PASTORI MANDERS. Minnekkö? Luonnollisesti kotia isänsä luo.
ROUVA ALVING. Kenen luo, sanoitte?
PASTORI MANDERS. Isänsä --. Ei, mutta eihän Engstrand ole --. Mutta,
hyvä isä, rouva, kuinka tämä on mahdollista? Olette ehkä kuitenkin
erhettynyt.
ROUVA ALVING. Valitettavasti en erhety yhtään. Johannan täytyi tehdä
tunnustuksensa minulle, -- eikä Alving voinut kieltää. Ei siis ollut
muuta neuvoa, kuin saada asia vaivutetuksi.
PASTORI MANDERS. Ei, se oli kyllä oikein.
ROUVA ALVING. Tyttö tuli heti palveluksesta, ja sai jotenkin runsaan
summan, vaietakseen toistaiseksi. Lopusta piti hän itse huolen kuin
tuli kaupunkiin. Hän uudisti vanhan tuttavuutensa puuseppä Engstrandin
kanssa, antoi selvästi ilmi, luulen ma, kuinka paljon hänellä oli
rahoja, ja uskotteli hänelle sitte jotakin siitä tai tästä
ulkomaalaisesta, joka muka oli ollut täällä huvilaivoineen sinä kesänä.
Niin tulivat hän ja Engstrand vihityiksi pikin päin. Niin, vihittehän
heidät itse.
PASTORI MANDERS. Mutta mitenkä sentään voin käsittää --? Muistan
selvästi, kuin Engstrand tuli pyytämään vihkimistä. Hän oli
niin kokonaan muserrettu, ja syytti itseään niin katkerasti
kevytmielisyydestä, johon hän ja hänen kihlattunsa olivat tehneet
itsensä syyllisiksi.
ROUVA ALVING. Niin, täytyihän hänen ottaa syyn päällensä.
PASTORI MANDERS. Mutta semmoista vilppiä häneltä! Ja minua kohtaan!
Sitä en tosiaankaan olisi uskonut Jaakko Engstrandista. No, minä otan
kyllä hänet vakavasti eteeni; siitä voi hän olla varma. -- Ja sitte se
siveettömyys semmoisessa yhteydessä! Rahojen tähden --! Kuinka suuri
oli summa, joka piialla oli hallussaan?
ROUVA ALVING. Kolmesataa spesietä.
PASTORI MANDERS. Niin, ajatteles -- halvan kolmensadan spesien tähden
mennä ja vihittää itsensä langenneesen naiseen!
ROUVA ALVING. Mitä sanotte sitte minusta, joka menin ja vihitin itseni
langenneesen mieheen?
PASTORI MANDERS. Mutta Herra hyvästi varjelkoon; -- mitä sanoitte?
Langenneesen mieheen!
ROUVA ALVING. Luuletteko ehkä Alvingin olleen puhtaamman, minun
mennessäni hänen kanssaan alttarin eteen, kuin Johanna oli, Engstrandin
vihittäytyessä häneen?
PASTORI MANDERS. Niin, mutta ne ovat sentään niin äärettömän erilaiset
suhdat --
ROUVA ALVING. Eivät ollenkaan niin erilaiset. Oli kyllä suuri erotus
hinnassa; -- halvat kolmesataa talaria ja kokonainen omaisuus.
PASTORI MANDERS. Mutta että voitte verratakkaan mitään niin erilaista.
Olittehan kumminkin neuvotellut sydämmenne ja omaistenne kanssa.
ROUVA ALVING (ei katso häneen). Luulin ymmärtäneenne, minnekkä se, jota
kutsutte sydämmekseni, oli eksynyt sillä kertaa.
PASTORI MANDERS (vieraasti). Jos olisin ymmärtänyt jotain semmoista,
niin en olisi ollut jokapäiväinen vieras miehenne talossa.
ROUVA ALVING. Niin, se on ainakin varma, ett'en itseltäni neuvoa
kysynyt.
PASTORI MANDERS. No, läheisimmiltä sukulaisiltanne sitte; niinkuin
laissa on käsketty; äidiltänne ja molemmilta tädiltänne.
ROUVA ALVING. Niin, se on totta. Ne kolme laskivat omaisuuden minun
edestäni. O, ei voi uskoa, kuinka selväksi he saivat, että muka oli
sulaa hulluutta hyljätä semmoinen tarjous. Voisi äiti nyt nousta
haudastaan ja tietäisi, mihin kaikki se komeus on vienyt!
PASTORI MANDERS. Lopusta ei voi ketään saattaa vastuun-alaiseksi. Se on
ainakin varma, että teidän avioliittonne rakennettiin aivan luvallisen
järjestyksen mukaan.
ROUVA ALVING (ikkunassa). Niin, tuon lain ja järjestyksen mukaan! Minä
luulen monesti että se juuri vaikuttaa kaikki onnettomuudet tässä
maailmassa.
PASTORI MANDERS. Rouva Alving, nyt teette syntiä.
ROUVA ALVING. Olkoon niin; mutta minä en kestä enää kaikkia näitä
siteitä ja syitä. En voi! Minun pitää raivata itselleni tie vapauteen.
PASTORI MANDERS. Mitä sillä tarkoitatte?
ROUVA ALVING (rummuttaa ikkunankarmiin). Minun ei olisi koskaan pitänyt
peitellä Alvingin elämää. Mutta minä en uskaltanut muuta silloin, -- en
itse vuoksenikaan. Sellainen raukka olin.
PASTORI MANDERS. Raukka?
ROUVA ALVING. Jos ihmiset olisivat saaneet jotain tietää, niin olisivat
he sanoneet näin: mies parka; se on luonnollista, että hän hairahtelee,
jolla on vaimo, joka karkaa hänen luotaan.
PASTORI MANDERS. Jollakin oikeudella voisi kyllä sanoa niinkin.
ROUVA ALVING (katsoen lujasti häneen). Jos olisin, niinkuin minun
tulisi olla, ottaisin Osvaldin eteeni ja sanoisin: kuule, poikani,
isäsi oli langennut ihminen --