SPIEGELBERG (joka on koko ajan huoneennurkassa tehnyt eleitä kuin
jotakin suunnitellen, hyppää huimana pystyyn). La bourse ou la vie!
[Raha tai henki!] (Käy kurkkuun Schweizeriä, joka tyynesti paiskaa
hänet seinää vasten. -- Moor pudottaa kirjeen ja juoksee ulos. Kaikki
kohahtavat seisaalleen.)
ROLLER (hänen jälkeensä). Moor! Minne, Moor? Mitä aiot?
GRIMM. Mikä hänen on? Hänhän on kelmeä kuin ruumis.
SCHWEIZER. Varmaan kauniita uutisia! Katsotaanpa!
ROLLER (ottaa maasta kirjeen ja lukee). "Onneton veli", -- alku
kuulostaa somalta. "Minun täytyy vain lyhyesti ilmoittaa sinulle, että
toivosi on mennyttä. Saat käydä eteenpäin sitä tietä, jolle tekosesi
ovat sinut vieneet -- niin käskee isä sanoa sinulle. Et sinä myöskään,
sanottaa hän, saa jäädä siihen toivoon, että joskus voit hänen
jalkojensa juuressa ulisemalla saavuttaa armon, ellet halua olla valmis
nauttimaan hänen alimmassa torninholvissaan vettä leipää, kunnes
suortuvasi kasvavat kotkansulkain näköisiksi ja kyntesi linnunkynsien
kaltaisiksi Näin kuuluvat hänen omat sanansa. Hän käskee minun lopettaa
kirjeen. Jää hyvästi ainaiseksi! Surkuttelen sinua. -- Frans von Moor."
SCHWEIZER. Mesikielinen veli! Todellakin! -- Fransko sen vietävän nimi
on?
SPIEGELBERG (hiipien hiljaa esiin). Vettä leipääkö siinä luvataan?
Suloista elämää! Onpa kielessäni muuta hyvää teille. Enkö sanonutkin,
että minun täytyy lopulta ajatella teidän kaikkien puolesta?
SCHWEIZER. Mitä se pässinpää puhuu? Se aasiko muka ajattelee meidän
kaikkien puolesta?
SPIEGELBERG. Jäniksiä, rampoja, ontuvia koiria olette kaikki, ellei
teillä ole sydämessä rohkeutta suureen yritykseen.
ROLLER. No, olisimmepa tosiaan, oikein puhut, -- mutta pelastaisiko se,
mitä tahdot uskaltaa, meidät tästä kirotusta tilasta? pelastaisiko?
SPIEGELBERG (ylpeästi naurahtaen).
Voi rehja! Tästä tilasta, hahahaa -- tästä tilasta? Eivätkö sormustimen
täyttävät aivosi sitten vatvo suurempia asioita? Niine hyvineenkö
ravaisi konisi talliinsa? Hunsvotti olisi Spiegelberg, jos hän siitä
kehtaisi alkaakaan. Sankareiksi, sanon sinulle, vapaaherroiksi,
ruhtinaiksi, jumaliksi hän tekee teidät!
RAZMANN. Totisesti, paljonpa saalista yhdellä iskulla. Mutta
vaarallinen urakka se kai on, hengen se ainakin maksanee.
SPIEGELBERG. Siihen ei tarvita muuta kuin rohkeutta, sillä älypuolen
minä otan aivan omalle osalleni. Rohkeutta, sanon, Schweizer!
Rohkeutta, Roller, Grimm, Razmann, Schufterle! Rohkeutta!
SCHWARZ. Rohkeutta? Jos vain sitä --. Kyllä minä rohkenen avojaloin
kulkea halki helvetin.
SCHUFTERLE. Kyllä minä rohkenen selvän hirsipuun alla tapella
ilmielävän pirun kanssa kurjasta syntisestä.
SPIEGELBERG. Se miellyttää minua. Jos teillä on rohkeutta, niin
nouskoon joku ja sanokoon, että hänellä on vielä jotakin menetettävänä
eikä kaikki voitettavana.
SCHWARZ. Olisipa totisesti paljon menetettävää, jos tahtoisin menettää
sen, mitä minulla vielä on voitettavana!
RAZMANN. Niin, piru vieköön, ja paljon voitettavaa, jos haluaisin
voittaa sen, mitä en voi menettää.
