PASTORI MANDERS (tulee porstuan-oven kautta). Kas niin, nyt on meillä
ollut sydämmellisen kaunis hetki siellä alaaila.
OSVALD. Meillä myös.
PASTORI MANDERS. Engstrandia on autettava tuon merimieskodin
laittamisessa. Regina saa muuttaa hänen luokseen ja olla hänen
apunaan --
REGINA. Ei, kiitos, herra pastori.
PASTORI MANDERS (huomaa nyt vasta hänet). Mitä --? Täällä, -- ja lasi
kädessä!
REGINA (panee nopeasti lasin pois). Pardon --!
OSVALD. Regina muuttaa minun kanssani, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Muuttaa! Teidän kanssanne!
OSVALD. Niin, minun vaimonani, -- jos hän niin haluaa.
PASTORI MANDERS. Mutta laupias --!
REGINA. Min' en voi sille mitään, herra pastori.
OSVALD. Tahi hän jää tänne, jos minä jään.
REGINA (ehdottomasti). Tänne!
PASTORI MANDERS. Minä kauhistun teitä, rouva Alving.
ROUVA ALVING. Ei kumpikaan tapahdu; sillä nyt voin minä puhua suuni
puhtaaksi.
PASTORI MANDERS. Mutta sitä ette toki tahdo! Ei, ei, ei!
ROUVA ALVING. Tahdon, sekä voin että tahdon. Eikä kummankaan yhtään
ihannetta kaadu.
OSVALD. Äiti, mitä tässä minulta salataan!
REGINA (kuunnellen). Rouva! Kuulkaa! Ihmisiä huutaa ulkona, (menee
kasvihuoneesen ja katsoo ulos.)
OSVALD (vasemmanpuoliseen ikkunaan päin). Mikä siellä on hätänä? Mistä
se valo tulee?
REGINA (huutaa). Lastenkodossa palaa!
ROUVA ALVING (ikkunaan päin). Palaa!
PASTORI MANDERS. Palaa! Mahdotointa. Olinhan juuri siellä alaalla.
OSVALD. Missä on minun hattuni? No, se voi olla yhdentekevä -. Isän
lastenkoto --! (juoksee ulos puisto-oven kautta.)
ROUVA ALVING. Huivini, Regina! Lastenkoto on ilmitulessa.
PASTORI MANDERS. Kauheata! Rouva Alving, siinä loistaa rangaistustuomio
tämän hävityksen huoneen yli!
ROUVA ALVING. Niin, niin kyllä. Tule, Regina, (hän ja Regina
kiiruhtavat ulos porstuan kautta.)
PASTORI MANDERS (lyö käsiänsä yhteen). Eikä sitte vakuutettu! (ulos
samaa tietä.)