Böömin metsät.
SPIEGELBERG, RAZMANN, joukko rosvoja.
RAZMANN. Sinäkö siinä, sinäkö todella? No annas kun puserran sinut
puuroksi, rakas Moritz-veikko. Tervetuloa Böömin metsiin! Oletpa
kasvanut ja vahvennut. Sata sarvipäätä! Tuotpa rekryyttejäkin koko
katraan, kunnon värvääjä!
SPIEGELBERG. Eikö niin, veli, eikö niin? Ja aimo poikia vielä ovatkin!
Et usko, että Jumalan ilmeinen siunaus on kanssani: olin köyhä,
nälkäinen hylky, ilman muuta omaisuutta kuin tämä sauva, kun kuljin
Jordanin yli, ja nyt meitä on kahdeksankahdeksatta, enimmäkseen
haaksirikkoisia kamasaksoja, poispotkittuja maistereita ja kirjureita
schwaabilaisista maakunnista. Siinäpä on sinulla miekkosia, veli,
kauniita poikia, sanon sen, jotka varastelevat toisiltaan napit
housuista ja ovat toisiltaan turvassa vain ladattu pyssy vierellään ja
voivat hyvin, ja nauttivat neljänkymmenen penikulman alalla sellaista
mainetta, ettei uskoisi. Etpä tapaa sanomalehteä, missä et näkisi
artikkelia Spiegelberg-ketusta -- sen takia yksinomaan minä niitä
pidänkin. Kiireestä kantapäähän ne ovat esittäneet minut, vetäneet
minut aivan silmäisi eteen -- eivät ole unhoittaneet takkini
nappejakaan merkitä. Mutta nenästä me niitä narreja vedämme että
sääliksi pakkaa. Meninpä tuonaan kirjapainoon, ilmoitan nähneeni sen
mainion Spiegelbergin, ja sanelen muutamalle siellä istuvalle
töhertäjälle ilmielävän muotokuvan eräästä sikäläisestä matotohtorista;
ryhdytään asiaan, miekkonen vangitaan, häntä tutkitaan lujasti, ja
tyhmyydessään ja pelossaan hän tunnustaa, -- kuules, piru vie! --
tunnustaa _olevansa Spiegelberg_ --. Tuhat tulimmaista! Olin juuri
lähdössä maistraattiin antamaan ilmi itseni, jottei tuo kanalja minun
nimeäni siten pilaisi -- kolmen kuukauden kuluttua hän killui maan ja
taivaan välillä. Pitipä minun työntää nenääni aika annos tupakkaa
kulkiessani sitten hirsipuun ohi ja nähdessäni Spiegelbergin sijaisen
komeilevan siinä kaikessa kunniassaan -- ja sillä välin kun Spiegelberg
killuu, hiipii Spiegelberg hyvin hiljaa ansasta ja näyttää takaapäin
rikkiviisaalle oikeudelle aasinkorvia, niin että sääliksi käy.
RAZMANN (nauraa). No sinä olet yhä entisesi lainen.
SPIEGELBERG. Olen kyllä, kuten näet, sekä sielulta että ruumiilta.
