"On paljonkin. Isän kuolema sattui kovasti häneen, ja nyt hän itsekin
pian on valmis."
"Hm!" Olli tunsi jotain kylmää pisartelevan otsallensa. Vapisevin käsin
hän otti lakin päästään ja pyyhysi sillä otsaansa.
"Kas vaan — hyvää huomenta!" Rouva Konge se tuli puodin ovelle. "Tule
toki sisään!"
"Kiitos — voinhan pistäytyä."
Puodissa hääri Tiina luudan ja ämpärin kanssa. Hän muistutti pörröistä
sarvipöllöä ja kohotti joutuisasti siipiään päästäkseen ulos.
Allapäin ja laahustavin puukengin asteli Olli pihalla.
"Tule tänne sisään!" pyyteli rouva avaten arkituvan oven. "Istu alas!"
Päästyään varmuuteen, etteivät Tiinan korvat olleet makuuhuoneen
ovella, istuutui hän vävynsä viereen ja katsoi häneen rukoilevasti:
"Elä puhu Ollille isästäsi."
"Miksei —?"
"Minä en ole puhunut siitä kenellekään ihmiselle", jatkoi rouva; "minun
on niin vaikea hänen kanssaan."
"Oo—hoo."
"Öisin hän saattaa kopsahtaa ylös vuoteellaan, tarttua minua
käsivarteen ja istua tuijottaen ilmaan: 'Näitkö niitä nenälasia?'"
"Mitä ihmettä!"
"Niin, se on niin kauheata, ja me olemme ostaneet uuden sängynkin,
hän kun ei tahtonut maata siinä vanhassa; mutta antautuuhan se. Eilen
illalla hän kävi hautausmaalla ja otti hiukan multaa haudalta, jota hän
nyt kantaa rintansa päällä."
"Siitä päivästä astiko hän on ollut sellainen?"
"Niin; minähän onnettomuudeksi satuin sanomaan, että hän oli lyönyt
isäsi kuoliaaksi. Sellaista ei pidä sanoa, sillä sitä ihminen ei
koskaan unohda."
"Olisi kai se muutoinkin häneen koskenut yhtä kovasti."
"Eihän sitä tiedä, olisi kai se saattanut muutoinkin... eihän sitä
tiedä; mutta kumminkin hän parisen kertaa on sanonut minulle: 'Kunhan
sinä, äiti, et olisi sanonut niitä sanoja'."
Jörgen oli ääneti.
"Minun on häntä niin kovin sääli; minä kun kuitenkin pidän Ollista
niin paljon." Tummissa silmissä kiilsi kyyneleitä, joita ne koettivat
pakottaa takaisin, mutta yhtäkkiä ne murtautuivat ripsien yli ja
viilasivat kasvoja pitkin. "Hän on aina ollut minulle hyvä mies, niin,
sitä hän on ollut — hän on aina ollut minulle niin hyvä."
Jörgen laski kätensä anoppinsa käden päälle, joka makasi pöydällä.
Tiina oli sillävälin saanut tukkansa sileäksi kammatuksi ja seisoi
puodissa odottaen, että hän saisi tervehtiä luutnanttia tuttavallisella
nyökäyksellä; mutta onnettomuudeksi vei rouva Konge vieraansa ulos
makuukamarin ja kyökin kautta.
Kyökissä jätti rouva Konge vävylle hyvästi, pyytäen häntä vieläkin
kerran, ettei hän puhuisi Ollille isästään. Ja sitten hän meni takaisin
askareihinsa otsa vakavana ja suu kiinni puristettuna.
Olli Konge lapioi lunta nurkassa.
"Eiköhän äitisi voisi nauttia hyvää portviiniä, sellaista, joka maksaa
3 kruunua pullo?" hän kysyi.
"Kiitos, en luule..." Jörgen huomasi, että hänen silmävalkuaisensa
kovasti punottivat, kun hiushienot suonet verkon tapaisesti levisivät
niiden yli.
"Minä voisin hankkia hänelle hyviä omenoitakin", tarjosi Olli.
"Kiitos, mutta sen pahempi hän ei voi mitään nauttia."