He lähtivät ja odotettuaan minutin, pari, lähti Montague alas.
Elevaattorin pysähtyessä seuraavan kerroksen kohdalla näki hän
miesryhmän, jossa olivat Duval, Ward ja Prentice. Tämä oli
kuolonkalpea, ei sanonut mitään, vaan meni käytävään. Montague teki
äkkipäätöksen ja meni perässä. Tämän astuessa ovesta ulos tervehti
hän tätä sanoen: "Hyvää iltaa, kenraali."
Toinen tuijotti häneen kuin pökerryksissään, sanoi sitten: "Oh,
Montague, kuinka voitte?"
"Hyvin vain."
Nähdessään odottavain autojen joukossa kenraalin limousine-vaunun
kysyi hän: "Mihin menette?"
"Kotiin."
"Saanko tulla mukaanne; minulla olisi asiaa?"
"All right", sanoi kenraali ja Montague auttoi hänet vaunuun astuen
itse perässä. Katseltuaan sivusta hetken tuijottavaa tuttavaansa
sanoi hän: "Miksi annoitte niiden houkutella itsenne siihen?"
"Mitä?"
"Kysyn, miksi annoitte houkutella itsenne?" Ja kun toinen tuijotti
yhä häneen, sanoi hän: "Minä tiedän, mitä tapahtui siinä kokouksessa."
"Mitä tarkoitatte?"
"Tiedän mitä teidät saatiin lupaamaan. Nehän tuhoavat Gotham Trustin."
Typertyneenä kuiski kenraali: "Kuinka? Mitä? Kuka kertoi? Mistä
voitte --" Ja vihdoin pääsi häneltä: "En voinut sitä auttaa."
"Voittehan olla poissa niiden pelistä."
"Ne pelaavat sen kumminkin. Ja kuinka kauan kestäisin, jos
kieltäytyisin?"
"Mutta ajatelkaa mitä se merkitsee. Mikä turmio! Ja te saatte sen
niskaanne."
"Tiedän, tiedän", huusi kenraali kuin tuskassa. "Älkää luulko, etten
ole taistellut. Mutta minä olen aivan avuton. -- En olisi uskonut
tällaista hetkeä eläväni. Halveksia itseään ja olla koko maailman
halveksima. Luulette että minä olen vaikutusvaltainen mies, johtaja
suuressa liikkeessä, johon ihmiset luottavat. Erehdys. Minä olen
nukke -- häpeä nimelleni."
Äkkiä painoi hän kasvonsa kämmeniinsä, ettei Montague näkisi hänen
tuskaansa. He vaikenivat kauan. Montague oli kauhusta mykkänä. Hän
tunsi olevansa liikaa siinä. Vihdoin nosti kenraali päänsä ja itsensä
halliten sanoi: "Olen osani valinnut ja pelaan sen loppuun. Miltä
minusta tuntuu, se ei merkitse mitään."
Montague ei sanonut mitään ja kenraali jatkoi: "Ei minulla ole
oikeutta itseäni kaunistella. Olen Dan Watermanin mies ja täytän
hänen käskynsä."
"Mutta kuinka olette siihen joutunut?"
"Muuan ystäväni järjesti Republic Trust Yhtiön. Hän pyysi minua
johtajaksi, koska nimestäni oli hyötyä. Suostuin, sillä luotin
häneen. Hoidin liikettä menestyksellä, kunnes kolme vuotta sitten
toiset ostivat liikkeen valtaansa. Silloin tuli pula. Minun olisi
ollut erottava. Mutta minun täytyi ajatella perhettäni ja ystäviäni,
joita en voinut jättää. Ja minä jäin paikalleni -- nukeksi. Ja nyt on
myöhä."
"Ettekö voi erota nyt?"
"Nytkö, kriitillisimmällä hetkellä, jolloin ystäväini kohtalo
riippuu minusta? Se olisi mieluisinta vihollisilleni, jotka silloin
sysäisivät syntinsä minun niskaani. Joutuisin Stewartin ja Ryderin
asemaan."
"Ymmärrän", sanoi Montague hiljaa.
"Nyt kun pula tuli, sain tietää, kuka on todellinen isäntäni. Minua
käsketään ja minä tottelen. Ei kukaan uhkaa; ymmärrän ilmankin.
Oi, herra Montague, jos voisin kertoa osankaan siitä, mitä olen
tässä kaupungissa nähnyt. Mitä tekoja on miehillä teetetty ja mitä
törkeyksiä heidän syykseen pantu. Ja he ovat olleet yhteiskunnan
palveluksessa kunnialla harmaantuneita miehiä. Hirveätä!"
Hetken vaitiolon jälkeen kysyi Montague: "Ja te ette voi tehdä
mitään?"
"En mitään."
"Sanokaa, onko laitoksenne terve?"
"Täysin."
"Ettekö ole tehnyt mitään kunnotonta?"
"En."
"Miksi sitten pelkäätte Watermania?"
"Koska olen vastuussa sijotusten 80 prosentista ja minulla on vain 5
pros. reservejä. On valittava Ryderin ja itseni välillä. Ja hän saa
taistella taistelunsa yksin."
Ei ollut muuta sanottavaa. Kuului vain auton hyrinää sen kiitäessä
pitkin Broadwayta. Montague ilmoitti lähtevänsä ensi kulmasta ja
kenraali painoi nappia.
"Hyvää yötä, kenraali."
"Hyvää yötä", vastasi kenraali heikolla äänellä, kättä ojentamatta.
Ja auto kiiti edelleen.
Montague meni kävellen Riverside Drivelle ja nousi Lucyn asuntoon.
Eteismieheltä kysyi hän:
"Onko rouva Taylor kotona? Asia on hyvin tärkeä."
"Minä katson."
Lucy tuli itse ovelle. Hän oli iltapuvussa ja hänen kasvonsa
kuvastivat onnettomuutta. "Mitä on tapahtunut, Allan?" Ja kun tämä
oli tullut sisään, uudisti hän kysymyksensä.
"Lucy, tiedätkö missä Stanley Ryder on?"
"Kyllä. Huonoja uutisia?"
"Niin. Hänet on löydettävä heti." Lucy mietti hetken, sanoi sitten:
"Hän on tuossa huoneessa."
"Kutsu hänet tänne."
Lucy teki sen ja Ryder tuli. Hän oli kalpea ja kadonnut oli hänen
ylimyksellinen ryhtinsä. Montague puhui:
"Herra Ryder, olen juuri saanut tietooni teitä koskevia uutisia.
Huomisaamuna on teillä johtokunnan kokous, jossa ilmoitetaan, että
pankki, joka hoitaa Gotham Trust Yhtiön asiat, lopettaa sen."
Ryder retkahti kuin ammuttu; hänen kasvonsa vihertyivät. Lucy
kiljahti. Montague jatkoi: "Tietoni on täysin varma. Ne ovat
päättäneet tuhota teidän laitoksenne."
"Kutka?" änkytti Ryder tuoliin nojaten.
"Duval ja Waterman."
"Dan Waterman!" huudahti Lucy kauhusta tuijottavin silmin.
"Niin, Lucy."