Seuraavana aamuna oli Montague John S. Pricen puheilla tämän Wall
kadun toimistossa. Hän otti tarjouksen vastaan ja iltapäivällä kävi
hän William E. Davenantin lakiasiain toimistossa. Siellä häntä
tervehti Harry Curtiss innokkaasti sanoen: "Olipa hauska, että
tulitte tähän juttuun mukaan; meille tulee vähän yhteistä työtä."
Davenantin toimiston neuvotteluhuoneessa istuivat Ryder, Price,
Montague, Curtiss ja Davenant. Tämä oli Mailmankaupungin parhaiten
palkattuja trusti-lakimiehiä. Hän oli laiha mies, jonka vaatteet
roikkuivat kuin variksenpelätin. Toinen hartia oli toista ylempänä ja
kapeat, hermostuneet kasvot olivat aina eteenpäin urkkimassa. Tarkat
silmät kertoivat levähtämättömäin aivojen työtä. Hänen arveltiin
ansaitsevan neljännesmiljonan vuodessa ja hän kehui, ettei hänen
neuvojaan noudattaneen rahojen tekijän koskaan tarvinnut niistä
luopua.
Omituinen vastakohta edelliselle oli Price, joka näytti hyvin
puetulta nyrkkeilijältä. Hänen kasvonsa olivat lihavan pyöreät,
mutta alaleuan liian lihan alta näkyi rautatahtoisen miehen leuka.
Oli helppo uskoa, että Price oli tapellen tiensä avannut. Hän puhui
terävästi ja leikkasi lyhyesti asian ytimen kuin kirurgin veitsellä.
Ensi asiana oli Montaguen Etelänmatka. Ei ollut tarpeen ostaa enempää
sen rautatien osakkeita, sillä jos he saisivat uudet osakkeet, oli
heillä haluamansa hallinta käsissään. Montaguen piti vain puhutella
tuttuja osakkeenomistajia ja kertoa saaneensa joitakin Pohjoisen
kapitalisteja harrastamaan heidän rataansa, ja kustantavat he
korjaukset ehdolla, että heidän johtokuntansa valitaan. Price esitti
sen ehdokkaat: "Montague, Curtiss, Ryder ja hän itse sekä kolme
miestä, jotka olivat ennenkin olleet mukana". Kahteen paikkaan sai
Montague hommata vaikutusvaltaisimmat osakkeenomistajat. "Se tekee
miellyttävän vaikutuksen", sanoi Price, "ja onhan meillä enemmistö."
Oli hyväksyttävä miljonan dollarin obligatsionilaina, jonka Gotham
Trust Yhtiö toimittaa; sekä uusi osakesarja, kaksikymmentätuhatta,
jotka tarjottiin nykyisille osakkeenomistajille 50 sentillä dollaria
kohti. Montaguen piti laittaa niin, että hänen ystävänsä ostavat,
mitä edellisiltä jää. Hänen piti pitää tuuma salassa; samoin
osakkaiden nimet. Price selitti, että oli tarkotus saada käsiin
edellisiä maanmittauksia koskevat paperit ja silloin oli lähdettävä
otaksumasta, että nykyinen radan hallinto on kiero.
Seuraava kysymys koski radan lupakirjaa. "Kun minä toimitan
lupakirjan rautatielle", sanoi Price, "niin saan sellaisen,
joka oikeuttaa minut tekemään mitä tahansa hammastikkutehtaasta
ilmapurjehdukseen asti. Mutta Northern Missisippi radan
rakentajahupsut saivat luvan rakentaa radan Atkinista Opalaan, ei
muuta. Siellä ollessanne, hra Montague, voitte hommata sen läpi
eduskunnassa."
Montague mietti hetken, sanoi sitten: "En luule voivani paljoa
vaikuttaa eduskuntaan."
"All right", sanoi Price ilkeästi, "me hommaamme vaikutusvälineet."
Nyt puhui Davenant: "Emmeköhän voisi ajaa asiaa läpi Northern
Missisippiä mainitsematta. Jos teräsherrat saavat vainun tästä,
alkavat he rettelöidä, ja kuvernööri on heidän miehiään. On saatava
laki, joka oikeuttaa minkä tahansa liikenneyhtiön, jolla on niin ja
niin vanha lupakirja, jatkamaan rataansa määräehdoilla. Minä voin sen
kirjoittaa."
"Hyvä on", sanoi Price.
Niin käytiin asiat läpi kohta kohdalta. Price esitti lyhyesti
Montaguen tehtävät. Kaksi viikkoa oli yhtiökokoukseen ja oli hänen
lähdettävä seuraavana päivänä.
Kokouksen jälkeen kysäsi Montague junassa Harry Curtiss'ilta: "Mitä
sanoi Davenant siitä kuvernööristä?"
"En tiedä paljon siitä asiasta, mutta siellä on ollut jotain
agitatsionia rautateitä vastaan ja Waterman teräsherroineen pani
Hannis'in kuvernöörin paikalle tyhjäntoimittajaksi."
"Merkillistä", sanoi Montague, "kuvernööri Hannis oli isäni ystäviä
ja hienoimpia miehiä, mitä tunnen."
"Epäilemättä. Ne panevatkin virkoihin niitä hienoja vanhoja herroja.