Houkka, eräs pila minun vielä täytyy kertoa sinulle, minkä tuonaan
panin toimeen Cecilian luostarissa. Iltahämärissä kuljeksiessani tapaan
luostarin, ja kun sinä päivänä en ole sattunut ampumaan laukaustakaan
-- tiedäthän, että vihaan 'diem perdidi' kuolemaan saakka --, niin oli
yön kunniaksi toimitettava vielä kepponen, vaikka itse pirulta korvat
siepattava! Pysymme alallamme myöhään yöhön. On hiirenhiljaista. Valot
sammuvat. Arvelemme nunnien jo päässeen patjoilleen. Otan mukaani
toverini Grimmin, käsken muiden vartoa portin luona, kunnes kuulevat
pillini äänen -- sieppaan kiinni luostarinvahdin, otan häneltä avaimet,
hiivin piikain makuuhuoneeseen, haalin heidän vaatteensa kokoon, -- ja
mytty ulos portille. Kuljemme edelleen kammiosta kammioon, puhallamme
sisarelta toisensa jälkeen vaatteet, viimeksi abbedissaltakin. --
Sitten minä vihellän, ja mieheni alkavat ulkona rynnistää ja rymytä
kuin tulisi viimeinen päivä -- ja oikopäätä petomaisesti ulvoen
sisarten kammioihin. -- Hahaha -- olisipa sinun sietänyt nähdä sitä
hoppua, millä nuo elikko-parat pimeässä hapuilivat hameitaan ja miten
he tekivät surkeita eleitä, olivat kuin pirulta riivatut, ja me sillä
välin heidän kimpussaan kuin ampiaiset, ja miten he hädissään
kääriysivät lakanoihin tai piilivät kuin kissat uuniin, toiset taas
sydäntuskassaan priiskoittivat huoneen niin että siinä olisi sopinut
opetella uintia. Entä sitä parkunaa ja vaikerrusta, -- ja lopulta itse
vanha hyrrä, abbedissa, puettuna kuin Eeva ennen lankeemusta --
tiedäthän, veikko, ettei minulle koko taivaankannen alla ole mitään
niin mieltä etovia olioita kuin _hämähäkki_ ja _vanha akka_, ja
kuvittelehan nyt tuollainen mustanruskea, hyllyvä, siivoton rääsy
hyppäämässä edessäni ja manaamassa minua neitseellisen siveytensä
kautta. -- Piru vie, olin jo aikeessa kyynärpäälläni töytäistä sekaisin
hänen suolistonsa -- lyhyt päätös: joko luostarin aarteet, hopeat ja
kirkkaat kultarahat käsiimme, tai -- mieheni ymmärsivät minut jo --.
Sanonpa sinulle: haalin luostarista saalista toista tuhatta taaleria
arvoltaan, -- lisäksi tuli tuon kepposen ilo, -- ja mieheni jättivät
jälkeensä heille muiston, jota he saavat yhdeksisen kuukautta kannella
mukanaan.
RAZMANN (polkee jalkaa). Lempoko minut piti sieltä poissa!
SPIEGELBERG. Kas niin, sanopas, eikö se olekin riihatonta elämää? Ja
siinä vasta pysyy reippaana ja voimissaan, ja ruho on vielä koossa ja
paisuu päivä päivältä kuin rovastin vatsa. En tiedä, kai minussa on
jotakin magneettista, joka vetää kaikki hulttiot Luojan luomakunnasta
luokseni kuin teräksen ja raudan.
RAZMANN. Kaunis magneetti olet! Mutta hitosti haluaisin tietää, mitä
taikuutta sinä käytät --.
SPIEGELBERG. Taikuutta? Se ei ole tarpeen. Päätä pitää olla. Eräs vissi
asiallinen tunnus, jota tosin ohraleipä ei tuo mukanaan -- sillä
katsos, minun on tapani aina sanoa: säädyllisen miehen rakentaa vaikka
pajunoksasta, mutta veijariin on tarvis puuroa. Siihen lisäksi tulee
oma omituinen kansallisnerouskin, jonkunlainen, niin sanoakseni
_veijari-ilmasto_, ja siksi minä neuvon sinua matkustamaan
Graubündeniin, se on nykyään konnain Ateena.
RAZMANN. Veikko, minulle on yleensä kehuttu koko Italiaa.
SPIEGELBERG. No niin, eihän keltään saa evätä etujaan, kyllä Italiakin
voi tuoda esiin miehiä, ja jos Saksa edistyy kuten se on hyvässä alussa
ja äänestää Raamatun kokonaan rajainsa ulkopuolelle, niinkuin voimme
kauniisti uskoa, niin voi Saksastakin ajanpitkään tulla jotakin hyvää.
-- Mutta yleensä, se minun on sanottava, ei ilmastostakaan riipu
erikoisen paljon, nero kasvaa missä tahansa, ja mitä muuhun tulee,
veikko -- eihän metsäomenasta, kuten tiedät, tule paratiisissakaan
ikinä millään yrityksellä ananasta. -- Mutta jatkaakseni, -- mihin
jäinkään?