SCHUFTERLE. Jos minun täytyisi menettää se, mitä olen ottanut henkeni
laskuun, niin eipä minulla huomenna olisi mitään menetettävää.
SPIEGELBERG. No niin! (Asettautuu heidän keskeensä, vannottavalla
äänellä.) Jos vielä pisaraakaan saksalaista sankariverta virtaa
suonissanne, niin tulkaa! Me leiriydymme Böömin metsiin, kokoamme
siellä rosvojoukon ja -- Mitä ällistelette? Joko pikkuruikkuinen
uljuutenne haihtui höyrynä?
ROLLER. Sinä et kyllä ole ensimmäinen ilveilijä, joka on ylönkatsonut
korkeata hirsipuuta, -- ja sentään -- mitä muutakaan meillä olisi
valittavana?
SPIEGELBERG. Valittavana? Mitä? Mitä teillä on valittavana! Haluatteko
päästä velkatyrmään kyräilemään, kunnes pasuunat julistavat
maailmanloppua? Haluatteko kynsin hampain tapella kuivasta
leipäkannikasta? Haluatteko ruikuttaa itsellenne laihoja almuja
vetelemällä viisuja ihmisten ikkunain alla? Vai tahdotteko vannoutua
marssimaan kruunun sarassa -- ja silloin vasta saa nähdä voidaanko
teidän naamoihinne luottaa -- ja siten jonkun synkkäverisen korpraalin
röyhkeiden oikkujen alaisena kokea jo edeltäpäin kiirastulen?
Vai soiton rämistessä tepastella rumpujen tahdissa? Tai saada
kaleeri-paratiisissa riuhtoa perässänne Vulkanuksen koko rautavarastoa?
Nähkääs, tämä kaikki teillä on valittavana, muuta ette voi valita!
ROLLER. Aivan väärässä Spiegelberg ei ole. Minäkin olen tehnyt
suunnitelmani; mutta ne käyvät suunnilleen yhteen. Mitenhän oisi,
ajattelin, jospa te istuutuisitte kyhäämään jotakin albuumia tai
almanakkaa tai muuta sellaista ja sepittelisitte aina jonkun pennin
edestä jotakin latturia, kuten on tapana?
SCHUFTERLE. Hitto vie! Tehän ratsastatte minun vasikallani. Minä
ajattelin mielessäni: mitäs jos rupeet pietistiksi ja joka viikko pidät
herätyskokouksiasi?
GRIMM. Naulankantaan! Ja kun se ei lyö leiville, niin
jumalankieltäjäksi! Voisimme lyödä kidan kiinni neljältä
evankelistalta, poltattaisimme pyövelillä kirjamme, -- siinäpä olisikin
jo hyvä alku.
RAZMANN. Tai lähdemme sotaan ranskalaista vastaan, -- tunnen erään
tohtorin, joka on rakentanut itselleen talon puhtaasta elohopeasta,
kuten hän kehuu oveen kyhäämässään värsyssä.
SCHWEIZER (nousee ja antaa kättä Spiegelbergille). Moritz, sinä olet
suuri mies, -- tai sokea sika on löytänyt tammenterhon.
SCHWARZ. Mainioita aikeita, yleviä ammatteja! Miten yhtyvätkään suuret
henget sopusointuun! Puuttuisi nyt vain se, että meistä tulisi naisia
ja parittajia tai neitsyytemme kaupustelijoita.
SPIEGELBERG. Tyhmyyttä, tyhmyyttä! Ja mikä siinä on, ettette voi yhteen
henkilöön yhdistää enintä pyrintöjenne määrää? Minun suunnitelmani
edistää teitä aina enimmän, ja siitä teille kertyy vielä mainettakin ja
kuolemattomuutta. Nähkääs, miespolot, niinkin kauas on ajateltava!
Jälkimainettakin, unohtumattomuuden sulotunnetta --.
ROLLER. Vaikka luetaankin rehellisten ihmisten joukkoon! Sinä
Spiegelberg olet mestari puhumaan, kun on tehtävä rehellisestä miehestä
veijari --. Mutta tietääkö kukaan, missä Moor viipyy?
