VALBORG. Signe!
SIGNE. -- joka jo on lahjoittanut niin monet mainiot rukkaset, saapi
nyt vihdoinkin viimeisiinsä parin oikein punaisia käsiä -- hahahaha!
HAMAR. Sannaes'inkö?
SIGNE. Niin! -- (viittaa ulos ikkunasta) Tuollapa onkin syntipukki! Hän
odottaa sua, Valborg odottaa, kunnes sinä haaveksien, kukkavihko
kädessä, käyt häntä vastaan -- niin, aivan siten, kuin äsken tulit
tänne.
ROUVA (nousee). Eipä -- isää hän odottaa. Hän on siis nähnyt isän.
(Menee verannalle, vasemmalle).
SIGNE. Kas -- oikein -- isä tulee todellakin; -- Voilakan seljässä.
HAMAR (äkkiä). Voilakan! -- Tule, mennäämpäs tervehtimään Voilakkaa!
Pian nyt!
SIGNE. E-e-n!
HAMAR. Etkö sinä tahdo tervehtiä Voilakkaa? -- Kavalleristin vaimon
pitää rakastaa hevoista lähinnä miestään!
SIGNE. Ja kavalleristin itse vaimoaan lähinnä hevoistaan.
HAMAR. Mitä? -- Oletko sinä mustasukkainen Voilakkaan?
SIGNE. Mitä vielä -- tiedänhän aivan hyvin, ett'et sinä koskaan ole
pitänyt minusta niin paljon kuin Voilakasta.
HAMAR. Tule nyt! (nostaa hänet tuolista).
SIGNE. Mutta min'en pidä Voilakasta ollenkaan.
HAMAR. No hyvä! -- Minä menen yksinäni!
SIGNE. Äl' -- älä -- älä -- sitte tulen minä mukaasi!
HAMAR (Valborg'ille). Etkös sinäkin tule tervehtimään Voilakkaa?