RAZMANN. Neuvokkuuteen.
SPIEGELBERG. Aivan niin -- neuvokkuuteen. Kun siis saavut kaupunkiin,
niin ota ensiksi kerjäläisvoudeilta, poliisilta ja vanginvartijoilta
selkoa, kutka ahkerimmin tekevät heille sen kunnian, että etsivät
heidän hoivaansa, ja ne henkilöt sinä etsit käsiisi -- sitten sinä
pesiydyt kahviloihin, porttoloihin, ravintoloihin, vainuat, urkit, kuka
ylimmin on äänessä halpamaisesta ajasta, viidestä prosentista, poliisin
toimeenpanemien parannusten tuhoavasta rutosta, kuka enin morkkaa
hallitusta tai intoilee naamataulu-tiedettä vastaan j.m.s. Veikko,
siltä tasolta on alettava! Rehellisyys horjuu kuin ontto hammas,
kajoahan siihen vain hammaspihdeillä -- tai paremmin ja lyhemmin: menet
ja heität avoimelle kadulle täyden kukkaron, lymyät jonnekin ja katsot
tarkoin, kuka sen nostaa maasta -- hetken perästä lennätät hänen
jälkeensä, etsit, parut ja kysyt noin vain sivumennen: 'Onkohan herra
sattunut löytämään rahakukkaroa?' Jos hän myöntää -- no, piru sen on
nähnyt silloin; mutta jos hän kieltää: 'Anteeksi, herra, -- en minä ole
nähnyt -- valitan!' (Hypähtää.) Veikko, voitto, veikko! Sammuta
lyhtysi, ovela Diogenes! Olet tavannut oikean miehen.
RAZMANN. Oletpa täysoppinut ammatissasi.
SPIEGELBERG. Jumaliste -- olisinko itse sitä koskaan epäillyt. -- No
kun sinulla siten on mies haavissasi, täytyy sinun myös ovelasti käydä
käsiksi häneen nostaaksesi hänet ylös! -- Katsos, poikani, minä
suoritin sen näin: Kohta kun olin jäljillä, tartuin ehdokkaaseeni kuin
takkiainen, ryyppäsin veljenmaljat hänen kanssaan -- ja notabene,
laskut on sinun suoritettava, -- siihen kyllä liukenee sievoinen summa,
mutta siitä sinä viisi. -- Sinä käyt etemmä, viet hänet pelipaikkoihin
ja irstaisiin seuroihin, kiedot hänet tappeluihin ja konnankujeisiin,
kunnes häneltä on kuivunut väki ja voima, kukkaro ja kunnia ja
omatunto, sillä kiertelemättä minun täytyy sinulle sanoa, ettet toimita
mitään, ellet saa ruumista ja sielua turmelluksi. -- Usko minua,
veikko: varmasta kokemuksesta olen viisikinkymmentä kertaa tehnyt sen
johtopäätöksen, että kun rehellinen mies on kerran ajettu ulos
pesästään, niin on piru siellä pian herrana. Silloin askel on niin
helppo, -- oo, yhtä helppo kuin hyppäys portosta nunnaksi. -- Kuules,
mikä paukku se oli?
RAZMANN. Ukkonen, jatka pois.
SPIEGELBERG. On vielä lyhempi, parempi tie: rosvoa valitultasi talo ja
tavara, niin ettei hänelle jää paitaa selkään, sitten hän taipuu sinuun
itsestään --. Kyllä se jutku osataan, veikko -- kysyhän tuoltakin
vaskinaamalta tuolla. Lempo soi! sen minä näppärästi sain ansaani. Minä
houkuttelin häntä neljälläkymmenellä dukaatilla, jotka hänen piti
saaman, jos hän otti painaakseen minulle vahaan herransa avaimet --
ajattelehan! se pöllö tekee sen, tuo avaimet minulle, piru vie, ja
pyytää rahat --. 'Monsieur', sanoin minä, 'kuulkaas: nyt minä vien
oikopäätä nämä avaimet poliisimestarille ja hankin teille vapaan
asuinpaikan hirressä!' -- Tuhat tulimmaista! olisitpa nähnyt, miten
miekkonen silloin räväytti silmänsä auki ja alkoi pyristellä kuin märkä
villakoira -- --. 'Taivaan tähden, ymmärtäkäähän toki, herra! Minä
tahdon -- tahdon --'. 'Mitä tahdotte? Tahdotteko nyt oitis panna tupen
heilumaan ja lähteä kanssani pirun luo?' -- 'Oh, mielelläni, sydämen
ilolla!' -- Hahaha, velipaha, läskillä saa hiiret loukkuun -- Eikö
sille sovi jo nauraa, Razmann! Hahahaa!