SPIEGELBERG. Rehellisistä puhut. Luuletko, että sen jälkeen olisit
vähemmän rehellinen kuin nyt olet? Mitä on rehellisyys? Keventää
rikkailta saitureilta kolmannes heidän murheentaakastaan, joka heiltä
vain häätää pois kultaisen unen, saattaa patoutunut raha jälleen
liikkeeseen, palauttaa tasapaino omistussuhteisiin, sanalla sanoen:
toteuttaa uudelleen kultakausi, auttaa hyvä Jumala vapaaksi monesta
tukalasta kuokkavieraasta, säästää häneltä sota, rutto, kalliit ajat ja
_lääkärit_ sitä minä kutsun rehellisyydeksi, se on minusta samaa kuin
olla arvokas ase kohtalon käsissä, -- saapa silloin jokaista
paistinpalaa pureskellessaan ajatella mielihyvikseen: "tämän olet
ansainnut tempuillasi, leijonanmielelläsi, yövalvonnallasi -- isot ja
pienet ovat kunnioituksen velassa sinulle --"
ROLLER. Vieläpä kai lopulta saa nousta ilmielävänä taivaan puoleen ja
myrskystä ja tuulesta ja vanhan kantaäidin, ajan, ahmaavasta kidasta
huolimatta keinua auringon ja kuun ja kaikkien kiintotähtien alla,
missä itse järjettömät lintusetkin jalon halun tuomina paikalle pitävät
taivaallista konserttiaan ja häntäniekat enkelit istuvat ikipyhää
neuvottelukokoustaan. Eikö niin? Ja kun koit ja madot kalvavat maailman
herroja ja mahtajia, niin saa kunnian ottaa vieraisille Jupiterin
kuningaslinnun? Moritz, Moritz! Varohan kolmijalkaelukkaa!
SPIEGELBERG. Ja se sinua kauhistaa, lampaansydän? Onhan jo niin moni
yleisnero, joka olisi voinut uudistaa maailman, mädännyt
haaskatunkiolla, ja eikö sellaisesta miehestä puhuta vuosisatoja,
vuosituhansia silloin, kun olisi hypätty monenkin kuninkaan ja
vaaliruhtinaan yli, ellei hänen historioitsijansa arkailisi aukkoa
hallitsijaluettelossa ja ellei hänen kirjansa siitä paisuisi parilla
kahdeksannes-sivulla, jotka kustantaja palkitsee hänelle käteisellä. --
Ja kun matkamies näkee sinun niin sinne tänne häilyvän tuulessa, niin
hän mutisee partaansa: "ei ole tainnut sekään olla mikään vesipää", ja
huokaisee surkeita aikoja.
SCHWEIZER (taputtaa häntä olkapäälle). Mainiota, Spiegelberg, mainiota!
Mitä pirua te seisotte ja aikailette?
SCHWARZ. Ja nimitettäköönpä sitä vaikka itsensämyymiseksi -- mitä
sitten? Eikö aina voi tarpeen varalta pitää mukanaan pientä pulveria,
mikä vie miehen melutta Tuonelanjoen yli sinne, missä ei kuule kukon
kieuntaa! Veli Moritz, ehdoituksesi on hyvä. Niin sanoo minunkin
katkismukseni.
SCHUFTERLE. Ja minun niinikään, tulimmaista! Oletpa kääntänyt minut
mieheksesi, Spiegelberg!
RAZMANN. Olet kuin toinen Orfeus laulanut uneen ulvovan pedon,
omantuntoni. Ota minut kokonaan, ota tältään!
GRIMM. Si omnes consentiunt, ego non dissentio. Ilman pilkkua,
huomattakoon se. Päässäni on huutokauppa: Pietistit -- puoskarit --
kynäniekat ja ryövärit. Kuka enimmän tarjoaa, se saa minut. Tartuhan
tähän käteen, Moritz.
ROLLER. Sinäkin, Schweizer? (Antaa Spiegelbergille oikean käden.)
Panttaanpa siis minäkin sieluni pirulle.
SPIEGELBERG. Ja nimesi tähdille. Mitä siitä minne sielu kiitääkin, mitä
siitä vaikka joukoittain edeltäpäin kiiruhtaneita pikalähettejä onkin
ilmoittamassa tuloamme, niin että saatanat varustautuvat juhla-asuunsa,
pyyhkivät tuhatvuotisen räämän silmistään, ja myriaadeittain sarvipäitä
tupruaa esiin heidän tulikiviuuninsa savuavasta kidasta, näkemään
saapumistamme? Toverit (hypähtäen ylös), ylös, toverit! Mikä maailmassa
on tämän innostuksen hurman veroista? Tulkaa, toverit?
