Eräänä päivänä kuukautta myöhemmin sai Montague hämmästyksekseen
kirjeen Stanley Ryderiltä.
"Sopiiko teidän pistäytyä tänään konttorissani?" seisoi siinä.
"Haluaisin puhella eräästä liikeasiasta, jota luulisin teidän
harrastavan."
"Ehkäpä haluaa hän ostaa Northern Missisippi osakkeeni", sanoi hän
itsekseen ja ilmoitti puhelimitse tulevansa.
Ensi kerran meni hän Gotham Luottoyhtiön taloon ja hämmästyi sen
loistoa -- korkeat pronssiovet ja marmoriseinät. Ryderin oma toimisto
oli hieno ja loistava ja hän itse ylimyksellisen kohtelias.
Hän tervehti ystävällisesti ja puheli hetkisen markkinain tilasta ja
liikeasemasta samaan aikaan pyöritellen kynää kädessään ja tarkaten
vierastaan. Vihdoin sanoi hän: "Herra Montague. Olen suunnitellut
yritystä, joka voisi kiinnittää mieltänne."
"Halusta kuulisin, mikä se on", sanoi Montague.
"Tietysti tiedätte, että ostin rva Taylorilta hänen Northern
Missisippi rataosakkeensa. Ostin ne, koska olin sitä mieltä, että
rataa olisi kehitettävä ja arvelin saavani joitakin henkilöitä
innostumaan asiaan. Nyt olenkin ne löytänyt ja arvelen, että
suunnitelma on jo laadittu."
"Todellakin", sanoi toinen mielenkiinnolla.
"Tarkotus olisi jatkaa rataa sen vanhan suunnitelman mukaan, jonka
tunnette. Ennenkuin ryhdyimme asiaan, tarjosimme osakkeenomistajille
kohtuullisen hinnan ja meillä on nyt viisi tuhatta osaketta lisää.
Ne hinnat olivat vähän korkeat katsoen parannussuunnitelmaimme
kustannuksiin. Nyt aiomme esittää jälellä oleville
osakkeenomistajille uuden tarjouksen. Ensi kuussa on osakkaiden
vuosikokous. Siellä tulee esille ehdotus kahdenkymmenentuhannen
lisäosakkeen ulosannosta sillä ehdolla, että mitä entiset
osakkeenomistajat eivät niistä ota, se tulee meille. Koska otaksun
että vain harvat heistä ottavat, joutuu rata meidän haltuumme;
ymmärrätte, että syntikaattimme ei voi puuttua asiaan, jollei se saa
kontrollia."
Montague nyökkäsi hyväksyvästi.
"Tuossa kokouksessa esitämme ehdokaslistamme johtokunnan vaalia
varten, ja kun toivomme sen olevan kaikkein osakkaiden etua silmällä
pitäen laadittu, se myös hyväksyttänee. Arvelemme, että radan
suhteen on noudatettava uutta menettelyä ja siksi on johto kokonaan
uusittava; jos osakkaiden enemmistö hyväksyy suunnitelmamme,
asetetaan uusi presidentti."
Ryder pysähtyi kuin antaakseen tuon tiedon painua kuulijansa mieleen;
sitten hän katsoen tähän tarkasti lisäsi: "Ehdotuksemme on, että
te, hra Montague, autatte meitä saamaan tämän suunnitelman läpi.
Ensiksikin haluaisimme, että esiintyisitte edustajanamme neuvotellen
varsinaisten lakimiestenne kanssa. Teidän olisi yksityisesti otettava
selkoa radan osakkeenomistajilta, selostettava heille suunnitelmamme
ja taattava hyvä tarkotuksemme. Jos voisitte ottaa tämän tehtävän,
panisimme teidät ehdokkaaksi johtokuntaan ja kun saamme asiat
käsiimme, tulisi teistä radan presidentti."
Montague hätkähti sisällään, mutta hän oli oppinut pysymään
ulkonaisesti tyyneenä. Hän istui hetken ajatuksissaan.
"Hra Ryder", sanoi hän, "tämä esitys hämmästyttää minua hieman ja
nähdessäni, ettette paljoa tunne minua --"
"Tunnen paremmin kuin luulettekaan, hra Montague", sanoi toinen
hymyillen. "Olkaa varma, että minä en olisi tehnyt teille tätä
esitystä, jollen olisi asiaa tutkinut ja tullut vakuutetuksi siitä,
että te olette sopiva henkilö."
"Hauskaa kuulla, mutta pyydän muistuttaa, että en ollenkaan tunne
rautatiealaa --"
"Se ei ole välttämätöntä", kuului vastaus. "Kykyjä voi ostaa
markkinoilta. Me tarvitsemme vakavan, huolellisen miehen ja
ennen kaikkea, täysin rehellisen; sellaisen, joka voi saavuttaa
osakkeenomistajain luottamuksen ja pitää sen. Mielestämme on teillä
nämä ominaisuudet. Sitten olette te tunnettu paikkakunnalla ja
ympäristöllä."