RAZMANN. Sopii, sopiipa kyllä, se täytyy myöntää. Kirjoitanpa tämän
opetuksen kultakirjaimin aivojeni tauluun. Saatana näkyy tuntevan
miehensä, kun teki sinusta välittäjänsä.
SPIEGELBERG. Eikö niin, veli? Ja kun minä tuon hänelle kymmenen miestä,
niin saanen kai itse käydä vapaana -- antaahan jokainen
kirjankustantajakin asiamiehelleen kymmenennen kappaleen palkkioksi,
miksi sitten piru olisi niin juutalaisittain? -- Razmann, täällä
hajahtaa ruudilta --.
RAZMANN. Helkkarissa, minunkin nenääni se on jo kauan kärynnyt. --
Ollaan varuillamme, täälläpäin on jotakin tekeillä. -- Niin niin, sanon
sinulle, Moritz, olet päälliköllemme rekryytteinesi tervetullut --
hänkin on saalistanut jo kelpo poikia.
SPIEGELBERG. Mutta nämä, minun mieheni -- heh --!
RAZMANN. No jaa, kai niillä lie liukkaat näpit, -- mutta vakuutan
sinulle, että päällikkömme maine on jo vietellyt rehellisiäkin miehiä.
SPIEGELBERG. Sepä olisi hullusti!
RAZMANN. Leikki pois! Ja he eivät häpeile palvella hänen käskiessään.
Hän ei murhaa ryöstääkseen, kuten me -- rahasta hän ei enää näytä
välittävän, kun hänellä on sitä kylliksi, lahjoittaapa hän orvoille
hyvin ansaitsemansa kolmanneksen saaliista tai toimittaa sillä köyhiä,
lahjakkaita nuorukaisia opin tielle. Mutta jos hän pääsee kuppaamaan
jotakin maalaisjunkkaria, joka nylkee alustalaisiaan kuin nautaa, tai
jouduttamaan vasaramarkkinoille jotakin kultahetaleista konnaa, joka
vääntää kieroon lain pykälät ja peittää hopealla oikeuden silmät, tai
muuta senkaltaista roskaherrasväkeä -- auta armias! silloin hän on
elementissään ja touhuaa tuohuksissaan, niinkuin hänen jokaisessa
hiussuonessaan asuisi raivotar.
SPIEGELBERG. Hm, hm!
RAZMANN. Tuonaan kuulimme kapakassa, että sitä tietä piti matkustaa
erään rikkaan Regensburgin kreivin, joka oli asianajajansa jutkujen
avulla voittanut muutaman miljoonajutun. Päällikkö istui juuri
aterialla. -- 'Kuinka monta meitä on?' kysyi hän minulta, nopeasti
nousten. Näin hänen purevan alahuulensa hammasten väliin, kuten hän
tekee vain kiihkeimmillään ollessaan. -- 'Vain viisi', vastasin. --
'Siinä on kylliksi', sanoi hän, heitti emännälle rahat pöytään, jätti
tilaamansa viinin koskematta. Läksimme. Koko aikana hän ei sanonut
sanaakaan, riensi yksinään tiensyrjää, vain silloin tällöin kysäisi
meiltä, emmekö olleet vielä mitään huomanneet ja käski meidän painaa
korvamme maata vasten. No, vihdoin ajelee kreivi vastaamme, vaunut
raskaasti kuormitettuina, asianajaja vierellään, edessä ratsumies,
vierellä kaksi ratsastavaa renkiä -- olisitpa silloin nähnyt hänen,
kädessään kaksi pistoolia, syöksevän päin vaunuja, huutaen huikeasti:
'Seis!' -- Kuski, joka ei tahtonut pysähdyttää, sai kieriä alas
istuimelta, kreivi lensi kuin paukku vaunuista, ratsurit hävisivät. --
'Rahasi, kanalja', huusi jyläytti hän. Kreivi makasi kuin härkä
teurastuspenkillä. -- 'Sinäkö konna se teet oikeuden ostettavaksi
portoksi?' Asianajaja vapisi niin että hänellä hampaat kalisivat.
