Vasta viikon kuluttua tapasi Montague Lucyn taas. Tämä tuli Alicen
luo välipalalle eräänä päivänä, kun hän sattui olemaan kotona
aikaisin.
"Eilen olin Frank Landisilla päivällisillä", sanoi Lucy. "Ja kenen
luulette minun tavanneen -- ystävänne, rva Winnie Duvalin."
"Todellako", sanoi Montague.
"Puhelin paljon hänen kanssaan ja pidin hänestä paljon."
"Hänen tuttavakseen on helppo päästä. Mistä puhuitte?"
"Kaikista asioista, paitsi yhdestä."
"Mitä tarkotatte?"
"Vai ette muka ymmärrä! Winnie rouva tietää, että olen ystävänne ja
kaikki, mitä hän puhui, oli tarkotettu teille; tunsin sen koko ajan."
"No mitä hän sitten sanoi?" kysyi Montague hymyillen.
"Hän haluaa tiedottaa teille, että hän on iloinen eikä kuihdu
takianne. Ja sitten hän kertoi harrastuksistaan."
"Kertoiko hän Babubananasta?"
"Mistä?" huudahti Lucy.
"Viimeksi kun tapasin hänet", sanoi Montague, "harrasti hän hinduja
ja puheli vain Swameista ja Gnaaneista ja sellaisesta."
"Ei hän nyt puhunut niistä."
"Kaipa hän on ne sitten jättänyt. Mitä hän nyt harrastaa?"
"Hän taistelee tieteellistä eläinrääkkäystä vastaan, harrastaa
antivivisektsionia."
"Anti-vivisektsionia?"
"Niin. Ettekö ole huomannut, että hänet on valittu jonkun seuran
kunnia-varapresidentiksi ja on hän lahjoittanut sille tuhansia
dollareita."
"Mahdoton seurata lehdistä kaikkia Winnie-rouvan retkiä."
"Niin", jatkoi Lucy, "hän on kuullut, kuinka kirurgit rääkkäävät
koira- ja kissaparkoja ja tahtoi hän kertoa siitä. Mitä jännittävintä
pöytäkeskustelua."
"Kyllä hän on komea nainen", lisäsi Lucy hetken kuluttua. "Ei ihme,
että miehet häneen rakastuvat. Hänen tukkansa oli laitettu otsapuolen
yli kulkevalla nauhalla ja oli hän kuin egyptiläinen prinsessa."
"Hän näyttelee useita osia", sanoi Montague.
"Onko todellakin totta?" kysyi toinen, "että hän maksoi
kylpyammeestaan viisikymmentä tuhatta?"
"Niin hän kehuu. Ja niin lehdet kertovat. Kaipa se on totta. Duval
kertoikin, että rouvansa maksaa hänelle miljoonan vuodessa; mutta hän
taisi olla suutuksissaan."
"Onko hän niin rikas?" kysyi Lucy.
"En tiedä, kuinka rikas hän itse on", vastasi Montague, "mutta hän
on New Yorkin vaikuttavimpia miehiä. Häntä sanotaan 'järjestelmän
pankkiiriksi'."
"Olen kuullut hra Ryderin puhuvan hänestä", sanoi Lucy.
"Ei kai mitään edullista", sanoi toinen hymyillen.
"Ei, heillä on ollut jotain riitaa. Mitä se koskikaan?"
"Enpä tiedä. Mutta Ryder on vapaa seikkailija, nousukas, ja Duval on
suurten liitossa, eivätkä ne suosi tulokkaita."
Lucy istui hetken vaieten, kulmat rypyssä. "Onko totta, että herra
Ryderin asema on niin horjuva? Luulin että Gotham Trust Yhtiö olisi
maan suurimpia laitoksia. Suuria summiahan ne ilmoittavat -- 70-80
miljoonaa -- mitä se merkitsee?"
"Niin kai ne ilmoittavat."
"Eikö se ole totta sitten?"