Montague mietti pitempään. "Tarjous on hyvin minua imarteleva", sanoi
hän sitten, "ja minun tarvitsee tuskin sanoa, houkutteleva. Mutta
ennenkuin voin vakavasti asiaa ajatella, haluaisin tietää, kutka ovat
tämän syndikaatin jäsenet."
"Miksi tarvitsisi teidän tietää sitä."
"Kun annan nimeni tämän suunnitelman pantiksi, täytyisi minun tietää,
millaisten miesten kanssa olen tekemisissä." Montague katsoi tiukasti
Ryderin silmiin.
"Ymmärrätte kyllä", vastasi tämä, "että tällaista asiaa on varovasti
valmistettava. Emme voi julkisesti selittää, mitä aiomme tehdä.
Meillä on vihollisia."
"Kaikki mitä puhutte minulle, jää tietysti tiedokseni", sanoi
Montague.
"Pidetään se sovittuna. Mutta ensinnä olisin halunnut tietää,
voisitteko ryhtyä tällaiseen asiaan."
"En näe syytä, miksen voisi."
"Minusta näyttää", sanoi Ryder, "kuin puhuisivat tämän ehdotuksen
edut itse puolestaan. Kyseessä on suuri yleisluontoinen edistysaskel:
lamassa oleva ja itse asiassa vararikkoinen rata pannaan uuteen
kuntoon. Se saa rehellisen ja tarmokkaan hallinnon, uuden
liikennelähteen. Missisippi Teräsyhtiön liike kasvaa erikoisen
nopeasti, kuten tiedätte. Kaiken tämän takia ei suunnitelman
suotavuudesta voi olla epäilystä."
"Se on totta", sanoi Montague, "ja siksi haluaisinkin tavata nuo
asiaa harrastavat henkilöt; ja jos hyväksyn heidän suunnitelmansa,
liityn kernaasti heihin ja teen voitavani sen menestymiseksi. Kuten
kai tiedätte, on minulla viisi sataa osaketta itselläni ja haluaisin
siis päästä osakkaaksi syndikaattiin."
"Sitäpä juuri aioin esittääkin teille", sanoi toinen. "Ja voinpa
sanoa, että tuuma on etupäässä omani ja maineeni on sen takeena. Ja
Gotham Luottoyhtiö antaa luottoa mahdollisimmassa määrin."
Ryder sanoi tämän hieman loukkaantuneena ja Montague arveli olleensa
ehkä hieman kiihkeä. Ei kukaan voinut Ryderin konttorissa välttää
sen mahtavaa vaikutusta; kaikitenkin tuntui täällä, kuin olisivat
sen seitsemän-kahdeksankymmentä miljoonaiset sijotukset todellista
omaisuutta ja tuo kirkas, ylhäinen herra niiden isäntä. Ja mitä
oli Montaguella epäilyksiinsä perustetta muuta kuin joutilaan ja
kyynillisen Seurapiirin juorut?
Ja mitä epäilyksiä hänellä olikaan, hetken ajattelu vakuutti
hänelle, että missisippiläiset tuttavat eivät niitä tuntisi. Jos hän
menisi sinne takanaan Stanley Ryderin ja Gotham Luottoyhtiön nimi,
otettaisiin hänet loistavana voittajana vastaan ja kaikki vanhat
tuttavat noudattaisivat hänen neuvojaan.
Ryder odotti hetken, ehkäpä antaakseen näiden mietteiden painua
hänen mieleensä. Sitten jatkoi hän: "Otaksun, hra Montague, että
tunnette Missisippi Teräsyhtiön aseman. Teräsalalla on asema
omituinen. Hintoja pidetään aivan teennäisen korkealla, ja Trustin
kilpailijoillakin on tilaisuus nostaa suuria voittoja. Mutta jotka
sille alalle nyt menevät, ne eivät pääse pitkälle. Eivät voi
saada luottoa; tilauksia voi tulla tukuttain, mutta Wall kadulta
eivät he saa apua. Voimakkaat edut ovat heitä vastassa, heidän
papereittensa hintaa alennetaan markkinoilla ja salaperäisiä huhuja
leviää. Oikeusjutuilla vikuutetaan heidän luottoaan ja väliin katoaa
heiltä tarpeellisia papereita, tärkeät todistajat matkustavat
Europaan j.n.e. Tarmokkaimmat toimihenkilöt ostetaan heiltä pois,
konttoristit ja juoksupojat lahjotaan, ja heidän salaisuutensa
joutuvat vastustajain tietoon. Rautatiet kohtelevat heitä kierosti,
vaunuja ei anneta heille ja kaikellaista pikku kiusaa ilmenee
alinomaa. Sala-alennuksilla annetaan toisille etuja, kuten tiedätte.
