"Sen jutun tuntee Bates'in lakimiesystävä. Silloinen upseerikomitea
tuomitsi hallitukselle tulevaksi korvausta 600,000 dollaria, mutta
juttu vedottiin Yhdysvaltain presidenttiin ja hän myi laivaston."
"Myi?" huudahti Montague.
Upseeri kohautti olkapäitään: "Niin minä sitä nimittäisin. Eräänä
päivänä näet Harrison piti puheen presidentin tullipolitiikan
puolesta ja seuraavana päivänä sai lakimies sanan, että korvausta
alennetaan 75 prosenttia."
"Ja sitten", lisäsi Bates, "tuli William Roberts Pittsburgista
ja osti demokraattipuolueen ja niin ei maa saanut korvausta
eikä tullialennuksia. Ja muutamia vuosia myöhemmin myi Harrison
laitoksensa Terästrustille ja Amerikan kansa on kiinnitetty hänelle
400 miljonasta."
Bates nojautui tuolinsa selkänojaa vasten. "Eipä ole tämä juuri
hauskaa sunnuntaijuttelua. Mutta sitä ei voi unohtaa. -- Naiset
tuhlaavat rahat pukuihin ja timantteihin ja miehet repivät maan
kappaleiksi kootakseen ne. Ja kansa sanoo, että joutilaat rikkaat
vahingoittavat vain itseään. Mutta minä sanon, että ne levittävät
turmelusta kaikkialle. Uskotteko sen, herra Montague?"
"Uskon."
"Katsokaa nyt näitä Uuden Englannin kaupunkeja. Kellä täällä on ollut
tarmoa, ne on menneet Lännelle, ja jälellä olevilla ei ole leukaluita
ollenkaan. Ja mihin tahansa tämä huvittelujoukko tulee, niin miehistä
se tekee majatalon pitäjiä ja lakeijoja, tytöistä tarjoilijattaria ja
prostitueerattuja."
"Oppivat ottamaan juomarahoja", sanoi luutnantti.
"Kaikki on suurkaupunkilaisten ostettavissa. Poliittisesti ei ole
Yhdysvalloissa turmeltuneempaa pesää kuin tämä Rhode Island -- ja
se on paljon sanottu. Ääniä saa ostaa kuin sillejä, eikä ole edes
pienintäkään puhdistuspuuhaa käynnissä, ei toivoakaan."
"Te puhutte katkerasti", sanoi Montague.
"Minä olen katkera", selitti Bates. "Mutta se ei purkaudu usein. Me
lehtimiehet tunnemme pelin. Me olemme kulissien takana ja näemme,
mitä sahajauhoja nukkien sisällä on. Meidän on tässä liejussa
työskenneltävä, mutta minä vakuutan, että monet meistä eivät pidä
siitä. Mutta mitä voimme me."
Hän kohautti olkapäitään. "Minä laadin tosia tarinoita, mutta
yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei lehteni niitä julkaise."
"Luulisi teidän lähtevän", sanoi toinen hiljaa.
"Mitä parempaa voisin tehdä? Minun tiedossani ovat tosiasiat; ja
väliin tulee räjähdys, jolloin saan näyttää ne. Ajattelen kun niitä
edes toisinaan esittelee kansalle, ne toki vihdoinkin tekevät jotain.
Kerran tulee mies, jolla on omaatuntoa ja ääntä ja jota ei osteta.
Ettekö luule niin, hra Montague?"
"Kyllä. Niin on tapahtuva."