AMALIA. Kaarlen!
V. MOOR. Tämännäköinen hän oli kuudennellatoista ikävuodellaan. Nyt hän
on erilainen --. Oh, sisälläni polttaa -- tämä lempeys on kaunaa, tämä
hymyily epätoivoa --. Eikö totta, Amalia, sinähän maalasit hänet
syntymäpäivänään jasmiinimajassa? -- Oi tyttäreni, teidän rakkautenne
teki minut niin onnelliseksi!
AMALIA (katse yhä kuvassa). Ei, ei, hän se ei ole! Jumalan nimessä, hän
ei ole Kaarle --. Täällä, täällä (osoittaen sydäntään ja otsaansa) niin
ehyt, niin erilainen. Kömpelö väri ei riitä kuvastelemaan sitä ylevää
henkeä, joka loisti hänen hehkuvasta silmästään. Pois tämä! Tämä on
kovin inhimillistä! Minä olin tuhrija.
V. MOOR. Tämä hellä ja lämmittävä katse -- jos hän olisi ollut vuoteeni
ääressä, niin minä olisin pelastunut elämään kuolemankin käsistä. En
koskaan, koskaan olisi kuollut!
AMALIA. Ette koskaan, koskaan olisi kuollut? Se olisi ollut kuin
hyppäys yhdestä ajatuksesta toiseen ja kauniimpaan -- tämä katse olisi
valaissut teille tietä haudan yli. Tämä katse olisi kantanut teitä
yläpuolelle tähtien!
V. MOOR. Se on raskasta, se on murheellista! Minä kuolen, ja poikani
Kaarle ei ole täällä -- minut kannetaan hautaan, mutta hän ei itke
hautani partaalla. Kuinka suloista on, kun oman pojan rukous tuudittaa
kuolon uneen -- se on kehtolaulua.
AMALIA (haaveellisesti). Niin suloista, taivaallisen suloista on, kun
rakastetun laulu tuudittaa kuolon uneen, -- ehkä haudassakin näkee
edelleen unta, -- pitkää, ikuista, loputonta unta Kaarlesta, kunnes
ylösnousemuksen kellot kajahtavat. (Hypähtää ihastuneena.) Ja tästä
aikain ikuisesti hänen syleilyssään. (Äänettömyys. Hän menee pianon luo
ja soittaa.)
"Lähdet, Hektor, -- vaan jos kuolemaasi?
Monta miestä Akilles jo kaasi
jälkimainehiksi Patrokloon.
Kuka ohjaa poikas peitsenkäyttöön,
kuka jumalien tahdon täyttöön,
jos sä kohta vaivut Kokythoon?"
V. MOOR. Kaunis laulu, tyttäreni. Sitä saat soittaa minulle vielä ennen
kuolemaani.
AMALIA. Se on Andromaken ja Hektorin hyvästijättö -- Kaarle ja minä
lauloimme sitä usein yhdessä luutun säestyksellä. (Soittaa edelleen.)
"Kallehin, tuo tuimin peitsistäni,
verileikkiin tie on edessäni!
Minuun vain voi luottaa Ilion.
Poikani mä jätän jumalille!
Kaatua voin voitontanterille,
tapaat taas mun teill' Elysion."
DANIEL (tulee). Ulkona odottaa teitä eräs mies. Hän pyytää päästä
puheillenne, hänellä olisi teille tärkeä sanoma.
V. MOOR. Koko maailmassa on minulle vain yksi asia tärkeä, sinä tiedät
sen, Amalia. -- Onko se joku apuani tarvitseva onneton? Hänen ei pidä
lähtemän täältä huokaus huulilla.
AMALIA. Jos se on kerjuri, tulkoon hän oitis tänne. (DANIEL pois).