OSVALD. Äiti, -- kuin näin tuon muhkean, kauniin, tuiki terveen tytön
seisovan siinä edessäni -- enhän ennen koskaan ollut häntä tarkemmin
huomannut -- mutta nyt kuin hän seisoi siinä ikäänkuin avosylin
valmiina minua vastaan-ottamaan --
ROUVA ALVING. Osvald!
OSVALD. -- silloin selvisi minulle, että hänessä siinä oli pelastus;
sillä minä näin hänessä olevan elämän-iloa.
ROUVA ALVING (hämmästyen). Elämän-iloa --? Voiko pelastusta olla siinä?
REGINA (ruokahuoneesta, sampanjapullo kädessä). Pyydän aateeksi, että
viivyin näin kauvan; mutta minun täytyi mennä kellariin -- (panee
pullon pöydälle.)
OSVALD. Ja tuo sitte lasi vielä.
REGINA (katsoo kummastuneena häneen). Tuossa on rouvan lasi, herra
Alving.
OSVALD. Niin, mutta tuo lasi itsellesi, Regina.
REGINA (hämmästyy ja katsoo arasti sivulta rouva Alvingiin).
OSVALD. No?
REGINA (hiljaa ja everrellen). Rouvanko tahdolla --?