Hän tietenkään ei itse aavista, mitä hänellä teetetään. Tiedättehän,
että senaattori Harmon on valtionne oikea valtias."
"Olen kuullut sanottavan", sanoi Montague, "mutten ole välittänyt --"
"Välittäisitte, jos olisitte minun saappaissani. Olen ollut
Watermanin rautatieasioissa Etelässä ja sain kerran pari viedä
sanomia Harmonille. New Yorkissa tästä pelistä voi selvän saada."
"Ei se ole miellyttävää peliä."
"En ole minä sen sääntöjä laatinut", sanoi Curtiss. "Ymmärrän
tunteenne. Niin minunkin kävi, kun tulin opistosta pää täynnä
siveysopin sääntöjä. Jouduin New York ja Hudson radan lakitoimistoon.
Siellä oli vahingonkorvausjuttu. Päämieheni Corbin antoi minulle
paperit ja listan, jossa oli valtion ylituomarien nimet. 'Vie juttu
jonkun punasella merkityn osastoon', sanoi hän, 'ne ovat meidän
tuomareitamme. Ajatelkaas! Minä viaton kuin keväinen kananpoika'."
"Mutta eikö tuollainen lopulta paljastu?" kysyi Montague.
"Kuka todistaa!"
"Mutta jos sama tuomari aina ratkaisee rautatien eduksi --"
"Jättäkää se asia tuomarin huoleksi. Väliin hän ratkaisee rautatietä
vastaan, mutta siten, että ylioikeus kumoo, ja silloin käräjöitsijä
on jo kyllästynyt ja heittää sikseen. Tai käy näin: minä esitin
yksitoista väitettä, jotka kaikki tuomari kumosi; mutta hän antoi
valamiehille ohjeet minun hyväkseni. Ylioikeuksissa nähdään nyt
tuomarin antaneen kaikki mahdolliset edut hävinneelle puolelle, ja
kun siellä ei ole todistajia, antavat ne päätöksen pysyä. Monta on
keinoa."
"Eipä siinä näy oikeudelle paljoa tilaa jäävän."
"Hitto vie", huudahti Curtiss. "Jos olisitte ollut näissä asioissa
niin kauan kuin minä ja nähnyt ne veijarit, jotka yrittävät rosvota
rautateitä, ette puhuisi oikeudesta. Niitä on ihmisiä, jotka eivät
muuta tee, kuin keräilevät juttuja rautateitä vastaan ja hankkivat
todistajia."
Montague istui hetken aatoksissaan. "Kuvernööri Hannis!" mutisi hän.
"En ymmärrä."
"Kysykää Davenantilta. Ehkei asia olekaan niin paha kuin oletan.
Davenantilla on oma käsityksensä kuvernööreistä. Joitakin vuosia
sitten oli hän Albanyssä hankkimassa allekirjotusta erääseen
lakiin. Kuvernööri jätti hänet hetkeksi toimistoonsa ja hän näki
tämän laatikossa viisikymmentä uutta tuhannen dollarin seteliä
kuoressa. Hän pani sen taskuunsa, ja kun kuvernööri palattuaan
vielä kieltäytyi, otti hän kuoren esille ja sanoi: tässä on, jos
kirjotatte; jos ette, näytän minä sanomalehtimiehille ja kerron
jotain niistä. -- Silloin kalpeni kuvernööri ja siinä paikassa
kirjotti nimensä lain alle. Ymmärrätte, miksi Davenantilla on omat
ajatuksensa kuvernööreistä."
"Sitä kai Price tarkotti sanoessaan, että hän hankkii
vaikutusvälineet."
"Sitä juuri."
"En oikein pidä suunnitelmasta."
Nuori mies kohautti olkapäitään. "Minkäs teet? Valtiolliset
puoluekoneistomme ja viralliset toimipaikkamme ovat pikkumiesten ja
lahjusrenkien käsissä. Ja mitä niiltä haluat, maksa, kuten muussakin
liikehommassa. Niinkuin nyt tässä asiassa. Me haluamme rakentaa
rautatien. Tärkeä homma. Mutta me saisimme juosta eduskuntain
portaita viisikymmentä vuotta saamatta lupakirjaa, jos emme rasvaisi,
ja mitä tekisi Terästrusti sillaikaa?"
"Mutta mihin johtaa tällainen?"
"En tiedä. Luulen, että jonain päivänä on liikemiesten käytävä
käsiksi politiikkaan ja hoidettava valtion asioita liikeperiaatteiden
mukaan."
"Tuo kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eikö se merkitsisi
tasavaltaisten laitostemme kukistusta?"
"Siltä näyttää. Mutta mitä muuta voi tehdä?"
Kun vastausta ei kuulunut, kysyi Curtiss uudelleen: "Onko tiedossanne
parannuskeinoa?"
"Ei", sanoi Montague, "mutta, koetan ajatella. Sen sanon, että
tasavalta on minulle kalliimpi kuin business, johon vasta olen
astumassa. Ja jos ristiriita tulee, saa liike-elämä väistyä."
"Hyvä on. Mutta älkää puhuko siitä Davenantille."
"Miksei?"
"Hän on vanhoillinen demokraatti ja pitää juhlapuheita. -- Tässä on
minun asemani. Hyvästi."