(Sama huone. Synkkä vihmasade verhoo yhä maisemaa.)
(Pastori Manders ja rouva Alving tulevat ulos ruokahuoneesta.)
ROUVA ALVING (vielä ovessa), Terveydeksi, herra pastori, (puhuu
ruokahuoneesen.) Etkö tule mukaan, Osvald?
OSVALD (sisäpuolella). En, kiitoksia; minä menen ehkä hiukan ulos.
ROUVA ALVING. Niin, tee niin; onhan sade nyt hiukan tauonnut, (sulkee
ruokahuoneen oven ja menee etehisen ovelle ja kutsuu:) Regina!
REGINA (ulkopuolella). Niin, rouva?
ROUVA ALVING. Mene alas silityshuoneesen ja auta seppelten sitojia.
REGINA. Kyllä, rouva.
ROUVA ALVING (tarkastaa, meneekö Regina varmaan; sitte sulkee oven).
PASTORI MANDERS. Osvald ei suinkaan voine kuulla mitään sinne sisälle?
ROUVA ALVING. Ei, kuin ovi on kiinni. Sitä paitsi, menee hän ulos.
PASTORI MANDERS. Minä olen vielä niinkuin pyörällä. En ymmärrä, kuinka
olen voinut niellä palaistakaan tuota ruoka-kultaa.
ROUVA ALVING (hilliten levottomuuttaan, kävelee edestakaisin). En
minäkään. Mutta mitä nyt on tehtävä?
PASTORI MANDERS. Niin, mitä on tehtävä? Sitä en, totisesti, tiedä; olen
aivan kokematoin semmoisissa tiloissa.
ROUVA ALVING. Olen vakuutettu, ett'ei vielä ole mitään onnettomuutta
tapahtunut.
PASTORI MANDERS. Ei, sen estäköön taivas! Mutta sopimatoin suhde se on
kuitenkin.
ROUVA ALVING. Koko asia on paljas oikku Osvaldin puolelta; siitä voitte
olla varma.
PASTORI MANDERS. Niin, enhän ole, niinkuin sanottu, kokenut sellaisissa
asioissa; mutta minusta näyttää sentään uskottavalta --
ROUVA ALVING. Pois talosta pitää hänen. Ja heti. Se on päivänselvä
asia --
PASTORI MANDERS. Niin, ymmärrettävästi.