"Eipä tietenkään", sanoi Hanson. "Hän myi ne kolme päivää sitten."
Ja voimatta pidättää tyytyväisyyden ilmettä, lisäsi hän: "Hän myi
ne Stanley Ryderille. Ja hän myi ne sadalla kuudellakymmenellä, jos
tahdotte tietää ja sai sadanneljänkymmenen velkakirjan kuudelle
kuukaudelle."
Montague oli kuin puulla päähän lyöty. Hän voi vain tuijottaa.
Toinen näki, että hänen hämmästyksensä oli todellinen ja hymyili
ivallisesti. "Teidän edustamanne henkilö on nähtävästi toiminut
ohitsenne", sanoi hän.
Montague nousi ja kumarsi kohteliaasti. "Pyydän anteeksi, hra
Hanson", sanoi hän hiljaa. "Vakuutan, etten tuntenut asiaa."
Kun mies oli lähtenyt, nojautui hän pöytäänsä ja tuijotti eteensä.
"Stanley Ryderille!"
Hän soitti ystävälleen: "Lucy, onko totta, että olette myynyt
osakkeet?"
Hän kuuli tämän hengähtävän. "Vastatkaa!" huusi hän.
"Allan, te suututte minuun --"
"Vastatkaa, oletteko myynyt ne osakkeet?"
"Kyllä, Allan; en tarkottanut --"
"En puhu asiasta puhelimitse", sanoi hän. "Pistäyn kotimatkalla
teillä. Olkaa kotona. Asia on tärkeä." Ja hän ripusti kuulotorven
paikoilleen.
Määräaikana tuli hän ja Lucy oli odottamassa. Tämä oli kalpea ja
hämillään, ei noussut tervehtimään, tuijotti vain hänen kasvoihinsa.
Montague oli synkkä. "Tämä juttu on ollut kiusallinen," sanoi hän,
"sitä on tarpeeton pitkittää. Olen tehnyt päätökseni, niin ettei
siitä keskustella. Teidän asioitanne en tästälähtien voi hoitaa."
"Allan!" huudahti Lucy.
Montaguella oli laukku, jossa olivat kaikki Lucyn paperit. "Toin
kaikki tänne. Tässä ovat tilit ja kirjeenvaihto. Kuka tahansa voi
ottaa niistä selvän."
"Allan, tämä on julmaa."
"Ikävä kyllä, mutta muuta ei voi tehdä."
"Mutta eikö minulla ollut oikeutta myydä osakkeitani Stanley
Ryderille?"
"Täysi oikeus myydä kelle halusitte. Mutta teillä ei ollut oikeutta
pyytää minua hoitamaan asioitanne ja sitten salata minulta, mitä
teette."
"Mutta vastahan minä myin kolme päivää sitten."
"Tiedän sen, mutta teidän olisi ollut heti ilmoitettava minulle.
Eikä siinä kaikki. Te koititte pitää minua käpälänä, jolla olisitte
siepannut kastanjat tulesta Stanley Ryderille."
Hän näki Lucyn hätkähtävän. "Eikö se ole totta? Hänkö teidät käski
urkkimaan sitä asiaa?"
"Kyllä hän se oli, Allan", sanoi Lucy. "Mutta ettekö ymmärrä pulaani?
En ole liike-ihminen enkä ymmärtänyt --"
"Te ymmärsitte, ettette ollut suora minulle. Siinä kaikki. Enkä voi
enää edustaa teitä. Stanley Ryder on ostanut osakkeenne ja hän on
oleva neuvonantajanne tästä lähtien."
Hän ei ollut aikonut keskustella asiasta, mutta hän näki, kuinka
syvästi Lucy oli loukkaantunut, ja vanha side piti vielä.
"Ettekö voi käsittää, mitä teitte minulle?" huudahti hän. "Kuvitelkaa
asemaani. Puhun hra Hansonille. Minä en tiedä mitään, hän tietää
kaikki. Hän tiesi, mitä te olitte saanut maksua, ja senkin, että
olitte ottanut velkakirjan."
Lucy tuijotti häneen silmät levällään. "Allan!" huokasi hän.
"Näette mitä se merkitsee. Sanoinhan, ettette voi tehdä mitään salaa.
Nyt on vain muutamain päiväin asia, kun kaikki saavat tietää, että
annoitte hänen tehdä kaiken tämän."
He vaikenivat kauan. Lucy tuijotti eteensä. Sitten hän äkkiä katsoi
Montagueen. "Allan!" sanoi hän. "Te -- ymmärrätte." Ja raivoisasti
purki hän: "Minulla oli oikeus myydä ne osakkeet. Ryder tarvitsi
niitä. Hän muodostaa syndikaatin ja kehittää sitä liikettä. Se oli
liikekysymys."
"En epäile sitä", sanoi Montague hiljaa, "mutta kuinka saatte
maailman uskomaan? Minä sanoin teille, mitä tapahtuu, jos rupeatte
Stanley Ryderin ystäväksi. Liian myöhään tulette huomaamaan, mitä
se merkitsee. Sen Watermanin jutun olisi luullut avaavan silmänne
näkemään, mitä ihmiset sanovat."
Lucy katsoi häneen kauhuissaan. "Allan!" rukoili hän.
"Mitä tahdotte?"
"Ette kai tarkota, että tuo tapahtui minulle, siksi että Stanley
Ryder on ystäväni?"
"Tietysti tarkotan. Waterman oli kuullut jutun ja ajatteli, että jos
Ryder on rikas, on hän kymmenen kertaa rikkaampi."
Montague näki punan kohoavan Lucyn kaulaan ja kasvoille. Tämä hykerti
käsiään hermostuneesti. "Oh, Allan! Tämä on hirveätä!"
"Ei minun tahdostani. Sellainen on mailma. Sain sen selville ja
koetin osottaa teille."
"Mutta se on kauheaa. En usko sitä. En antaudu. En ole niin raukka,
että hylkäisin ystävän tuollaisista syistä."
"Käsitän tunteenne", sanoi Montague. "Ja olisin apunanne, jos olisi
kyseessä joku muu mies kuin Stanley Ryder. Mutta luulenpa tuntevani
hänet paremmin kuin te."
"Ette tunne, Allan", vastasi Lucy. "Hän on hyvä mies. Häntä ei vain
kukaan ymmärrä --"
Montague kohotti olkapäitään. "Ehkei", sanoi hän. "Olen kuullut tuon
ennen. Moni on parempi kuin tekonsa, ainakin uskottelevat itselleen.
Mutta teillä ei ole oikeutta tuhota elämäänne säälistä Ryderiä
kohtaan. Hän on itse maineensa hankkinut, ja jos hän todella teistä
välittäisi, ei hän vaatisi teitä noin uhrautumaan."
"Ei hän ole vaatinut. Tein sen vapaaehtoisesti. Luotan häneen enkä
usko teidän kauheita juttujanne."
"Hyvä. Saatte siis kulkea tietänne."
Hän puhui tyyneesti, vaikka sydämmensä oli tuskaa täynnä. Hän tiesi
hyvin, millaisella puheella Ryder oli Lucyn tuohon asemaan saattanut.
Hän olisi voinut murskata sen kauniin kuvan, jonka Ryder oli
itsestään luonut; mutta hän ei hennonut. Vaistomaisesti käsitti hän,
että Lucy oli Ryderiin rakastunut ja ettei mitkään tosiseikat voisi
tätä järkyttää. Hän voi vain sanoa: "Saatte sitten itse kokea."
Ja sitten katsomatta enään tämän säälittäviin kasvoihin hän kääntyi
ja poistui kättä ojentamatta.