AMALIA (jatkaa soittoaan).
"Koht' on majas mulle mykkä hauta,
ruostuin siellä suree kirkas rauta.
Lahoo Priamoksen sukupuu.
Koht' on Manan virta vuoteenasi,
itku ikiyön sun armahasi,
-- Lethessä sun lempes unhoittuu.
"Kaipuuni ehk' yöhön tummaan nukkuu,
aatokseni kaikki Letheen hukkuu,
lempeni vain ei.
Kuules, aletaan jo verityötä,
-- murheetta mun kupeheni vyötä!
Letheen lempeni mun kuole ei."
FRANS. HERMAN salapukuisena. DANIEL.
FRANS. Tässä se mies on. Kauheita uutisia hän sanoo olevan
odotettavananne. Voitteko kuulla niitä?
V. MOOR. Tiedän vain yhden. Tule tänne, ystäväni, äläkä sääli minua!
Tarjotkaa hänelle lasi viiniä.
HERMAN (vieraalla äänellä). Armollinen herra, älkää laskeko minun
miespolon syykseni sitä, että lävistän sydämenne vastoin tahtoani. Olen
vieras tässä maassa, mutta teidät tunsin aivan hyvin, te olette Kaarle
von Moorin isä.