"Eiköhän. En tiedä mitään Ryderin hommista -- huhuja vain. Kaikki
sanovat, että hän pelaa rohkeaa peliä. Noudattakaa neuvoani ja
pitäkää rahanne muualla. Teidän on oltava kaksin verroin varuillanne
nyt, kun teillä on vihollisia."
"Vihollisia?" kysyi Lucy oudostellen.
"Oletteko unohtanut, mitä Waterman sanoi teille?"
"Ette kai tarkoita", huudahti hän, "että Waterman ahdistaisi Ryderiä
minun takiani."
"Se kuulostaa uskomattomalta nyt", sanoi Montague, "mutta on
sellaista tapahtunut ennenkin. Joka tuntee Wall kadun juttuja, tietää
että moni järkyttävä mullistus on saanut tällaisesta alkunsa."
Montague sanoi tämän sattumalta, ajattelematta mitään erityistä. Hän
ei katsonut puhetoveriinsa eikä nähnyt, minkä vaikutuksen se tähän
teki. Sitten johti hän puheen toisaanne ja oli unohtanut koko jutun,
kun Lucy soitti seuraavana päivänä.
Viikko sitten oli hän kirjottanut Smith & Hansonille, sille
lakimiesliikkeelle niistä osakkeista.
"Allan?" kysyi hän. "Eikö ole tullut tietoa niistä osakkeista?"
"Ei mitään."
"Puhelin siitä erään tuttavani kanssa, joka teki mielestäni tärkeän
vihjauksen. Eikö olisi syytä kysyä, ketä he edustavat?"
"Mitä hyötyä siitä olisi?" kysyi Montague.
"Pääsisimme sen perille, mitä ne tarkottavat. Aavistan niiden
tietävän, kuka myy, ja meidän pitäisi tietää, kuka aikoo ostaa.
Jos kirjottaisitte niille, että ette halua keskustella välittäjäin
kanssa."
"Mutta en voi enää tehdä sitä", sanoi Montague. "Olen ilmoittanut
summan eivätkä he ole vastanneet. Heikentäisimme vaan asemaamme
tiedustelemalla. Parempi olisi kääntyä toisten puoleen."
"Mutta minä tahtoisin tietää, kuka teki tuon tarjouksen", intti Lucy.
"Olen kuullut huhuja osakkeista ja todellakin haluaisin tietää."
Hän kertasi tätä väitettä useaan kertaan ja näytti olevan hyvin
kiihkeä; Montague ihmetteli, kuka hänelle oli mahtanut puhua ja mitä
hän oli kuullut. Mutta varuillaan ollen ei hän kysynyt telefoonissa.
Lopuksi sanoi hän: "Pelkään että tämä on virhe, mutta teen kuitenkin
kuten tahdotte." Hän kirjotti Smith & Hansonille ilmoituksen, että
halusi puhutella heidän edustajaansa. Hän lähetti tämän tiedon
lähetillä ja tuntia myöhemmin tuli pieni, sitkeä, ryppynaamainen ja
ovelannäköinen mies ja sanoi olevansa Hanson.
"Olen puhunut niiden Northern Missisippi-osakkeiden omistajain
kanssa", sanoi Montague. "Te tiedätte ehkä, että tuo rata
rakennettiin erikoisissa oloissa; useimmat osakkeenomistajat olivat
perhetuttavia. Siksi se osakkeenomistaja, jota edustan, ei haluaisi
keskustella välittäjän kanssa, jos asia voidaan muuten järjestää.
Haluaisiko edustamanne tarjouksen tekijä neuvotella suorastaan
osakkeiden omistajan kanssa."
Montague lopetti ja huomasi vieraansa tuijottavan häneen; sitten
muuttui tämän ilme hymyksi. "Mitä temppua te nyt yritätte?" kysyi
mies.
Montague ei ymmärtänyt suuttua. Hänkin tuijotti ja sanoi: "En ymmärrä
teitä."
"Ette?" sanoi toinen nauraen häntä vasten silmiä. "Tiedän sitte
enemmän kuin te."
"Mitä tarkotatte?"
"Teidän edustamanne henkilö ei ole enää niiden osakkeiden omistaja."