»Opetanko minä sinua väärin?»
»Ei; kyllä minä hyvin tiedän, että se on oikein; mutta se on toisinaan
niin vaikeata — se, jota opetat minulle.»
Nyt kuului ravakoita askeleita portaissa.
Mikä nyt?
Emil ryntäsi huoneeseen, puoli alastonna, kalpeana ja silmät
selkiselällään.
»Lapsi!» huudahti äiti.
»Isä istuu ylhäällä ja itkee.»
Äiti käänsi kasvonsa Jörgeniin ja hänen silmissään oli katse, jota
Jörgen ei koskaan sitten unohtanut, katse, täynnä tuskaa ja iloa ja
rukousta.