Tuhansin keinoin tehdään riippumattoman terästehtailijan asema
mahdottomaksi. Ja nyt, hra Montague, tulisi tämä radanjatko suureksi
hyödyksi Terästrustin pääkilpailijalle. Uskon, että olette kylliksi
mailmanmies ymmärtääksenne, että tämä uudistus olisi tehty jo aikoja
sitten, jollei Terästrusti olisi saanut sitä estetyksi. Mutta nyt
pannaan se läpi kaikista trustin estelyistä huolimatta; ja luulenpa
teidän tahtovan olla mukana siinä taistelussa."
"Ymmärrän", sanoi Montague hiljaa, "ja te olette oikein otaksunut."
"Hyvä", sanoi Ryder. "Sitten ilmoitan teille, että syndikaatin takana
olen minä ja John S. Price, joka äsken on saanut käsiinsä Missisippi
Teräsyhtiön hallinnon. Voitte helposti saada selville Pricen maineen;
hän on ainoa mies, joka on kyennyt tekemään trustille todellista
vastarintaa. Missisippi Yhtiön liike on viime vuonna kasvanut
miltei kaksinkertaiseksi eikä ole sillä muuta rajaa kuin laitoksen
tuotantokyky ja ratojen mahdollisuus kuljettaa sen tuotteita. Tähän
suunnitelmaan olisi ryhdytty Yhtiön omissa nimissä, jollei sen pääoma
ja luotto olisi olleet niin tarkoin käytetyt. Price on hankkinut osan
pääomaa ja minä loput; ja nyt tarvitsemme rehellisen miehen, jolle
voi uskoa radan ja joka sen tekee yleisölle hyödylliseksi. Teidät
olemme valinneet, ja jos ehdotus on mieleenne, ryhdymme viipymättä
toimeen."
Minuutin parin kuluttua sanoi Montague: "Olen kiitollinen
luottamuksestanne, hra Ryder, ja esityksenne miellyttää minua, mutta
kun kysymys on näin tärkeä, pyydän huomiseen asti miettimisaikaa."
"Hyvä niin", sanoi Ryder.
Montaguen ensi ajatus oli kenraali Prentice. "Tulkaa luokseni, kun
neuvoa tarvitsette", oli tämä sanonut, ja hän meni tämän konttoriin.
"Tiedättekö mitään John S. Pricestä?" kysyi hän.
"En tunne häntä paljoakaan mieskohtaisesti", kuului vastaus,
"vaan maineeltaan. Hän on rohkea Wall kadun mies ja kuuluu hyvin
menestyvän."
"Price alkoi paimenratsastajana, mikäli tiedän", jatkoi kenraali
hetken kuluttua. "Sitten siirtyi hän kaivosalalle. Kymmenen
viisitoista vuotta sitten oli hän tunnettu hopeamies. Joitakin
vuosia sitten kerrottiin hänen kiertäneen Missisippi Teräsyhtiön
kontrolliinsa. Se oli hämmästyttävä uutinen, sillä tiedettiin Trustin
siihen pyrkineen. Hän näyttää saaneen aikaan välirauhan."
"Tuo kuulostaa hyvältä", sanoi Montague.
"Price on kasvanut kovassa koulussa", sanoi kenraali hymyillen.
"Hänellä on kieli kuin ruoskan siima. Muistan kun kerran oltaessa
Amerikan Rautauuniyhtiön saarnamiesten kokouksessa, se kun oli
pulassa, Price äkkiä nousi: 'Herra puheenjohtaja', sanoi hän, 'kun
tulen teollisuusyhtiön konttoriin ja näen osaketiksutuskoneen
presidentin tuolin takana ja sen edessä kuluneen maton, tiedän
kysymättä, missä vika on'."
"Mitä varten tarvitsette tietoja hänestä?" kysyi kenraali jutulleen
nauraen.
"Erästä yritystä vain, jossa olen osallinen."
"Hänet tuntee tarkemmin Harry Curtiss. William E. Davenant suorittaa
lakiasioita Pricelle."
"Vai niin", sanoi Montague, "koetan sitten ehkä tavata Harrya."
"Tiedän paremmankin henkilön", sanoi kenraali hetken ajateltuaan.
"Kysykää tuttavaltanne rouva Aldenilta; hän tuntee Pricen
persoonallisesti, luulen ma."
Montague lähetti tälle kirjelapun ja sai vastaukseksi: "Tulkaa
päivällisille. En mene mihinkään." Ja niin oli hän pian rva Aldenin
yksityisessä seurusteluhuoneessa istuen isossa nahkapäällystuolissa
ja kuunteli juttuja Missisippi Teräsyhtiön omistajasta.
