(Entinen huone. Kaikki ovet ovat auki. Lamppu palaa aina pöydällä.
Pimeä ulkona; ainoastaan vieno tulen hehku näkyy perältä vasemmalta.)
(Rouva Alving, suuri liina päässä, seisoo yläällä kasvihuoneessa ja
katselee ulos. Regina, samoin liinaan kiedottuna, seisoo vähä hänen
takanansa.)
ROUVA ALVING. Palanut kaikki tyyni. Aivan poroksi.
REGINA. Palo kestää vielä kellarissa.
ROUVA ALVING. Miks'ei Osvald tule ylös. Eihän siellä ole mitään
pelastamista.
REGINA. Menenkö minä ehkä alas hänen luokseeu hattua viemään?
ROUVA ALVING. Eikö hänellä edes ole hattua päässä?
REGINA (näyttää ulos porstuaan). Ei, tuolla se riippuu.
ROUVA ALVING. Anna sen sitte riippua. Kyllä hän nyt sentään jo saa
tulla. Minä menen itse katsomaan, (menee ulos puisto-oven kautta.)
PASTORI MANDERS (tulee porstuasta). Eikö rouva Alving ole täällä?
REGINA. Nyt juuri hän meni alas puutarhaan.
PASTORI MANDERS. Tämä on kauhein yö, minä olen elänyt.
REGINA. Niin, eikö se ole hirveä onnettomuus, herra pastori?
PASTORI MANDERS. Oo, elkää puhuko siitä! Tuskin uskallan sitä edes
ajatella.
REGINA. Mutta mitenkähän se on saanut alkunsa --?
PASTORI MANDERS. Elkää kysykö minulta, neitsyt Engstrand! Mistä voin
minä sen tietää? Vai tahdotteko tekin --? Eikö siinä kyllä, että teidän
isänne --?
REGINA. Mitä hän?
PASTORI MANDERS. O, hän on pannut minun pääni aivan pyörälle.
ENGSTRAND (tulee porstuan kautta). Herra pastori --!
PASTORI MANDERS (kääntyy peljästyneenä). Oletteko kintereilläni
täälläkin!
ENGSTRAND. Niin, tottahan jumal' avita --! O, kiesus sentään! Mutta
tämä näin on niin ilkeätä, herra pastori!
PASTORI MANDERS (kävelee edestakaisin). Sen pahempi, sen pahempi!
REGINA. Mikä niin?
ENGSTRAND. O, se tuli tästä hartaushetkestä, näetkös (hiljaa.) Nyt on
käki silmukkeessa, laps' kulta! (kovaa.) Ja että sitte minun syyni
pitää olla, että pastori Manders tuli syylliseksi tuommoiseen!