Kesä kului. Elokuun lopulla tuli Alice Newportista ostoksille,
ennen kuin menisi Prenticen huvilaan Adirondackin vuorilla. Täällä
huvitteli seurapiiri taas erilailla. Heillä oli hienot palatsit
erämaassa ja elettiin siellä muka maalaiselämää, johon kuului kaikki
sivistysylellisyydet. Sitä varten tarvittiin erikoinen pukuvarasto,
koirannahkasaappaat ja vuoristohameet -- kaikki värikästä ja
kallista. Rva Vivie Pattonista kerrottiin, että kun hänen
miehensä moitti hänen pukulaskujaan ja kehotti häntä pukeutumaan
yksinkertaisesti, oli rva sanonut: "Hyvä, minä tilaan heti sarjan
yksinkertaisia pukuja."
Alice oli yhden illan kotona ja tarinoi serkkunsa kanssa. "Allan",
sanoi hän, "minusta tuntuu kuin aikoisi Harry Curtis kosia minua."
"Olen epäillyt sitä", sanoi Montague hymyillen.
"Harry pelkää, että sinä et pidä hänestä; onko se totta?"
"Ei aivan."
"En ymmärrä. Katsotko, että minun ei pitäisi ottaa häntä."
Montague katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Oletko päättänyt ottaa
hänet?"
"En voi sanoa päättäneeni."
"Jos olet, ei tietysti maksa puhua."
"Kerro mitä teidän kesken on tapahtunut", huudahti tyttö.
"Hän vain menetteli liikeasioissa tavalla, jota minä en hyväksy.
Toiset tekevät samoin -- se on hänen puolustuksensa."
"Hänen on ansaittava elantonsa", sanoi Alice.
"Tiedän. Ja jos hän menee naimisiin, on hänen ansaittava enemmän,
painuttava syvemmälle huijaukseen."
"Mutta mitä teki hän sitten?" kysyi Alice huolestuneena. Montague
kertoi hänelle jutun.
"Mutta, Allan, en minä ymmärrä, mitä siinä on niin pahaa. Eivätkö
Ryder ja Price omista sitä rataa?"
"Omistavat osan ja toiset toisen osan."
"Ne toiset saavat pitää hyvänään, kun kerran rupeavat tällaisten
miesten kanssa tekemisiin", selitti tyttö.
"Et ymmärrä liikeasioita etkä tätä tapausta. Curtis valittiin
johtokuntaan -- hän otti vastaan luottamustoimen."
"Jos ei hän olisi siihen ruvennut, olisi Price pannut jonkun toisen.
Vaikken ymmärräkään näitä asioita, mutta ei minusta ole oikein
moittia nuorta miestä, jonka on raivattava tiensä, siitä että hän
tekee mitä kaikki muutkin. Tietysti sinä tiedät omat asiasi, mutta
minusta tuntuu kuin sinä aina etsisit tuollaisia turhantarkkuuksia."
Montague hymyili surumielisesti. "Tuo kuulostaa hyvin siltä, mitä
hänkin sanoi, Alice. Luulenpa että olet sittenkin päättänyt ottaa
hänet."
Alice lähti Oliverin seurassa, joka meni Bertie Stuyvesantin
matkittuun ritarilinnaan. Betty Wyman oli myös siellä ja Oliver
aikoi olla koko kuukauden. Mutta kolme päivää myöhemmin sai Montague
häneltä sähkösanoman, että olisi kotona määräaikana. Hän arvasi asian
ja teki päätöksensä. Kun veli tuli sisään, sanoi hän: "Joko tuli
taas?"
"Jo."
"Taas -- varma asia."
"Varma. Tuletko mukaan?"