ROLLER. Verkkaan toki, verkkaan! Minne? Elukallakin pitää olla pää,
pojat!
SPIEGELBERG (myrkyllisesti). Mitä se vitkailija saarnaa? Eikö pää ollut
pystyssä jo ennenkuin jäsenet liikahtivat? Tulkaa, toverit!
ROLLER. Hiljalleen, sanon. Vapaudellakin pitää olla herransa. Päämiehen
puute vei Rooman ja Spartan turmioon.
SPIEGELBERG (notkeasti). Niin -- vartokaas -- Roller puhuu oikein. Ja
pään pitää olla selvä, ymmärrättekö, terävä, valtioviisas pää. Niin,
kun ajattelen, mitä olitte tunti sitten, mitä nyt olette -- yhden
onnellisen ajatuksen voimasta olette -- Niin todella, todella teillä
täytyy olla johtaja --. Ja sillä, joka on kutonut tämän ajatuksen,
sanokaa, eikö sillä täydy olla selvä, valtioviisas pää.
ROLLER. Kunpa sopisi toivoa -- sopisi uskoa --. Mutta pelkään, ettei
hän suostu.
SPIEGELBERG. Miksei? Puhuhan suusi puhtaaksi, ystävä! -- Kuinka
vaikeata onkin ohjata taistelevaa laivaa tuulia vastaan, kuinka
raskaasti kruunujen taakka painaakin -- puhuhan empimättä, Roller, ehkä
hän sentään suostuu.
ROLLER. Ja haaksirikossa on asia, ellei hän suostu. Ilman Mooria me
olemme ruumis ilman sielua.
SPIEGELBERG (kääntyen äkeänä poispäin). Kapaturska!
MOOR (astuu sisään kiihkeänä ja kaahaa kiivaasti edestakaisin
huoneessa, itsekseen): Ihmiset, ihmiset -- valheellista, teeskentelevää
krokodiilinsukua. Heidän silmänsä ovat kuin vesi, heidän sydämensä kuin
malmi! Huulilla suudelmia, piikkejä povessa! Leijonat ja leopardit
ruokkivat pentujaan, korpit vievät poikiansa haaskan ääreen syömään, ja
_hän_, hän --. Pahuutta olen oppinut kärsimään, voin hymyillen nähdä
kiukkuisen vihamieheni imevän sydänvertani, -- mutta kun veri-siteet
pettävät, kun isänrakkaus muuttuu raivottareksi, -- silloin syty,
miehen tyyni mieli! Raivostu tiikeriksi, lauhkea lammas, ja jokainen
suoni sykähtäköön vihaa ja hävityshalua!
ROLLER. Kuules, Moor! Mitä tuumit: eikö rosvoelämäkin ole parempi kuin
kitua vedellä leivällä alimmassa torninholvissa?
MOOR. Miksei tämä henki ole mennyt tiikeriin, joka iskee hirmuhampaansa
ihmislihaan? Onko se isänmieltä? Onko se rakkautta rakkaudesta?
Tahtoisin olla karhu ja nostattaa Pohjolan karhut tätä pirullista
sukukuntaa vastaan --. Kadu, -- anteeksiantoa et saa. -- Ah, minä
tahtoisin myrkyttää valtameren, jotta sen joka huokosesta pulppuaisi
kuolemaa! -- Luottamusta, lannistumatonta uskoa, mutta armahdusta ei!
ROLLER. No kuulehan, Moor, mitä minä sanon!
MOOR. Se on uskomatonta, se on unta, harhaa --. Niin liikuttava pyyntö,
niin elävä kurjuuden ja raukeavan katumuksen kuvaus, -- villipeto olisi
sulanut sääliin! Kivet olisivat puhjenneet kyyneliin, ja sentään, --
jos haluaisin sen lausua julki, niin sitä pidettäisiin ilkeänä
häväistyksenä ihmiskuntaa vastaan -- ja sentään, sentään, -- oh, kunpa
voisin kautta koko luonnon puhaltaa kapinan torvea, johtaakseni ilmat,
maat ja meret sotaan hyeenain heimoa vastaan.
GRIMM. Kuulehan toki! Raivoltasi et kuule edes.