"Johanny Price?" sanoi tuo mahtava rouva. "Kyllä tunnen hänet.
Kysymys on siitä, onko hän tuleva ystäväksi vaiko viholliseksi.
Hänen äitinsä oli irlantilainen ja hän on sen mukainen. Jos hän
teihin mieltyy, voi hän kuolla puolestanne; jos saatte hänestä
vihamiehen, saatte kuulla joukon sanoja, joita ette tienneet
kielessänne olevankaan. -- Tapasin hänet Washingtonissa ensi kerran
noin viisitoista vuotta sitten, jolloin veljeni oli kongressissa.
Kerroin teille kerran, kuinka Davy maksoi neljäkymmentä tuhatta ja
pääsi kongressiin. Oli demokraattisen vyöryn aika ja ne olisivat
voineet valita vaikka Reggie Mannin, jos olisivat halunneet. Olin
Washingtonissa sen talven ja Price oli siellä suuren lobbyjoukon
mukana taistelemassa vapaan hopean puolesta. Se oli ennen romahdusta
ja hopea oli vielä arvossa; ja Price oli Hopeakuningas. Näinpä sinä
talvena Amerikan hallituksen sisäpuolen, sen vakuutan."
"Kertokaapa siitä!" sanoi Montague.
"Demokraattipuolue oli valittu tullinalennuslupausten perusteella",
sanoi rva Alden, "ja se myi itsensä hynttyineen kaikkineen
suurille yhtiöille. Rahaa virtasi kuin vettä -- veljeni olisi
saanut tuhantensa takasin kolmin kerroin. Teräsherrat hallitsivat,
nähkääs -- William Roberts tuli Pittsburgista joka toinen päivä ja
väliaikoina käytti hän yksityistä telefoonijohtoa. Olen aina sanonut,
että Terästrusti työnsi tullihuijauksen Amerikan kansan niskoille ja
on pitänyt sitä siellä siitä pitäen."
"Mitä teki Price hopeakaivoksillaan?" kysyi Montague.
"Hän myi ne ja juuri viime nipukassa. Hän oli 1896 vaalitaistelussa
mukana ja kertoi eräänä iltana, että republikaanipuolue oli koonnut
10-15 miljoonaa vaalit ostaakseen. 'Se on hopean loppu', sanoi hän ja
myi niin pian kuin ennätti ja siitä pitäen on hän seikkaillut Wall
kadulla."
"Oletteko tavannut häntä?" kysyi rva Alden.
"En", kuului vastaus.
"Hän on luonne", sanoi rouva. "Davy kertoi, kuinka hän ensi kerran
tuli New Yorkiin taskut täynnä seteleitä. Ja hän pani ne menemään eri
tavalla. Sata dollaria kenkäin kiillottajalle ja muuta siihen tapaan.
Ja hän hurjisteli niin ettette voi aavistaa."
"Onko hän sen laatuinen mies?" kysyi Montagne.
"Hän oli. Mutta eräänä päivänä meni hän lääkärille ja tämä sanoi
hänelle jotain ja hän lopetti siihen paikkaan. Nyt ei hän maista
tippaakaan, elää aterialla päivässä ja juo kupin kahvia. Mutta
joukossa hän aina on. En tiedä, onko politiikkoa tai urheilijaa tässä
kaupungissa, jota Johanny Price ei tuntisi. Hän lörpöttelee heidän
kanssaan aamuyöhön, mutta en koskaan saa häntä kutsuihin. 'Minun
väkeni ovat ihmisiä', sanoo hän, 'teidän on sahajauhoja'. Kun joskus
tahdotte tutustua New Yorkiin, antakaa Johanny Pricen esittää itsenne
kirjatoukilleen ja rosvoilleen!"
Montague mietti hetken tätä kuvausta. "Jotenkin tuntuu minusta, kun
ei tällainen olisi satamiljoonaisen yhtiön presidentti."
"Niinpä kyllä", vastasi rouva, "mutta Price on pöytänsä ääressä
aikaisin ja reippaana ja jokainen konttoristi on myös paikallaan. Ja
jos luulette, ettei hän ole täysissä voimissaan, niin koettakaapa
petkuttaa häntä. Minäpä kerron hieman siitä taistelusta, jolla hän
sai Missisippi Teräsyhtiön." Ja hän kertoi. Se vaikutti sen, että
Montague istahti hänen pöytänsä ääreen ja kirjotti Stanley Ryderille:
"Tiedusteluni John S. Pricen suhteen ovat saattaneet minut siihen
käsitykseen, että hän tekee terästä. Sillä edellytyksellä, että minä
saan laittaa rautatien ja kuljettaa hänen terästään, olen päättänyt
ottaa vastaan tarjouksenne, tietysti jos ehdoista sovitaan."