ENGSTRAND. Mutta eihän siellä kukaan muu kuin pastori liikutellut
kynttilöitä, siellä alaaila.
PASTORI MANDERS (seisottuu). Niin, niin väitätte te. Mutta minä en voi
muistaa pitäneeni kynttilää edes kädessäni.
ENGSTRAND. Ja minä kuin näin niin selvään, että pastori otti kynttilän
ja niisti sen sormillaan, ja heitti karren juuri höylänlastuihin.
PASTORI MANDERS. Ja sen te näitte?
ENGSTRAND. Niin, sen näin aivan, sen.
PASTORI MANDERS. Tätä on minun mahdotoin käsittää. Ei muutoin koskaan
ole tapani siivota kynttilää sormillani.
ENGSTRAND. Niin, se näyttikin hiton siivottomalta. Mutta voiko se sitte
käydä niin kovin vaaralliseksi, herra pastori?
PASTORI MANDERS (kävelee levottomana edestakaisin). O, elkää kysykö
minulta!
ENGSTRAND (kävelee hänen kanssaan). Ja eihän pastori sitte ole
vakuuttanutkaan sitä?
PASTORI MANDERS (edelleen käyden). En, en, en: kuulettehan sen.
ENGSTRAND (seuraa mukana). Ei vakuuttanut. Ja mennä töröttää sitte ja
pistää lämpiämään koko kasan. Kiesus, kiesus, sitä onnettomuutta!
PASTORI MANDERS (pyhkii hikeä otsaltaan). Niin, niin voitte kyllä
sanoa, Engstrand.
ENGSTRAND. Ja että sitte tuommoisen piti tapahtuman
hyväntekeväisyys-laitokselle, joka olisi ollut hyödyksi sekä
piirille että pitäjälle, niinkuin sanotaan. Sanomalehdet eivät
varmaankaan silittele pastoria, luulen mä.
PASTORI MANDERS. Eivät, sitäpä juuri tässä käydessäni ajattelen. Se on
melkein pahinta tuossa kaikessa. Kaikki nuo vihamieliset hyökkäykset ja
syytökset --! O, se on kauheata ajatella!
ROUVA ALVING (tulee puutarhasta). Häntä ei voi saada lähtemään
sammutustyöstä.
PASTORI MANDERS. Ah, oletteko te siellä, rouva.
ROUVA ALVING. Niin pääsitte kuitenkin pitämästä juhlapuhettanne,
pastori Manders.