MOOR. Pois, pois luotani! Eikö nimesi ole ihminen? Eikö vaimo ole sinua
synnyttänyt? -- Pois silmistäni, sinä ihmisenhahmoinen! -- Olen
rakastanut häntä niin sanomattomasti, niin ei poika koskaan rakastanut
isäänsä, tuhat elämää olisin uhrannut -- (Polkee maata kuohuksissaan.)
Haa, kuka antaa minulle nyt käteeni miekan, jolla voin iskeä polttavan
haavan näihin kyykäärmeen sikiöihin! Ken sanoo minulle, missä voin
tavata niiden sydämeen, hävittää, tuhota ne -- hän olkoon ystäväni,
enkelini, jumalani -- tahdon polvistua hänen eteensä!
ROLLER. Juuri sellaisia ystäviä me tahdomme olla, kuulehan meitä!
SCHWARZ. Lähde kanssamme Böömin metsiin! Kokoamme rosvojoukon, ja sinä
-- (Moor tuijottaa häneen).
SCHWEIZER. Sinä tulet päälliköksemme! Sinun täytyy tulla!
SPIEGELBERG (heittäytyy kiivaasti tuolille). Orjia ja raukkoja!
MOOR. Kuka nosti kielellesi tuon sanan? Kuule mies! (Tarttuu kovasti
kiinni Schwarziin.) Sitä et ole löytänyt ihmissielustasi! Kuka nosti
sen sanan kielellesi? Niin, kautta tuhatkätisen kuoleman! Sen teemme,
se meidän täytyy tehdä. Se ajatus on jumaloimisen arvoinen --
_ryöväreiksi ja murhaajiksi_! Niin totta kuin sieluni elää, olen teidän
päämiehenne!
KAIKKI (meluten ja huutaen). Eläköön päämies!
SPIEGELBERG (hypähtäen pystyyn, itsekseen). Kunnes minä hänet siksi
autan!
MOOR. Kas, kuin kaihi putoisi silmistäni! Mikä houkkio olinkaan, kun
tahdoin päästä linnunhäkkiin jälleen! -- Henkeni janoaa tekoja,
keuhkoni vapauden ilmaa, -- _ryöväreiksi, murhaajiksi_! -- Nämä sanat
heittivät lain jalkaini alle, -- ihmiset peittivät minulta ihmisyyden,
kun minä vetosin siihen. Pois siis mielestäni inhimillinen sääli ja
osanotto! -- Minulla ei enää ole isää, ei enää rakkautta, ja veri ja
surma saavat opettaa minut unhoittamaan, että minulle on joskus ollut
jotakin kallista. Tulkaa, tulkaa! -- Oh, minä tahdon toimittaa
itselleni hirveätä huvitusta --. Olkoon siis päätetty, että minä olen
päällikkönne. Ja onneksi olkoon sille mestarille joukossanne, joka
kiihkeimmin polttaa, julmimmin murhaa, sillä hän saa kuninkaallisen
palkinnon, sanon minä. -- Astukaa ympärilleni kaikki ja vannokaa
minulle uskollisuutta ja kuuliaisuutta kuolemaan asti. -- Vannokaa
tämän miehenkäden kautta!
KAIKKI (antavat hänelle kättä). Vannomme sinulle uskollisuutta ja
kuuliaisuutta kuolemaan asti!
MOOR. Ja tämän miehenkäden kautta minä vannon nyt pysyväni uskollisesti
ja horjumattomasti päällikkönänne kuolemaan asti! Tämä käsi riistää
heti hengen siltä, joka koskaan epäröi tai peräytyy! Sama kohtalo
tulkoon minunkin osakseni teidän puoleltanne, jos loukkaan valaani!
Tyydyttekö tähän? (Spiegelberg kaahaa hurjana edestakaisin.)
KAIKKI (heiluttavat hattuaan). Tyydymme siihen!
MOOR. No hyvä, lähtekäämme siis! Älkää pelätkö kuolemaa tai vaaraa,
sillä meitä johtaa vääjäämätön kohtalo! Jokaisen yllättää vihdoin hänen
hetkensä, untuvapatjoilla yhtä varmasti kuin taistelun huimassa
tuoksinassa tai julkisella teloituspaikalla! Joku niistä on meidän
osamme! (Poistuvat.)
SPIEGELBERG (katsoen heidän jälkeensä, hetken kuluttua). Luettelossasi
on aukko -- olet unohtanut myrkyn. (Pois.)