OSVALD (katsoo hänen jälkeensä). Oletko huomannut, kuinka hän käy? Niin
lujasti ja rohkeasti.
REGINA (tulee tyhjän lasin kanssa, jonka hän pitää kädessään).
OSVALD. Istu, Regina.
REGINA (katsoo kysyyäisesti rouva Alvingiin).
ROUVA ALVING. Istu.
REGINA (istuu ruokahuoneen oven viereiselle tuolille ja pitää yhä
tyhjää lasia, kädessään).
ROUVA ALVING. Osvald, -- mitä sanoitkaan elämän-ilosta?
OSVALD. Niin elämän-ilo, äiti -- sitä ette tunne suuresti, te
kotolaiset. En havaitse sitä koskaan täällä --
ROUVA ALVING. Etkö kuin olet minun luonani?