Tikari upposi hänen ruhoonsa kuin seiväs viinimäkeen. -- 'Olen tehnyt
tehtäväni!' huusi hän ja kääntyi ylpeästi poispäin meistä, 'ryöstö on
teidän asianne.' Ja samassa hän painui metsään.
SPIEGELBERG. Hm, hm! Veikko, se mitä tähän saakka olen sinulle
kertonut, jää meidän väliseksemme, hänen ei sitä tarvitse tietää.
Ymmärrätkö?
RAZMANN. Oikein, oikein, ymmärrän.
SPIEGELBERG. Sinähän tunnet hänet. Hänellä on omat oikkunsa. Sinä
ymmärrät minua.
RAZMANN. Ymmärrän, ymmärrän.
SCHWARZ (täyttä juoksua).
RAZMANN. Kuka siellä? Mitä nyt? Matkustajiako metsässä?
SCHWARZ. Joutuin, joutuin! Missä muut ovat? -- Tuhat tulimmaista, siinä
te seisotte jaarittelemassa! Ettekö sitten tiedä -- ettekö ensinkään
tiedä --? Ja Roller --.
RAZMANN. Mitä, mitä?
SCHWARZ. Roller on hirtetty, ja neljä muuta lisäksi --.
RAZMANN. Roller? Piru vie, milloin -- mistä sen tiedät?
SCHWARZ. Jo neljättä viikkoa hän on istunut kopissa, emmekä me tiedä
mitään, jo kolmilla käräjillä on hänet käytetty, emmekä me kuule
mitään, häneltä on kiduttamalla koetettu kiristää tieto, missä
päällikkö on. -- Kelpo poika ei ole tunnustanut mitään, eilen on hänet
tuomittu ja tänä aamuna hänet on lähetetty ylimääräisellä kyydillä
helvettiin.
RAZMANN. Kirottua! Tietääkö päällikkö sen?
SCHWARZ. Vasta eilen hän sai siitä tiedon. Hän on kuohuksissaan kuin
metsäkarju. Tiedäthän, että hän on aina enimmän pitänyt Rollerista, ja
nyt kidutukset ja kaikki. -- Köysiä ja tikkaita vietiin jo tornin
seinämälle, ei auttanut; hän itse hiipi jo kapusiininkaavussa vangin
luo ja tahtoi vaihtaa osaa hänen kanssaan; Roller hylkäsi jyrkästi
tarjouksen; nyt hän on vannonut valan, niin että vilunväreet
pudistelivat maksaamme, että hän sytyttää Rollerin kunniaksi
hautajaissoihdun, jommoisella ei vielä ainoatakaan kuningasta ole
kunnioitettu ja joka on polttava ruskeansinertäväksi heidän
selkävuotansa. Minä pelkään kaupungin puolesta. Hän kantaa jo vanhaa
kaunaa sitä vastaan, se kun on niin hävyttömän ulkokullattu, ja
tiedäthän, että kun hän sanoo: minä teen sen, niin se merkitsee yhtä
paljon kuin jos joku meistä olisi sen jo tehnyt.
RAZMANN. Se on totta! Tunnen päällikön. Jos hän olisi luvannut pirulle
lähtevänsä helvettiin, niin ei hän taipuisi rukoilemaan, vaikka puolet
isämeitää pelastaisi hänet taivaaseen! -- Mutta ah, Roller-parka,
Roller-parka!