehmeihin aivoihimme julmia kuvia rangaistusten
täytäntöönpanosta, niin että kylmät kauhun väreet puistattavat vielä
miehenäkin jäseniämme vastustamattomasti, kuristavat päättävimmän
rohkeutemme, lyövät heräävän järkemme pimeän taikauskon kahleisiin --.
_Murha!_ -- sen sanan ympäri ikäänkuin lepattaa koko helvetin
raivotar-parvi -- luonto unohti luoda vielä miehen lisää -- napanuora on
jäänyt sitomatta -- isältä on hääyönä ruumis liukunut käsistä -- ja koko
varjoleikki on loppunut. Siinä oli jotakin ja siitä ei tullut mitään --.
Eikö se merkitse samaa kuin: siinä ei ollut mitään eikä siitä tullut
mitään, ja tyhjästä ei sanaa vaihdeta enää --. Ihminen syntyy liejusta,
ja mataa hetken aikaa liejussa, ja lisää liejua, ja raukeaa jälleen
liejuksi, kunnes hän vihdoin tarttuu ilkeänä tahrana poikansapojanpojan
kengänpohjiin. Se on laulun loppu -- ihmisen kutsumuksen liejuinen
kiertokulku, ja siis -- onnellista matkaa, herra veli! Joku
pernatautinen leininkalvama siveysintoilija häätäköön ominetuntoineen
ryppyisiä ämmiä pois porttoloista ja piinatkoon vanhoja koronkiskojia
kuolinvuoteella, -- minä en kallista hänelle koskaan korvaani.
(Poistuu.)